Hammaslääkärihäpeä

Taas on tullut se aika vuodesta, kun täytyi raahautua hammastarkastukseen tsekkauttamaan, että kaikki on suussa kunnossa. Nykyään hammaslääkärikäynnit sujuvat pääasiassa hyvin – ilman jännitystä, pelkoa tai ahdistusta. Näin ei kuitenkaan ollut aina ja olen pahimmillaan ollut nuorena aikuisena seitsemän vuotta käymättä hammaslääkärissä, koska lapsuudesta on jäänyt niin huonot kokemukset. Onneksi tämän seitsemän vuoden aikana ei ehtinyt tapahtua mitään peruuttamatonta hammaskalustossa. Nykyään vuosittaiset hammaslääkärikäynnit kuuluvat arkeen, mutta se, että niistä on tullut neutraali rutiini on ollut pitkän työn takana.

Hammaslääkäripelon synty

Omalla kohdallani hammaslääkäripelko on saanut alkunsa alakouluajoista, jolloin hampaitani hoidettiin oikomishoidon muodossa. Tuolloin minulla oli kiinteät raudat ylähampaissa neljän vuoden ajan, joten käyntejä hammaslääkärissä mahtui vuosiin useita. Itselleni ei ole tapahtunut mitään todella pahaa tai kivuliasta käyntien aikana, mutta jokaista käyntiä leimasi syyttävä sävy ja hampaiden hoitoa  (tai sen riittämättömyyttä) kommentoitiin negatiivisesti. Otetakoon huomioon, että hampaissani ei ollut yhden ainutta reikää, reiän alkua tai muutakaan ongelmaa ja harjasin ne päivittäin. Olin siis monella mittapuulla hyvin tunnollinen hampaiden hoitaja. Jokaisen käynnin jälkeen koitin petrata lisää hampaiden hoidossa, mutta koska käynneillä petrausta ei huomattu alkoi jossain vaiheessa hampaiden hoitoon  linkittyä epäonnistumisen ja riittämättömyyden tunne. Koin itseni huonoksi lapseksi.

Syyttävä sävy ei kuitenkaan ollut pahinta, vaan loppuviimein ajattelen, että hammaslääkäripelon syvin ydin on muodostunut siitä, että hammaslääkäri ei vuosien hoidon aikana kertonut juuri koskaan, mitä oli tekemässä seuraavaksi. Kivuliaatkin tapahtumat saattoivat tulla täysin yllätyksenä ja siten säikäyttää. Lisäksi muutamalla käynnillä muottien oton yhteydessä koin hyvin vahvasti tukehtuvani ja tunne sivuutettiin ohimennen lausahduksella: ”hetki pitää vielä odottaa”. Ymmärrän, että kaikki hammaslääkärissä tehtävät asiat eivät voi olla mieluisia/mukavia, mutta suu on alueena niin sensitiivinen, että toisinaan syntyi olo, että on täysin toisen ”armoilla” ja haluamattaan menettää oman itsemääräämisoikeutensa. Näitä kokemuksia kannoin mukanani aikuisuuteen saakka. Koska hammaslääkäripelkoon liittyi myös häpeää, en uskaltanut nuorena sanoittaa sitä myöskään uusille hammaslääkäreille – lopulta pelko oli kasvanut niin isoksi, etten enää käynyt hammaslääkärissä. Kun en enää käynyt hammaslääkärissä useaan vuoteen, kasvoi myös kynnys mennä sinne, koska hävetti se, etten käynyt hoitamassa hampaitani säännöllisesti. Kierre oli valmis.

Takaisin hammaslääkärin penkkiin

Lopulta minun oli pakko varata itselleni hammaslääkäriaika, kun toinen alaviisaudenhampaistani alkoi oireilemaan. Koitin pitkään sinnitellä oireiden kanssa kotona, mutta ne pahenivat pahenemistaan – oli pakko nöyrtyä kivun edessä. Muistan, kun ajoin hammaslääkäriin ja sydän takoi rinnassa, kurkkua kuristi ja tuskanhiki valui jo ennen kun olin edes päässyt hammaslääkäriasemalle sisään. Minuutit aulassa odottaen olivat piinaavia. Lopulta minut kutsuttiin nimellä sisään. Jo ennen kuin lääkäri ehti esitellä itsensä, kakaisin suustani, että minulla on ollut todella huonoja hammaslääkärikokemuksia ja pelottaa aivan hemmetisti. Lääkäri oli myötätuntoinen ja kertoi, että voidaan edetä ihan minun tahtini mukaan. Näin tehtiin.

Koska aikaa hammaslääkärikäyntien välissä oli kulunut kohtuuttoman pitkä aika, oli suussa viisureiden lisäksi myös pari paikattavaa reikää ja poistettavaa hammaskiveä. Näin ollen aloitin kevään, jolloin kuljin saman hammaslääkärin luona useita kertoja, joka kerta palasin käynniltä itseni ylittäneenä ja hieman luottamusta takaisin saaneena. Hammashoitohenkilökunta huomioi läpi hoidon pelkoni ja pidimme normaalia enemmän taukoja. Pienin askelin kokemukseni hammaslääkäristä alkoi muuttua negatiivisesti latautuneesta positiivisemmaksi. Huomasin myös arvostavani itseäni enemmän, kun pidin itsestäni nyt aktiivisesti huolta ja uskalsin pelosta huolimatta ottaa tilanteen haltuun.

Kevään lopussa oli kuitenkin vielä yksi iso vuori kiivettävänä: viisaudenhampaan kirurginen poisto. Erityisen hankalan tilanteesta teki se, että hammaslääkäri, jolla olin käynyt kevään ajan ei voinut kyseistä poistoa tehdä, vaan minut määrättiin hammaskirurgialle. Suoraan toimenpidekäynnille meneminen tuntui kauhealta. Koin, että en pysty luomaan riittävää luottamussuhdetta uuden hammaslääkärin kanssa, jotta uskaltaisin mennä suoraan operaatioon. Mietin, mitä voisin asialle tehdä. Päädyin soittamaan etukäteen terveyskeskukseen ja kerroin pelkääväni kovasti hammaslääkäriä ja erityisesti tällaista operaatioaikaa. Vastaanottohenkilökunta lupasi laittaa tietoihini merkinnän. Se ei kuitenkaan huojentanut mieltäni, vaan tein myös itseni kanssa sanattoman sopimuksen siitä, että jos käynnin alkaessa pelko tuntuu ylitsepääsemättömältä, minun ei ole pakko suostua toimenpiteeseen. Se oli tärkeä askel, sillä ensimmäistä kertaa pelon tunteesta tuli jotain, mistä ei tarvitse aktiivisesti koittaa päästä eroon, vaan oli ok myös kuunnella sitä ja todeta, että tämä on minulle liikaa. Asian päättäminen rauhoitti mieltäni.

Lopulta itse operaatio ja toipuminen menivät hienosti. Kirurgi huomioi pelkoni erinomaisesti: hän kertoi kokoajan mitä tapahtuu ja ennen operaatiota sovitiin käsimerkit, millä voin näyttää jos kaikki ei ole kunnossa ja täytyy lopettaa. Koko käynti kesti lopulta kaksikymmentä minuuttia. Olin ylpeä itsestäni ja olo tuntui voittamattomalta. Seuraavana päivänä olo ei ollutkaan enää niin voittamaton turvotuksen ja kivun takia, haha. Siitäkin kuitenkin selvittiin.

Nykytilanne

Nykyään hammaslääkärikäynnit sujuvat kivasti ja olen löytänyt mukavan hammaslääkärin itselleni. Toipumisen merkittävin tekijä on ollut ammattitaitoinen hoitohenkilökunta, joka on osannut huomioida pelkoni käyntien yhteydessä. Siitä olen ikuisesti kiitollinen.  Tiedän, että tiedoissani on edelleen maininta siitä, että pelkään hammaslääkäreitä. Olen joskus miettinyt, pitäisikö minun sanoa, että maininnan voi poistaa, mutta olen tullut siihen lopputulokseen, että se on ihan hyvä olla olemassa, vaikka suhteeni hammaslääkäriin onkin nyt jo neutraalimpi. Tällöin minun ei tarvitse joka kerta erikseen tuoda ilmi sitä, että käynti saattaa jännittää. Mikäli tunnistat itsesi tekstistä ja kärsit myös hammaslääkäripelosta, suosittelen asiasta avoimesti keskustelemista hoitohenkilökunnan kanssa. Se on parasta, mitä voi siinä tilanteessa tehdä. Hampaiden hyvinvointi heijastuu kuitenkin kokonaisvaltaisesti muunkin kehon hyvinvointiin, joten jos olet vältellyt hammaslääkäriä, tämä on sinun merkkisi kerätä rohkeutta ajan varaamiseen. Lopuksi olen kerännyt vielä muutaman vinkin hammaslääkäripelon voittamiseen.

Vinkit hammaslääkäripelon voittamiseen:

• Pelosta puhuminen hammaslääkärin kanssa – nykyään hammaslääkäreille koulutetaan yhä enemmän työotetta, joka huomioi pelkopotilaat, mutta on äärimmäisen tärkeää, että sanoitat pelkosi hänelle mahdollisimman avoimesti
• Itsensä palkitseminen – aina kun ylitin itseni ja uskalsin mennä hammaslääkäriin palkitsin itseni, teen niin edelleen vaikka pelko ei ole enää niin kokonaisvaltaista
• Pelosta puhuminen muiden kanssa – todella moni pelkää hammaslääkäriä, vertaistuki on lohduttavaa ja lieventää häpeän tunteita
• Vastuullisen aikuisen roolin ottaminen suhteessa itseen – pyrin sanoittamaan itselleni rationaalisesti sitä, miksi hammaslääkäriin meno on tärkeää ja toisaalta osoitin itselleni myötätuntoa siitä, että on todella ok pelätä näitä asioita (kyseessä siis sisäisen puheen harjoite)
• Pelkohoito – mikäli hammaslääkäripelko on ylitsepääsemätöntä, kannattaa siitä puhua hoitohenkilökunnan kanssa, sillä pelkoa on mahdollista myös hoitaa erilaisin keinoin. Hoitohenkilökunnan kanssa voitte löytää juuri sinulle sopivan keinon
• Vaihtaminen – jos hammaslääkärin kanssa ei yksinkertaisesti mene kemiat yhteen, eikä pelkoa huomioida, suosittelen selvittämään mahdollisuutta hammaslääkärin vaihtamiseen. Toistuvat negatiiviset kokemukset kasvattavat pelkoa ja sitä ei kannata ehdoin tahdoin ruokkia, jos ei ole pakko

Tärkeintä kuitenkin on, ettei jää asian kanssa yksin. Rohkeutta jokaiselle pelon kanssa kamppailevalle. <3