Taiteelliset jäähyväiset ranskalaiselle kotikaupungilleni.

Istun lentokentällä ja olo on vähintäänkin haikea. Vaikka aika on välillä kulunut tappavan hitaasti, lensi vaihtovuosi ohi hyvin nopeasti. Tai ainakin viimeisimmät nelisen viikkoa. Kuukausi on ollut huikea: olen päässyt matkustelemaan sydämen kyllyydestä, kokenut uusia asioita ja löysin yhden vaihtolempihenkilöistäni, mikä liittyy myös tähän juuri löytämääni ranskalaiseen herrasmieskulttuuriin. 

Tapasin uuden ystäväni kolmisen viikkoa sitten kaverien kautta – paikallinen, joskin puoliksi irlantilainen, herrasmies. En tarkoita, etteivätkö suomalaiset miehet osaisi olla herrasmiehiä, mutta hän teki sen jotenkin eri tavalla. Kävimme kahvilla, kuten kaveruksilla on toisinaan tapana, mutta häkellyin täysin siitä, että hän maksoi juomani. Tai siis nehän eivät olleet edes treffit! Kun keskustelimme aiheesta, hän sanoi että hän on valmis maksamaan vähän yhteisestä ajasta ja mielenkiintoisesta keskustelusta – hän maksaa kokemuksesta, ei juomasta. 

Samainen herra ystävineen piti minulle seuraa eilen illalla kun Rounissa oli musiikkijuhla, vähän samaan tyyliin kuin meillä Taiteiden Yö, mutta vain musiikilla. Yö oli täynnä erilaisia lauluja ja istuimme porukalla katedraalin eteen ihailemaan valoshowsta, joka kimmelsi rikkinäisissä lasinsiruissa. Oli lämmin, enkä halunnut mennä kotiin, joten en mennyt. Ystäväni otti minut ritarillisesti oman kattonsa alle. Katon alla oli tosin hieman ahdasta, koska ystäväni veljen kaverit viettivät yönsä siellä myös. Käveltyämme kaupungin läpi, pieniä kujia tutkien, löysimme kolme nukkuvaa poikaa – yhden ystäväni sängystä. Patja (joka oli tarkoitettu minulle) löytyi keittiön lattialla. Ystäväni suorastaan loukkaantui ajatuksesta, että nukkuisin keittiön lattialla, joten hän heitti veljensä sinne, minä sain ystäväni sängyn ja ystäväni nukkui lattialla, allaan vain peitto. Yritin ehdottaa, että jakaisimme sängyn, mahtuisimme kyllä, mutta ei. Pakko sanoa, että siitä tuli kyllä hyvin arvostettu olo.

Ja sitten tämä toinen tapaus. Nuori herrasmies, josta oli mahdottoman suuri apu tänään. Naapurini. Olemme vuoden verran moikkailleet aina nähdessämme, mutta ikinä emme ole puhuneet sen enempää. Paitsi tänään. En ehtinyt viedä astioitani uusille-vaihtareille-kierrätykseen ennen huoneen luovuttamista, joten aloitin paluumatkani viiden kassin kanssa. Olin varma, että onnistun, vaikka jo pelkästään ulos pääseminen oli kuin maratoni. Helteessä lähdin hitaasti etenemään, kunnes naapurini tuli vastaan. Ritarillisuus otti vallan kun hän näki neidon pulassa ja hän otti puolet laukuistani, saattoi minut keräyspisteelle ja edelleen bussipysäkille, eikä suostunut palata oman siivouksensa pariin, ennen kuin minä ja kaikki neljä laukkuani olimme turvallisesti bussissa. What a lovely boy!

Harmittaa kyllä, että minulle selvisi vasta näin myöhään, siis ihan oikeasti viimeisenä päivänä, kuinka kivoja ranskalaiset voivatkaan olla. 

Perjantaipâtisserie part 34

Viimeinen perjantaileivos tulee tässä! Aikamoista, että niitä on tullut syötyä näin paljon. Leivoksen nimi on La Sensation. Tämä leivos on puhdasta suklaata, sisältä ja ulkoa. Koostumus vaihtelee hieman, ulkoa enemmän moussemaista ja sisältä kiinteämpää ja tummempaa. Koristelu on hieno ja laatu erittäin tyydyttävää. Leivos oli niin rikas, ettei sitä voinut syödä yhdeltä istumalta, mutta niin kivan kuohkea se oli. että La Sensation saa 4+ norsua!

Maintenant je dois partir, mais je ne suis pas sûr que je le veux.