Koli, rankka nousu laskettelurinteen huipulle
Blogissa on ollut hiljaiseloa viime aikoina. Täytyy taas skarpata ja kirjoittaa tänne useammin. 🙂 Paljon hyviä reissuja on tullut tehtyä kevään mittaa.
Olimme tällä viikolla Kolilla, Itä-Suomessa. Tuli kierrettyä Kolin kansallispuistoa ja paikka oli upea. Kolille tulee varmasti lähdettyä uudelleenkin, ehkä jo kesällä.
Ensimmäisenä päivänä takana oli raskas ajomatka etelästä Kolin kylään. Siksi mitään kovin erikoista ei tullut sinä päivänä tehtyä. Tai miten sen nyt ottaa… Päätimme illalla kiivetä Ukko-Kolin laskettelurinteen huipulle.
Laskettelurinteessä oli vielä hieman lunta paikka paikoin jäljellä ja pohja oli mutainan ja liukas. Kenkävalinta oli tuollaiseen maastoon täysin väärä. Jalassa oli siis sileäpohjaiset Niket, joissa ei ole lainkaan pitoa. 😀
Laskettelurinne ei näytä kuvissa kovin jyrkältä. Kuitenkin kun alkaa kipuamaan mäkeä ylös, alkaa jaloissa hapottaa kunnolla. Tuo käy ihan täydestä mäkitreenistä.
Huipulle päästessä avautui upeat kansallismaisemat. Metsää ja ihana järvi Pielinen. Ja mikä parasta, tuolla luonnossa sielu lepää. Ketään muita ei ollut paikalla.
Lähinnä tuli räpsittyä kuvia ja ihasteltua maisemaa. Oli saavutus päästä huipulle.
Alaspäin mennessä tuli kaaduttua kolme kertaa. Onneksi meidän mökissä oli pyykinpesukone. Vaatteet olivat aivan mudassa. :D
Ensimmäinen päivä Kolilla oli aika vajavainen, muuta ei keretty tekemään tuon laskettelurinteen huipulle kiipeämisen lisäksi.
Meillä oli muuten koirat mukana reissussa. Kumpikin koira oli aivan innoissaan ja ne jaksoivat hyvin kivuta mäkeä ylös ja alas. Varsinkin Xato oli aivan haltioissaan lumesta, jota rinteessä vielä hieman oli jäljellä.
Kiipeilyn jälkeen palasimme mökkiin. Majoituimme Kolin Lotus Cottages nimisessä mökkikylässä. Mökin hinnaksi tuli n. 200 €/3 yötä ja mökkiin olisi mahtunut kuusi henkilöä. Tilaa oli siis vallan paljon kahdelle ihmiselle ja kahdelle koiralle.
Mökki oli oikein siisti ja nykyaikainen. Kaikki mukavuudet löytyi mm. jo aiemmin mainitsemani pyykinpesukone ja sauna. Oma rantakin mökkikylästä löytyi. Annetaan kuvien puhua puolestaan.
Seuraavana päivänä lähdimme patikoimaan kansallispuistoon, siitä kirjoitan seuraavassa postauksessa. Reissu sen kun vain parani edetessään! :)