Elää, elää, elää tai prätkäpätkä Sucressa

”Elää, elää, elää!

Elää raivokkaasti elämän korkea hetki,
terälehdet äärimmilleen auenneina,

elää ihanasti kukkien,

tuoksustansa, auringosta hourien –
huumaavasti, täyteläästi elää!

Mitä siitä, että kuolema tulee!
Mitä siitä, että monivärinen ihanuus
värisee kuihtuneena maahan.

Onhan kukittu kerta!”

-Katri Vala

(Pöllitty toisesta reissublogista, Mangomalen nimeltään)

 

Moi!

Juuri palasin parin päivän moottoripyöräreissulta lähivuorilta. Meitä oli neljä, kaksi bolivialaista poikaa, mä ja Dana. Oon aivan rättipuhki, tuli käveltyä dinosaurusten jalanjälkiä ja inkojen luolamaalauksia etsien (ja ne löytäen) tunteroinen jos toinenkin. Tulin vaan kertomaan ennen sänkyyn kaatumista, että

mä en ikinä ikinä ikinä väsy vuoriin,

joku päivä hankin moottoripyörän (tai pyörällisen miehen, even better)

ja että

tuuli hiuksissa, pöly iholla ja silmät auringosta sirrillään vuorenrinnettä vauhdilla laskeutuessa ei voi olla nauramatta ääneen.

 

 

ELÄÄ!