Thaimaassa ja muissakin maissa vlogaten
Ei ole aiemmissa blogipostauksissani tullut puheeksi, mutta meillä on myös oma vlogi, jonka nimi on myöskin Bambumaja.
Menkää siis katsomaan Bambumajaa Youtubeenkin! Paina tästä!
Ei ole aiemmissa blogipostauksissani tullut puheeksi, mutta meillä on myös oma vlogi, jonka nimi on myöskin Bambumaja.
Menkää siis katsomaan Bambumajaa Youtubeenkin! Paina tästä!
Bangkok, tuo suuri metropoli, Thaimaan pääkaupunki. Vietimme Bangkokissa yhden yön.
Lensimme Phuketin lentokentältä Bangkokin lentokentälle, eli Suvarnabhumille. Bangkokissa on myös toinen lentokenttä, Don Muang. Siitä meillä ei ole kokemusta.
Suvarnabhumin lentokenttä on selkeä, sen puoleen ajallisesti ei tarvitse jännittää, jos joskus tuolla joutuu esim. lentokonetta vaihtamaan. Mutta, jos saavut Thaimaan ulkopuolelta ja joudut immigrationiin (passintarkastus ja maahantulokortin näyttö), voi aikaa venähtää yllättävänkin paljon. Joskus kuullut jopa useista tunneista. Meillä meni Suomesta Bangkokiin tullessa immigrationissa aikaa 45 minuuttia. Noh ei siitä sen enempää, vinkiksi vain, että älä varaa lentoja liian tiukalla aikataululla.
Suvarnabhumin lentokentälle saavuttaessa moni valitsee taxin mennäkseen hotellille. Me valitsimme junan, joka lähtee suoraan lentokentän alakerrasta kohti Bangkokin keskustaa. Todella kätevä ja edullinen. Lipun saa ostettua automaatista, josta pystyy helposti valitsemaan englannin kielen. Yksi lippu maksoi meidän hotellille (The Silver Palm) 25 baht eli 0,70 €. Kannattaa katsoa esim. Google mapsista valmiiksi oman hotellin sijainti ja juna-aseman nimi, jossa pitää poistua.
Silver Palm -hotelli oli erittäin hyvällä paikalla, Hua Makin juna-asemalta käveli sinne viidessä minuutissa. Hotellilla oli neljä tähteä ja yksi yö maksoi 40 €. Hotellista jäi laadukas fiilis.
Bangkokin keskustaan päin lähdimme taasen junalla. Ei muuta kuin kävely Hua Makin asemalle ja junan kyytiin. Jäimme päätepysäkillä pois ja lähdimme tutkimaan Bangkokia.
Bangkokissa vallitsee kostea, kuuma ilma. Olimme Bangkokissa siis helmikuussa.
Pyörähdimme MBK-ostoskeskuksessa. Olen tehnyt päätöksen, etten osta mitään feikkituotteita tieten tahtoen, joten sen suhteen MBK oli ahdistava krääsälandia. MBK:ssa oli tosi paljon feikkikamaa myynnissä. Oli siellä aitojakin tuotteita, mutta rasittavaa yrittää blokata väärennökset pois katseltavien tuotteiden joukosta.
Merkkitavara on Thaimaassa about saman hintaista, kuin Suomessakin. Esim. Under Armourin ja Niken vaatteet, joita tuli reissulla ostettua. Toki feikkejä ja merkittömiä tuotteita saa halvemmalla.
Bangkok vilisee ajoneuvoja ja ihmisiä. Saastetta on paljon. Bangkokia voisi kuvailla sanoin ”hullu kaupunki”.
Otimme tuktukin MBK:lta ja pyysimme kuskia viemään meidät pilvenpiirtäjän Baiyoken luo, matkaa kertyi 4,3 km. Hintaa tuktuk-kyydille tuli 300 baht, eli 8,34 €. Jälkeen päin selvisi, että tuo hinta oli ilmeisesti aivan riistohinta. Ja tuo oli vielä tingitty hinta. 😀
Baiyoke Tower on siis Thaimaan toiseksi korkein rakennus (304 metriä). Ostimme liput ylimpään kerrokseen, kerroksia on 84. Hintaa oli 400 baht/henkilö, eli päälle 11 €. Ei muuta kuin hissiin ja odottelemaan ylöspääsyä. Ylös piti mennä kolmella eri hissillä. Tuli monta kertaa mieleen, että jos tuolla hissi pysähtyy, niin voi olla paniikki monella päällä. Hissit oli ahdettu aika täyteen.
Kävimme kerroksen 84 näköalatasanteella. Näköalatasanne pyörii ympäri koko ajan, eli kaupunkia näkee tasaisesti joka puolelta. Näkymät oli huikeat. Ja tuolta ylhäältä näki vielä paremmin esim. autojen vuolaan virran.
Hintaan sisältyi drinkit Sky Barissa. Drinkit oli oikein hyvän makuisia, kylkeen sai myös popparit. Drinkkien jälkeen lähdimme pois Baiyokesta.
Suuntasimme Baiyoken viereiseen hierontapaikkaan. Thai Massage maksoi 200 baht tunnilta yhdeltä henkilöltä, eli 5,5 €. Thai Massage on kokemisen arvoinen juttu, kannattaa kokeilla. Esim. selkä niksautetaan mukavasti auki.
Seikkailimme kävellen hetken aikaa Bangkokin keskustassa, ei jaksettu kuitenkaan enää metsästää ruokapaikkaa sieltä, joten lähdimme junalla takaisin hotellille. Hotellilla menimme sen omaan ravintolaan syömään illallisen. Oli positiivinen yllätys hotellin ravintolaksi, ruoka oli erittäin maittavaa.
Aamulla olikin lähtö pois hotellilta ja takaisin Suvarnabhumin kentälle ja sieltä lento Dubain kautta Suomeen. 🙂
Bangkokista jäi ristiriitaiset fiilikset. Liikaa ihmisiä, liikaa autoja, liikaa rakennuksia, liikaa kaikkea. Mutta kuitenkin jollain tapaa siisti paikka. Uskon, että joskus tulee tuonne vielä palattua. Bangkokista on nimittäin erinomaiset yhteydet muihin Aasian kohteisiin.