Lily

Balancing life

Balancing life
Emsy

Miten pääsen opiskelemaan psykologiaa?

 

EDIT: 4.6.2024 Psykologian valintakoe on uudistumassa kevääseen 2025 mennessä, joten kyseisen postauksen tieto on vanhentunutta.

Yleistä

Kuten varmasti moni tähän postaukseen eksynyt tietää, on psykologian tutkinto-ohjelmaan opiskelijaksi pääseminen haasteellista. Kyseessä on hakupaineala, jonne hakee vuosittain todella paljon ihmisiä. Nykyisen hakumenettelyn mukaisesti tutkinto-ohjelmaan voi päästä ensikertalaisena joko suoraan ylioppilastodistuksen avulla tai mikäli ensikertalaisuus on jo käytetty tai todistuspisteet eivät riitä, voi vaihtoehtoisesti hakea pääsykokeen kautta. Yhteispistemenettelyä, jossa huomioitaisiin sekä yo-todistus että pääsykoe ei ole enää käytössä ja mitä olen hieman uutisia vilkaissut, vaikuttaa siltä, että tämä nykyinenkin menettely on muuttumassa muutaman vuoden sisällä. Siitä en osaa kuitenkaan kertoa sen enempää. Olen itse hakenut psykalle kerran pääsykokeella vuonna 2021 ja toisen kerran hain todistuksella. Pääsykoekeväänä jäin varasijalle 53 Jyväskylään, jonka jälkeen päädyin korottamaan yo-todistustani. Pääsinkin loppuviimein todistuksella Tampereelle. Pääsykokeeseen en tuona hakukeväänä osallistunut.

Pääsykokeesta

Mikäli oma tilanne on se, että olet jo menettänyt ensikertalaisuutesi, eli toisin sanoen olet ottanut vastaan korkeakoulupaikan aikaisemmin, et voi hakea enää yo-todistuksella  psykologian tutkinto-ohjelmaan. Tällöin vaihtoehdoksi jää pääsykoe. Toisaalta tilanne voi olla myös se, että oma yo-todistus ei ole riittävän hyvä, jotta siitä olisi hyötyä yhteishaussa (psykalle todistuksessa täytyy komeilla niitä kärkipään arvosanoja). Pääsykokeella hakeekin vuosittain runsaasti hakijoita. Huomionarvoista on, että samalla pääsykokeella voit hakea psykologian tutkinto-ohjelmiin Tampereelle, Helsinkiin, Jyväskylään, Joensuuhun, Ouluun sekä Turkuun. Sinun ei siis tarvitse osallistua useampaan pääsykokeeseen hakeaksesi useampaan kaupunkiin. Myös mikäli olet kiinnostunut logopedian, psykologian rinnakkaisalan, opiskelusta, voit hakea samalla pääsykokeella myös siihen tutkinto-ohjelmaan.

Nykyään pääsykoe ei vaadi enää runsasta tilastokirjojen pänttäämistä, vaan kokeen matemaattinen osuus tulee annettujen ennakkomateriaalien eli pääasiassa artikkeleiden pohjalta. Ei siis tarvitse olla huolissaan siitä, mikäli ei omaa tilastoneron taitoja – voit silti päästä psykalle opiskelemaan ja opit varmasti tarvittavat tilastomenetelmät yliopistossa. Näin oli ainakin minun kohdallani.

Pääsykoe on viime vuosina vakiintunut koostumaan karkeasti kolmesta osiosta: artikkelikysymyksistä, loogisesta päättelystä sekä artikkelien pohjalta tulleista tilastotehtävistä. Itse artikkelit julkaistaan noin kuukausi ennen varsinaista pääsykoepäivää. Ennakkomateriaalit löytyvät täältä: Ennakkomateriaalit . Viime vuosina ennakkomateriaalit ovat olleet pitkälti englanninkielisiä ja toisinaan hyvinkin vaikeaselkoisia. Itse ajattelen, että artikkeleiden kuuluukin tuntua alussa haastavilta ja ne lähteävät sitten pikkuhiljaa jäsentymään paremmin. Pääsykokeeseen siis opiskellaan ulkoa niin paljon artikkeleiden sisältöä kuin vain päähän kuukaudessa tarttuu. Vaikka artikkelien englanninkielisyys saattaa järkyttää, on hyvä muistaa, että myös psykalla opiskellessa valtaosa opeteltavasta kirjallisuudesta on englanniksi. Pääsykoe on siis hyvää treeniä myös siihen.

Itse pääsykoe kestää useamman tunnin, tehdään tietokoneella ja se on aikaisempina vuosina sisältänyt matemaattisia tehtäviä, loogisen päättelyn tehtäviä sekä monivalintakysymyksiä artikkeleihin liittyen. Jos nyt säikähdät, että urakka tuntuu valtavalta vuorelta kiivettäväksi, ei sitä vuorta onneksi tarvitse kiivetä yksin. Itselleni oli korvaamaton apu ILMAISESTA Varjovalmennuksesta, jonka oppitunneilla pureuduttiin artikkeleihin syvemmin ja pääsi harjoittelemaan loogista päättelyä ohjatusti. Suosittelen ehdottomasti hyppäämään Varjovalmennuksen mukaan, mikäli on aikeissa hakea psykalle. Ja vaikka aikaisemmin totesinkin, että artikkeleista olisi hyvä saada päähän mahdollisimman paljon, on hyvä tiedostaa, että kaikkea ei voi oppia kuukauden aikana ja lepääminen sekä opiskeluiden tauottaminen fiksusti on avainsana hakukeväässä. Niin kliseistä kuin se onkin; lopputulokseen ei vaikuta opiskelun määrä vaan  sen laatu.

Todistushausta

Todistushaku on reittinä hieman yksinkertaisempi, mutta en kuvailisi sitä helpommaksi. Hakupainealalle pääseminen on aina haasteellista, mutta on hyvä muistaa, että joka vuosi joku pääsee sisään. Psykalle hakiessa huomioidaan viisi ainetta: äidinkieli, psykologia, matematiikka (lyhyt tai pitkä), kielet ja ainereaali (muu kuin psykologia). Eniten pisteitä saa pitkän matematiikan laudaturista (36,1) ja toiseksi parhaan pistesaaliin saa kirjoittamalla psykologiasta Laudaturin (34,0). Omat todistuspisteensä pääsee laskemaan täältä.

Koska niin sanottujen ”oikeiden aineiden” kirjoittaminen on avaintekijä psykalle pääsyssä voi monella olla tilanne, että omasta valmistumisesta on jo aikaa tai ei ole osannut lukion aikana pohtia minne hakisi valmistututtuaan. Tällöin yo-todistuksessa saattaa komeilla psykalle haun kannalta täysin väärät aineet, joista ei heru todistusvalinnassa pisteitä. Itselläni oli juuri tämä tilanne. Yo-todistusta voi kuitenkin täydentää uusilla aineilla ja jo-kirjoitettuja aineita saa korottaa rajattomasti sen jälkeen kun on valmistunut lukiosta. Korottamisessa on kuitenkin tärkeää huomioida seuraavat seikat:

  • yo-kirjoituksiin on ilmoittauduttava lähtökohtaisesti siihen lukioon, josta olet valmistunut (myös kirjoitukset, joihin ilmottaudut ovat tässä lukiossa)
  • kirjoituksiin ilmoittautuminen ei ole ilmaista, vaan maksaa x summan per/kirjoitettava aine
  • sinulla on oltava käytettävissä kannettava, jonka järjestelmät sopivat Abitin käyttöön – jos sähköisen kokeen tekeminen ei ole tuttua, on siihen hyvä perehtyä etukäteen
  • yo-kirjoituksiin EI VOI ilmoittautua ympäri vuoden, vaan ilmoitautumiselle on omat aikaikkunat, saat ne kotilukioltasi
  • mikäli olet ottanut vastaan korkeakoulupaikan, et ole enää ensikertalainen, eli ET VOI HAKEA todistuksella psykologian tutkinto-ohjelmaan, tällöin korottamisesta ei ole sinulle hyötyä yhteishaussa psykologian tutkinto-ohjelmaan hakiessa

Jos tämän listan jälkeen toteat, että korottaminen voisi olla se sinun juttusi, niin kannustan siihen. Oma tilanteeni oli se, että todistuksessa oli kirjoitettuna psykalle haun kannalta täysin epäolennaisia aineita ja ne aineet, jotka huomioitiin haussa oli suoritettu liian kehnoilla arvosanoilla. Lopulta päädyin kirjoittamaan syksyllä 2021 lyhyen matematiikan ja psykologian. Molemmat olivat minulle uusia aineita siinä mielessä, että olin lukiossa lukenut (heikolla menestyksellä) pitkän matematiikan ja psykologiaa vain yhden pakollisen kurssin. Keväällä 2022 puolestaan kirjoitin äidinkielen, englannin sekä uutena aineena elämänkatsomustiedon (josta muuten saa kivasti pisteitä hakuun). Kaikki aineet opiskelin omatoimisesti lukuunottamatta englantia, johon olin ottanut tukikurssin, koska englantini lähtötaso oli B/C ja kaipasin siihen kipeästi ulkopuolista preppausta. Kaiken kaikkiaan kirjoitin siis viisi ainetta.

Itselleni korottaminen tuntui siinä mielessä miellyttävämmältä tavalta edistää psykalle pääsemistä, että silloin tein konkreettisesti vuoden aikana jotain haun eteen. Korottamisessa on myös se etu, että mikäli korotettava aine ei ensimmäisellä kerralla nousekaan toivottuun arvosanaan, ei opiskeltavat asiat muutu. Pystyt siis lähteä kertaamaan jo opitun päälle, eikä prosessi ala täysin nollasta. Pääsykokeen suhteen tätä etua ei ole, sillä ennakkomateriaalit muuttuvat joka kevät, toki edellinen hakukevät on voinut kehittää artikkelien lukutaitoa ja opiskelutekniikoita ylipäätään, mutta samanlainen kertaus, mikä yo-aineiden suhteen on mahdollista jää uupumaan. Toki on hyvä tiedostaa, että korottaminen, etenkin omatoimisesti vaatii paljon itseohjautuvuutta ja kurinalaisuutta, kuten toki pääsykokeeseenkin valmistautuminen.

Ja koska tiedän, että osaa lukijoista varmasti kiinnostaa, minkälaisella todistuksella pääsin lopulta Tampereelle opiskelemaan, oli se seuraavanlainen LLLLE. Englannista kirjoitin Eximian, joka oli itseasiassa koko korotusurakan suurin saavutus itselleni. Lähtötasoni oli korottaessa jotakuinkin C/M:n paperit. Uskon, että suurin tekijä aineiden korottamiseen oli sinnikkään työn lisäksi myös se, että nyt itselläni oli täysin erilainen motivaatio opiskella kyseisiä asioita. Lukiossa aikanaan kiinnosti enemmän urheilu kun jatko-opiskelupaikat, ja toki en silloin osannut myöskään jäsentää, mikä ala tuntuisi omalta.

Tällä uudella todistuksella sain muistaakseni tuolloin ~ 138 pistettä ja uskalsin jättää osallistumatta kyseisen hakukevään pääsykokeeseen, sillä laskujeni mukaan olin varmasti koulussa sisällä. Vähempikin olisi  siis riittänyt.

Tiivistettynä

Kumpikaan reitti psykologian tutkinto-ohjelmaan ei ole helppo ja hakijoita on runsaasti joka vuosi. Fakta on kuitenkin se, että joka vuosi niistä runsaista hakijamääristä huolimatta joku pääsee sisälle. Se vaatii sinnikkyyttä ja asialleen omistautumista. Kuten itselleni joskus sanottiin, ainoa varma keino olla pääsemättä kouluun, on olla hakematta. Kannustan siis jokaista joka pienestikin unelmoi psykologian opiskelusta hakemaan. Väyliä on tällä hetkellä tosiaan ensikertalaisille kaksi ja muille hakijoille yksi. Toisessa vaaditaan pitkäjänteisyyttä ja toisessa kuukauden tiukka puristus. Molempien päässä kuitenkin häämöttää jotain tavoittelemisen arvoista. Tsemppiä jokaiselle hakukevääseen!

-E-

Avainsanat: , , , , , ,
Puheenaiheet Mieli Opiskelu
Emsy

Alanvaihto

 

Uusi ura on alkanut ahdistamaan

Kahden viimeisen vuoden aikana olen tehnyt hidasta, mutta varmaa alanvaihtoa ammatista toiseen. Olen siirtymässä logistiikkapuolelta ihmisten kanssa työskentelyyn, eli toisin sanoen opiskelen psykologiksi. Näiden kahden vuoden aikana olen huomannut, että silloin kun olen alkanut nelisen vuotta sitten kouluun pyrkimään, on itselläni ollut jokseenkin romantisoidut kuvat alanvaihdosta. En ole osannut hahmottaa, mitä opiskelun, työn ja kilpaurheilun yhdistäminen toisinaan vaatii. Oma kokemukseni on, että alanvaihtoon liittyy nimenomaan ”huuman” kaltainen alkuvaihe, jossa kaikki uusi tuntuu viehättävältä ja ihanalta – alanvaihto ei sisällä muutakuin positiivissävytteisiä elementtejä. Kuluneen kevään olen kuitenkin elänyt niin sanottua suvantovaihetta ja olen ollut ensimmäisen kertaa ahdistunut uusille urapoluille suuntaamisesta. Mielessäni on pyörinyt muun muassa seuraavia ajatuksia:

  • Olenko oppinut yhtään mitään?
  • Osaanko yhtään mitään?
  • Entä jos uusi ala ei olekaan minua varten?
  • Entä jos epäonnistun ja kaikki työ on ollut turhaa?

Uskon, että suurimmalle osalle alanvaihtajista tulee jossain vaiheessa näitä ajatuksia. Enkä usko, että kyseiset ajatukset rajoittuvat vain alan vaihtamiseen, vaan niitä on varmasti havaittavissa minkä tahansa suuren elämänmuutoksen yhteydessä. Niiden selättäminen voi olla toisinaan vaikeaa ja itse huomasin, että suhtautumiseni opiskeluihin muuttui ajatuksien seurauksena jossain määrin negatiivisemmaksi, vaikka olen aina korkean opiskelumotivaation omannutkin – yhtäkkiä ei enää huvittanutkaan opiskella uusia asioita, eikä aihepiirit tuntuneet niin mielenkiintoisilta. Ehkä se oli jonkinlainen vastareaktio kaikelle: liialle kuormitukselle ja omalle epävarmuudelle. Mutta sen sijaan, että lähtisi selättämään näitä negatiivia tunteita, ehkä onkin tärkeämpää ottaa ne hellään syleilyyn ja tarkastella niiden alkujuuria tarkemmin. Pakoon juoksemisen sijaan, päätin itse toimia niin.

Huomasin, että osa ahdistuneisuudesta johtui selvästi siitä, että kevät oli ollut tavanomaisempaa kuormittavampi ja palautumisen hetket olivat jääneet huomaamatta minimiin. Kuitenkin suurin osa omasta epävarmuudesta ja ahdistuksestani kumpusi siitä, että ajattelin, että minun tulisi olla jotenkin valmiimpi ja osaavampi jo tässä vaiheessa opintoja (valmistun psykologian kandiksi nyt keväällä). Oma vaativuuteni sekä toisaalta yliopiston puolelta tullut kriittinen palaute, oli ollut omiaan nostamaan pintaan voimakkaan itsensä kyseenalaistamisen. Vaativuus onkin usein elämässä se tekijä, joka ajaa meidät ihmisinä nurkkaan – pahimmassa tapauksessa se saa meidät luopumaan omista unelmistamme ja toimimaan vain sellaisilla elämän osa-alueilla, joissa koemme ”riittävämme”. Se on valitettavan suppeaa elämää ja tekee myös uuden oppimisesta mahdotonta. Nyt kun olin pohdinnan ja ajatusten jäsentelyn seurauksena päässyt kiinni juurisyihin koitin lähteä avaamaan solmua.

Mikä sitten auttoi epäilyksiin?

Mielestäni yksi paras ohje on palata takaisin niiden asioiden ääreen, jonka takia on lähtenyt alaa vaihtamaan. Palata niihin ajatuksiin ja motivaattoreihin, jotka ovat silloin saaneet liekin syttymään. Toisaalta koen, että on tärkeää tunnistaa myös oma vaativuus ja opetella hyväksymään omaa keskeneräisyyttään. Uskon, että se on erityisen tärkeää ottaen huomioon, mitä alaa olen lähtenyt opiskelemaan: mikäli oman vaativuuden kanssa ei tee töitä, on vaikeaa olla myöskään asiakkaalle myötätuntoinen ja lempeä – vaativuudella on pirullinen tapa nousta pintaan vaivihkaa, jättäen inhimillisen kohtaamisen toissijaiseksi. Vaativuudesta irtipäästäminen onkin yksi niistä asioista, joista pois oppiminen vaatii pitkää työtä, sillä emme aina tunnista omaa vaativuuttamme ja toisaalta ympäröivä yhteiskunta kannustaa suorituskeskeisyydellään ylläpitämään vaativuutta itsessämme. Se on kuitenkin aihepiiri, joka vaatisi täysin oman postauksena, joten jätetään se toiseen kertaan.

Epäilyksiin auttoi myös omista epävarmuuksista ääneen puhuminen. Sen ääneen sanoittaminen, että on alkanut epäilemään omaa uutta ammatinvalintaansa ja omaa kyvykkyyttään alalle, vaati ainakin itseltäni paljon rohkeutta, sillä tunteisiin linkittyi vahvasti myös epäonnistumisen tunne. Jopa häpeä. Kuitenkin kun sain asiasta puhuttua, huomasin, että todella monella opiskelijalla tai alanvaihtajalla ylipäätään oli samankaltaisia tuntemuksia. Niistä ei vain kukaan oikein puhunut ääneen. Toivoisinkin alalle kuin alalle enemmän puhetta siitä, minkälaisia tunteita opiskelu tai työt voivat nostaa pintaan. Erityisesti jos kyseessä on ihmisläheinen työ, jossa työnkuva kytkeytyy tavalla tai toisella toiseen ihmiseen. Silloin omaan tunne- ja ajatusskaalaan linkittyy myös asiakkaan tunteet ja ajatukset.

Missä mennään nyt?

Psykologian kandidaatiksi valmistuminen häämöttää jo oven takana, mutta en ole täysin päässyt ammatillisista epäilyksistäni eroon. Enkä enää koe, että minun tarvitseekaan päästä. Olen oikeastaan tullut siihen lopputulokseen, että olisi hieman erikoista jos minussa ei nousisi uuden ammatin ja uusien oppien edessä epävarmuuden tunteita. Sehän olisi jopa aika epäinhimillistä. Olenkin eroon pääsemisen sijaan harjoitellut epävarmuuden tunteiden sietämistä ja niiden hyväksymistä. Toisinaan se onnistuu paremmin ja toisinaan taas ei ollenkaan. Näen myös nämä tunteet ja ajatukset hienona ovena ammatilliseen kasvuun – mitä erilaisempien tunteiden kanssa pääsee jo itsensä kanssa työskentelemään, sitä enemmän saa myös varmasti tarttumapintaa mahdolliseen asiakastyöhön.

Koska nimenomaan asiakastyö on tuntunut eniten epävarmuutta aiheuttavalta (asiakastyöllä tarkoitan ”perinteistä” terapiatyötä), olen myös oikein synkkinä hetkinä lohduttanut itseäni ajatuksella, että voin myös halutessani tehdä jotain muuta. Ei ole mikään pakko suuntautua kliiniseen työhön, sillä psykologeja työskentelee myös muun muassa asiantuntijoina, HR-puolella sekä erilaisissa arviointitehtävissä. Työkenttä on siis (onneksi) laaja.

Nyt onneksi saa keskittyä kesän ajan vain lomailuun sekä tuttuihin työhommiin. Syksyllä aloitan maisterivaiheen opinnot, joita odotan ristiriitaisin fiiliksin – innostavaa, mutta samaan aikaan hieman pelottavaa päästä tekemään enemmän käytännönläheisiä hommia.

-E-

Avainsanat: , , , , , ,
Työ ja raha Opiskelu Työ