Kolme kommenttia, jotka suututtavat lapsetonta
Pohdin pitkään haluanko kirjoittaa lapsettomuudesta tai äitiyteen linkittyvästä aiheesta ylipäätään. Toisinaan tuntuu, että kyseisestä aihepiiristä puhuminen on vaarallista leikkiä, jossa ei voi välttyä väärinymmärretyksi tulemiselta tai jonkun osapuolen loukkaamiselta. Jouduin kuitenkin hetki sitten tahtomattamani jälleen keskuteluun, jossa tuli vahvasti sellainen fiilis, että on vain yksi oikea tapa elää tätä elämää ja kaikki muu on jotenkin alempiarvoista tai vähintäänkin erikoista. Minua tällainen ajatusmalli ei sinänsä haittaa, koska olen tottunut tekemään asiat omalla tavallani, mutta mielestäni on väärin, että omia valintojaan joutuu julkisessa keskustelussa vakuuttelemaan ja toisinaan vain yhdelle narratiiville tuntuu olevan tilaa. Siksi ajattelin tänään kirjoittaa vapaaehtoisesta lapsettomuudesta.
Jätän tekstistä tietoisesti pois ei-toivotun lapsettomuuden, joka on varmasti monelle kipeä ja ajankohtainenkin aihe. Koen kuitenkin, että kommentit, joita postauksessa käyn läpi koskettavat kaikkia lapsettomuuden muotoja ja koska emme voi tietää kenenkään henkilökohtaista elämäntilannetta, tulisi seuraavia kommentteja lähtökohtaisesti aina välttää.
”Millos teille tulee lapsia?”
Olen pian kolmekymmentä ja olen rehellisesti sanottuna saanut kohdata lapsiin liittyviä kyselyitä vähän päälle parikymppisestä saakka. Toisinaan kyselyt on muotoiltu hienovaraisemmin: ”Haaveiletko sä lapsista jossain vaiheessa?”, ja toisinaan taas hienovaraisuus on unohtunut alkutekijöissään ja keskustelukaverin suusta karkaa, jotain seuraavaanlaista: ”Millos teille tulee lapsia?” tai ”Miksei teillä jo ole lapsia, nyt äkkiä niitä tekemään”. Ensimmäinen tapa kysyä on mielestäni ihan ok ja keskusteluaihe siinä missä muutkin aiheet. Jälkimmäinen tapa saa kuitenkin näkemään välittömästi punaista ja asettumaan takajaloilleen keskustelussa. Siinä vaiheessa kun eksytään sille maaperälle, että lapsettomuutta aletaan avoimesti ihmettelemään ja päivittelemään, ollaan väärillä teillä. On loukkaavaa ja ajattelematonta, että niinkin sensitiivistä aihetta aletaan ruotimaan pahimmassa tapauksessa sukujuhlissa isolla porukalla. Tätä kohtaa valitettavan usein. Mielestäni elämme aikakautta, jossa olisi jo aika jättää kyseiset päivittelyt taaksepäin.
Myös se, että kovaäänisesti taivastellaan sitä, kuinka toisen osapuolen elämä ei ole täyttä kun hänellä ei ole lapsia, ei ole millään muotoa ok. Kommentit, ”sittenkun sinulla on lapsia, ymmärrät elämän tarkoituksen” tai ”ilman lapsia elämä on tyhjää”, ovat laiska tapa ajatella monimuotoista ihmiselämää. Uskon ja ymmärrän sen, että lapsen saaminen varmasti muuttaa elämää tavalla, jota en voi edes kuvitella, mutta silti toisen elämän näkeminen puutteellisena ilman lapsia ei ole kovinkaan kehittävä eikä tuore ajatus. Elämä kun voi olla yhtä täyttä ja ihanaa ilmankin lapsia, kuten se voi olla myös täyttä ja ihanaa lapsien kanssa. Ei ole meidän tehtävä arvostella tai arvottaa toisen elämänvalintoja. Harva, jos kukaan meistä on siihen pystyvä.
Erityisen inhottavaa on huomata se, että lapsettomuutta täytyy aina jotenkin selitellä. Lapsettomuudelle tulee olla syy, jotta se olisi yhteiskunnallisesti hyväksyttävämpää. Jos käännetään ajatus toisinpäin, niin eihän kukaan ole kysymässä lapsellisilta perheiltä: ”no miksi ihmeessä te olette näitä lapsia halunneet?”. Heidän valintaansa ei kyseenalaisteta, sillä on automaatio, että jossain vaiheessa elämää lapsia tulisi haluta. Huomaan myös itse kokevani tarpeelliseksi selitellä lapsettomuuttani, vaikka todellisuudessahan se ei kuulu yhtään kenellekään. Olen nykyään koittanut kyseisissä tilanteissa pitää pintani ja todennut vain, että ei tunnu tällä hetkellä omalta jutulta ja jättänyt keskustelun siihen.
”Ollaankos sitä raskaana?”
Uskallan väittää, että harva nainen on säästynyt raskausuteluilta. Etenkin, jos on sattunut olemaan juhlissa ja on kieltäytynyt kohteliaasti alkoholista. Rehellisyyden nimissä, raskauden utelu ja arvailu on suoraan sanottuna ällöttävää. Ei se kuulu yhtään kenellekään ja varmasti asianosaiset asiasta ilmoittavat sitten kun kokevat sen tarpeelliseksi. Itse olen törmännyt uteluihin silloin kun olen juurikin kieltäytynyt alkoholista, lihonut sekä kärsinyt jäätävästä turvotuksesta. Jokaisella kerralla kysymys on aiheuttanut hyvin kiusallisen hetken ja saanut minut äärimmäisen tietoiseksi itsestäni.
Suoraa kysymystä enemmän kuitenkin loukkaa selän takana arvuuttelut, etenkin jos niitä on harrastettu jonkun tietyn porukan kesken. Siinä tulee vähintäänkin sellainen olo, että on kuin sirkuseläin, jota kaikki arvioivat ja syynäävät. Tätä on valitettavasti tapahtunut parempienkin ystävien kesken, erityisesti silloin jos he ovat itse olleet vauvakuplassaan. En usko, että kummallakaan suoraan kysymisellä tai selän takana arvuuttelulla tarkoitetaan pohjimmiltaan pahaa, mutta siitä huolimatta kyseessä on niin tulenarka ja toisinaan myös kipeä aihe, että kysymättä jättäminen osoittaisi tunneälykkyyttä. Se antaa myös kyselyn/arvuuttelun kohteelle mahdollisuuden pitää kiinni omista rajoistaan sekä kehostaan. Kenenkään kehon ja sen muutoksien (vaikka ne huomaisikin ulkoisesti) ei tulisi olla julkista riistaa. Pahimmillaan kehon kommentointi voi altistaa esimerkiksi oman kehonkuvan vääristymiselle sekä syömishäiriöille, näin ollen ei ole olemassa tilannetta jossa toisen kehoa olisi tarpeellista kommentoida.
”Ai sä et pidä lapsista”
Tämä olettama rasauttelee itseäni kaikkein eniten. Todella usein törmää virheelliseen ajatukseen siitä, että jos ei ole/ei halua lapsia, ei myöskään pidä lapsista. Omalla kohdallani voin sanoa, että tämä on kaikkea muutakuin totta. Nautin todella paljon lasten seurasta ja mielestäni on valloittavaa seurata heidän oppimistaan ja oivaltamistaan. Se on suorastaan lumoavaa.
Oletus, että lapsettomuus tarkoittaa automaattisesti sitä, ettei pidä lapsista on mielestäni jälleen todella laiska ja mutkat suoriksi vetävä ajatuskela. En jaksaisi kuulla sitä, enää yhtään kertaa elämässäni. Kommentista tulee toisinaan sellainen fiilis, että pitääkö vastapuoli minua jonkinlaisena ihmisvihaajana kun en ole suin päin sukeltanut lapsiperhearkeen, vaan haluan rauhassa kuulostella, miltä ajatus tuntuu.
Ja tästä päästäänkin siihen viimeiseen asiaan. Vaikka olen tällä hetkellä vapaaehtoisesti lapseton, eikä ainakaan juuri nyt vauvakuume kolkuttele ovia, se ei tarkoita sitä ettenkö voisi joskus haluta lapsia. Haluan kuitenkin itselleni nimenomaan tilaa pohtia asiaa – fiilistellä sitä, miltä äitiys minusta ajatuksen tasolla tuntuisi. Koen myös olevani tällä hetkellä elämässä sellaisessa tilanteessa, että äidiksi tuleminen saattaisi tuntua siltä, että olen pakotettu luopumaan tietyistä asioista liian aikaisin. Tiedostan, että en ole siihen vielä valmis, vaikka moni sanookin lapsen löytävän kyllä paikkansa perheessä. Haluaisin kuitenkin, että olisin esimerkiksi valmiimpi päästämään irti tavoitteellisesta urheilusta. Mielestäni on vastuullista pohtia myös sitä, mitkä omat valmiudet äitiyteen sitoutumiseen todella ovat, sillä mikäli olen joskus äiti, toivon, että voisin antaa lapselle riittävästi aikaa ja läsnäoloa. Elämä näyttää, mitä tuleman pitää.
Toivottavasti saitte ajatuksistani kiinni. Tässä vielä kolme muistutusta kesäjuhliin:
- Älä kyseenalaista lapsettomuutta, äläkä vertaile elämiänne keskenään. Ne molemmat ovat erinomaisia juuri teille
- Älä kysele raskaudesta tai tee raskausolettamuksia. Tämä ei vaan ole cool
- Älä tee oletuksia ihmisestä tai hänen persoonastaan sen perusteella, jos joku ei halua lapsia. Asiat harvoin ovat niin suoraviivaisia, että voimme tehdä nopeita johtopäätöksiä
Mukavaa viikonloppua! 🙂