LOMA, kind of
Tällä viikolla ei ollut luentoja, koska koko maa on hidastunut entisestään ilmeisesti jonkinlaisen kirkollisen pyhän vuoksi. Valtaosa ihmisistä oli töissä ihan tavallisesti, mutta opiskelijoilla oli viikon loma ja bussit ajoivat harvennetulla aikataululla kaksi viikkoa (miksi kaksi viikkoa – ei mitään tietoa).
Alkuviikon pysyin kotona toivoen, että yliopiston läheisyys lisäisi viisauttani ilman suurempia pänttäyksiä, ensi viikolla kun on kasa kokeita edessä. Muutaman kerran astuin myös ulos oikeaan maailmaan. Yhden kerran lähdin ostamaan shampoota, koska aikaisempi jätti hiukset ällöttävän tuntuisiksi. Nyt ne ovat taas sileät ja hulmuavat!
Toisen kerran lähdimme pienellä porukalla syömään pitsaa – kaikilla täällä on kova pitsahimo, koska ilman uunia sitä on lähes mahdotonta valmistaa. Itse valitsin parsapitsan – nam nam.
Amsterdam
Loppuviikosta suuntasin pariksi päiväksi Amsterdamiin, tuohon syntien pesään. Bussimatka Pariisista kesti noin 8 tuntia, sisältäen tunnin pysähdyksen Brysselissä. Matka oli pitkä, mutta televisiosta tuli Disney-animaatioita (vaikkakin ranskaksi dubattuina).
Perille päästyäni häkellyin kaikesta ruuasta ja tunnustan, että söin liikaa ja liian huonosti. Pidän kaupungista, koska se on niin kaunis ja parasta oli pyöräretki puistossa. Ohjelmaan sisältyi mm. myös veneretki, kiipeilyä isojen kirjanten päällä ja jouluvalojen ihastelua. Kyllä, jouluvaloja oli jo kaikkialla ja se oli ihanaa!
Perjantaipâtisserie part 8
Koska olin Amsterdamissa, niin viikon leivos ei ole suinkaan leivos vaan vohveli: päällä kermavaahtoa ja mansikoita. Ranskalaisiin leivoksiin verrattuna annos oli kovin kallis, eikä ollut läheskään niin hyvää kuin kotivohvelit, mutta tarpeeksi hyvä ansaitakseen kolme (3) norsua.
J’adore pizza! Amsterdam est sympa!