60 tuntia.

 

Hailea auringonsäde oksanraosta silmännurkkaan

Kultainen keltainen lehtien sade harsona polulla

Tuuli hipoo niskaa viilein sormin

Ja minä jätän jäähyväisiä.

 

Suomi on aivan tajuttoman kaunis juuri nyt. Niin kirkasta ja kylmää, niin upean selkeitä värejä taivaan tummansinisestä puiden punaan. Kun ostin keväällä lentolippua Santiagoon, ideana oli lähteä siihen aikaan kun Suomessa alkaa olla inhan märkää, mössöistö, väritöntä ja pimeää. Hah! Not yet, not this year, apparently.

Jäähyväiset. Niitä oon jättänyt parin viikon ajan päivittäin. Sekä tutuille paikoille ja tavoille tehdä ja olla, että tutuille ja rakkaille ihmisille. Tässä vaiheessa tuntuu vaan hassulta, että ihan just nousen metalliseen purkkiin, joka kuljettaa mut ajassa ja paikassa pois tuttuudesta eriin ja uuteen. Seitsemän tuntia taaksepäin, ja kartalla aika paljon alavasemmalle. Ihan toiseen tilaan, kulttuuriin, ilmaan. Ja siellä mä alan sitten elämään.

Tai oikeastaan jatkan vaan siitä mihin täällä jäin. Eihän mikään mussa itsessäni nollaannu, vaikka miljöö vaihtuu. Mun elämä rakentuu sitä mukaa ja just siitä mitä milloinkin teen. Kai?

Ja siksi tää aika Etelä-Amerikassa tulee olemaan vain tai jopa, katsantotavasta riippuen, kokonainen uusi luku (niin kulunut kuin ilmaus onkin.) Samanlainen ja –arvoinen kuin edelliset luvut; vuodet koulussa ja töissä. Ja tietysti samalla ihan uskomattoman erilainen. Seikkailuja ja erään maailmankolkan tutkimista!

Tänä vuonna mulla on aikaa katsoa ja olla, pysähtyä ja ajatella. Varmasti enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Kuitenkin oon koko ajan liikkeessä paikan suhteen. Aiemmin tää oli toisin päin: paikan suhteen paikallaan, mutta aina liian kiire pysähtyä.

Seuraavat kuukaudet on mun askel sivuun, tarkkailemaan siirtyminen. Kokotauko. Erilleen ja ulos astuminen. Toisaalta, en aio palata samanlaisena ja samaan tilanteeseen, joten en nyt sitten tiedä oliko edellinen niin onnistunut metafora.

Blogia kirjoitan lähinnä ystäville. Kuulumisia nääs! Blogi toimii myös matkapäiväkirjana, muistojen ja kokemusten varastona mulle itselleni. Ja koska kyseessä on myös kliseinen itsensäetsimisreissu, jotkut tekstit saattavat olla sen mukaisia. Katotaan nyt, miten mä innostun filosofoimaan. Tässä voi myös käydä niin, että reissu tempaa mukaansa ja hylkään blogiparan heti alkuunsa turhana rajoitteena.

Nyt kun Suomessa jäljellä olevat tunnit voi jo laskea (apua!), tuntui hyvältä hetkeltä aloittaa. Nyt ei ole enää kokonaisia päiviä, vaan vain jono tunteja, putki, jonka toisessa päässä pilkottaa toinen maailma. Niinpä yöllä ja päivällä ei ole enää niin väliä, on vain Suomi-aika ja sitten se tuleva, muu aika.

Huuu!

***

Hi all , this is it. I’m going to

• South America
• explore and adventure
• sit still, read, write and draw
• find El Dorado

L and B, if you’re reading, here I come.