Tunteita joihin en ollut valmistautunut

Puutalobabyn Kristaliinan esimerkistä ajattelin kirjoittaa asioista, joihin en itse synnytyksen jälkeen ollut valmistautunut.

 

Joo, kroppa ei näyttänyt heti siltä, että sieltä oli yksi kolme ja puoli kiloinen ihminen poistunut. Jalatkin turposivat pian uudestaan, synnärin sängyn pohjalla googlettelu kertoi, että se johtuu maidon noususta.

 

Jos ei ollut keho heti entisensä (mitä en kyllä odottanutkaan), pää se vasta hormonihöyryistä menikin sekaisin. Siihen voimakkuuteen jolla se tapahtui, minä en todellakaan ollut valmis. Minusta se ei myöskään ollut babybluesia, sillä ei minua masentanut.

 

Vauva oli vuorokauden vanha ja minä itkin sitä, kuinka jonain päivänä kuolen enkä saa olla tämän vauvan kanssa aina. (Niin kuin hän olisi vauva aina). Itkin sitä, että saan seurata hänen elämäänsä, mutta jossain vaiheessa minun on poistuttava. Vauva kainalossa pötköttäen päätin myös, että hän menee itsepuolustuskurssille heti kun jalat kantavat. Pippurisuihke on myös hommattava. Miettikää nyt, minkälaista tässä maailmassa on olla nainen. Ja minä itkin.

Synnytyssairaalan seinien ulkopuolella on lähes tulkoon helvetti irrallaan ja sinne minun pitäisi uskaltaa viedä tämä minun vauva. Minä itkin.

 

Sitten iski maailman tuska. Sairaalasta löytyneestä perhelehdestä luin nyrkkeilijästä, joka kertoi perhetaustastaan. Alkoholiin menevistä vanhemmista, sosiaalihuollosta, valehtelusta ja esittämisestä, että kaikki on hyvin. Arvanette, mitä minä tein.

Ensimmäisillä vaunulenkeillä suututti öljy-yhtiöiden ahneus ja autojen saastuttaminen. Tajusin yllättäen, kuinka paljon autoja tässä maailmassa on saastuttamassa, vaikka ne voisivat jo kulkea luontoystävällisellä menovedellä. Suututti.

Vaikein ja piinaavin ajatus oli lasten kaltoinkohtelu. Erityisesti seksuaalinen hyväksikäyttö. Miten, miten helvetissä joku voi tehdä niin? Lapselle.

Miksi ihmiset eivät vain ole, tiedättekö, hyviä toisillensa?

Tajusin sitten itsekin, että hormoneistahan tämä johtuu kun sain oikeasti elämäni parhaimmat naurut tätä juttua lukiessa. Koko sänky heilui ja miehelle en saanut naurultani kerrottua, joten otin kuvan. 

Tältä taksikuskilta kysyttiin siis milloin viimeksi hän itse nauroi.

 

 

Neuvolan terkka tuli kotikäynnille tasan viikko vauvan syntymän jälkeen. Kerroin hänelle näistä tunteistani, oli suorastaan pakko. Hän kertoi esikoisensa syntymäsa aikaan olleen aivan varma, että kolmas maailman sota syttyy. Etelä-Suomessa asuva ystäväni, kahden lapsen äiti, oli vakavissaan miettinyt ensimmäisen synnytyksen jälkeen nauhoittavansa itse laulamiaan kehtolauluja, jotta lapsi voi niitä sitten kuunnella jos hän yhtäkkiä kuolee.

 

Ai on tätä muillakin. Huh. Helpotti, paljon.

 

Tunteet oli niin voimakkaita, että suorastaan ahdisti välillä. Minä halusin olla iloinen ja onnellinen, koska vihdoin vauva oli tässä. Ja niin ihanan suloinen. Miksi ihmeessä siis nyt pyöri päässä kuoleman väistämättömyys, maailmaan vaarat ja muu mieltä ylentävä? Minä halusin olla iloinen, koska kuolemaa ja elämän tarkoitusta tuli pohdittua riittävästi kun oma isä kuoli.

 

Nyt kaksi kuukautta myöhemmin helpottaa jo, kovastikin. No, okei vähän neuvolassa meinasi itkettää kun luin vauva-lehdestä naisesta, jonka puoliso kuoli syöpään ennen vauvan syntymää eikä siis koskaan nähnyt lastaan. Mutta ketäpä nyt ei vähän liikuttaisi? :) En edellenkään katso uutisia. Arvatkaapa vain olenko ollut aivan pihalla maailman menosta. Ai, mitä lähtikö sieltä hallituksesta joku? Niin saatiinko joku sote -sopu aikaan? Täh? Tähän väliin on mainittava, että minä olen sellainen poliittisesti aktiivi, seuraan uutisia ja tätä maailman menoa vähintäänkin kohtuullisesti. Olen ollut aikaisemin jakamassa tätä omaa viisautta ;) kunnallispolitiikassa. Kaupassa käydessä iltalehtein lööpit jo menevät, ne luen kassajonossa.

 

Halusin kirjoittaa tästä, koska kuten jo mainitsin, minulle nämä tunteet tulivat täytenä yllätyksenä. Jotenkin aina helpotta, kun kuulee tai lukee miten muilla menee. Minä olin kaikin puolin valmistautumaton siihen, kuinka paljon tunteita voikaan tuntea. Myös niitä hyviä.

Kuinka paljon toista ihmistä voi rakastaa.

Kuinka paljon toiselle ihmiselle voikaan haluta olla hyvä.