Landella!

Rion aika sai paatoksensa akkilahdolla maaseudulle. Mina ja autontaysi saksalaisia huristeltiin edellisviikonlopuksi eraan toisen saksalaisen omistamalle ikivanhalle maatilalle vuoristoon Rion lahettyville, jota joukkio kunnostaa yhteisvoimin omavaraistaloudeksi ja myohemmin kai hostelliksi. Toisen puoliskon Rion ajasta asuin nimittain rannalla Leblonissa, ja host-poika Marcelo tuntee kyseiset saksalaiset ja on myos autellut maatilan kunnostuksessa. Mua kiinnosti erityisesti tuo omavaraisuusaspekti, ja kysyin etta voisinko paasta nakemaan paikan ja ehka autellakin jossain. Noh, tama sopi kaikille ja mina siis saksalaisten kanssa edella ja Marcelo seuraavana paivana junalla perassa.

 

First things first. Tammoinen oli ottamassa meita vastaan, kun saavuimme iltapimealla. Hamis on lapsen nyrkin kokoinen, ja kuva tarahtanyt koska ma luultavasti saikahdin kun se liikkui. Noita roikkui katosta ovien ylapuolella, ja ne on kuulemma tehokkaita pitamaan muut (vaarallisemmat? tieda hanta) otokat loitolla. Aika vikkelaan sita siita huolimatta aina siirtyi sisalta ulos ja toisin pain… Ei paljon huvittanut norkoilla noiden tyyppien hellien kapalien ulottuvissa.

No, tallaiseksi paikaksi maatila sitten paljastui aamulla. Hamahakit tykkasi vaijya ja haalya myos noiden pylvaiden ylapuolella. Hii, vielakin menee vahan kylmat vareet. Kuva on otettu aika aikaisin aamulla, joten meidan (tai naapurin oikeastaan) lehmat eivat viela olleet hyllyneet paikalle. Ne tykkasi meidan pihasta ilmeisesti enemman kuin kotipihastaan, koska joka paiva ne taivalsivat lammen vierta hiekkatieta pitkin talle nurmikolle. Ja oi, minkalaista maitoa niilta sai! Oi. Oi. Oi. Niin paksua ja niin hyvaa. Kanat oli talla hetkella annettu toisen naapurin hoiviin. Itse asiassa ne olivat alunperin Marcelon, mutta han viettaa talla hetkella niin paljon aikaa Riossa musiikkia ja muuta taideproggista tehden, ettei kanalanpito ole mahdollista.

Maatalon sisalta loytyi vaikka minkalaista kivaa kolsketta. Esimerkiksi nyt taa ylisiisti vanha leikkiauto ikkunalaudalla ja toi upea puinen piano! Ikava kylla se oli epavireessa eika me ehditty virittaa sita. Ei silla etta olisin osannut, toki.

Lehmipolkua tallasivat myos nuo kolme ankkaa sievassa jonossa milloin suuntaan, milloin toiseen. Olen nakojaan katevasti rajannut kuvasta pois sen lammen mista puhuin, mutta se olis tossa vasemmalla. Piha oli iso, ja makin sain tuntea itseni hyodylliseksi kitkemalla paivan sen yhta nurkkaa. Piti katsoa tarkkaan, mihin tarttui, koska tuolla on kuulemma paljon kaarmeita. Yksi kaarme (kuollut) oli jaatelorasiassa meidan jaakaapissa, koska omistajasaksalainen halusi sailoa sen lasipulloon keittion hyllylle. Yksi siella jo oli. Lisaa kylmia vareita! Pakko sanoa etta kylla oli kaupunkilaistytolle karaiseva kokemus :D

Noista metsista me kaytiin hakemassa banaaneja yksi paiva, saappaat ja pitkat housut jalassa seka viidakkoveitset kasissa. Ugh!

Portaat ylakertaan. Tai Narniaan.

Some beautiful days and details from an old farm in the countryside near Rio. Beautiful people living there, too, peaceful and in harmony with their surroundings. I have a lot to learn from them. How to tin a snake, for example…