Uskallan väittää, että harva nainen on säästynyt raskausuteluilta. Etenkin, jos on sattunut olemaan juhlissa ja on kieltäytynyt kohteliaasti alkoholista. Rehellisyyden nimissä, raskauden utelu ja arvailu on suoraan sanottuna ällöttävää. Ei se kuulu yhtään kenellekään ja varmasti asianosaiset asiasta ilmoittavat sitten kun kokevat sen tarpeelliseksi

Syyttävä sävy ei kuitenkaan ollut pahinta, vaan loppuviimein ajattelen, että hammaslääkäripelon syvin ydin on muodostunut siitä, että hammaslääkäri ei vuosien hoidon aikana kertonut juuri koskaan, mitä oli tekemässä seuraavaksi. Kivuliaatkin tapahtumat saattoivat tulla täysin yllätyksenä ja siten säikäyttää.

Toisaalta jos on omaksunut jo nuorena ajatuksen, että tekeväinen ihminen on hyvä ja arvokas ihminen, voivat päivät jolloin ei saakaan mitään aikaiseksi saada olon, että on ihmisenä aivan pohjasakkaa. Tällöin on myös vaikeaa todella pysähtyä ja levätä, koska aivot syöttävät jatkuvalla sykkeellä ajatusta siitä, että lepokin tulisi jotenkin ansaita. ”Kunhan teen nämä asiat niin sitten voin istahtaa” tai ”kyllä haudassa sitten ehtii levätä”, ovat molemmat yleisiä, mutta loppuviimein aika myrkyllisiä sanaparsia – siinä missä liike on lääke, on myös lepo ja lempeys itseä kohtaan lääke

Itseasiassa arvostan siinä nimenomaan sitä, kuinka olemme kyseisten ystävien kanssa kasvaneet eri tahtiin omiksi yksilöiksi, toisinaan hukanneet itsemme ja toisemme emmekä tunnistaneet myöskään toisen arvomaailmaa. Olemme kuitenkin löytäneet aina takaisin toistemme luokse ja käyneet näistä elämänvaiheista avointa keskustelua. Olemme jaksaneet tutustua toisiimme uudelleen vuosien saatossa, kuten mielestäni hyvässä ihmissuhteessa kuuluu – ihmiset muuttuvat ja ihmissuhteet muuttuvat.

Kumpikaan reitti psykologian tutkinto-ohjelmaan ei ole helppo ja hakijoita on runsaasti joka vuosi. Fakta on kuitenkin se, että joka vuosi niistä runsaista hakijamääristä huolimatta joku pääsee sisälle. Se vaatii sinnikkyyttä ja asialleen omistautumista. Kuten itselleni joskus sanottiin, ainoa varma keino olla pääsemättä kouluun, on olla hakematta.

Sen sanoittaminen, että on alkanut epäilemään omaa uutta ammatinvalintaansa ja omaa kyvykkyyttään alalle, vaati ainakin itseltäni paljon rohkeutta, sillä tunteisiin linkittyi vahvasti myös epäonnistumisen tunne. Jopa häpeä.