Vaihdon alkumetreillä

Saavuin Ranskaan jo melkein viikko sitten. Olin odottanut lähtöä kauhulla ja kun lähdön aika koitti, en olisi halunnut lähteä. Tunteellisten jäähyväisten jälkeen nousin kuitenkin koneeseen ja jätin kaiken tutun ja turvallisen taakseni. Yövyin yhden yön hostellissa Pariisissa ja sinne päästyäni mielialani koheni hiukan; rakastan Pariisia ja se on minulle tuttu. Olo oli turvallinen. Sain jopa yhdestä huonekaverista illallisseuraa.

Aikasin aamulla jätin muut nukkumaan ja jatkoin matkaa Rouenia kohti, nyt junan kyydissä. Istuuduttuani paikalleni havaitsin pienen paniikin siemenen, sillä nyt vuorossa oli se totisesti tuntematon osuus. minulla ei ollut mitään hajua miten jatkan matkaa juna-asemalta.

Roueniin saavuttuani, isona tyttönä piileskelin hetken aseman vessassa, kunnes totesin että jos haluan päästä asuntooni vielä samana päivänä, on paras pistää toimeksi. Niinpä kysyin lippupisteeltä neuvoa ja löysin kampukselle varsin helposti. Sitten jäin kiinni byrokratian rattaisiin.

Byrokratia

Ranska on tunnettu raskaasta byrokratiastaan, mutta aina sitä toivoo että ihmiset liioittelevat. Eivät vähättele. Asuntolan avaimet tuli noutaa ennen klo 15, mutta tästä tietoisena olin jo hyvissä ajoin liikkeellä. Ensin kävin kirjautumassa yliopistolle ja sain kortin, joka oikeuttaa ilmaiseen ranskalaiseen tiliin ja halpaan kotivakuutukseen. Nämä saa pankista ja niitä tarvitaan avaimen saantiin. Pankkitiliä ei voida kuitenkaan täydellistää ilman kunnon osoitetta, mitä en tiedä ennen kuin saan avaimet. (Mainitsen tässä ohimennen, että koska pankki oli lounaalla, en ehtinyt ajoissa hakemaan avaimia ja vietin yön hostellissa.) Sain ohjeen palata pankkiin. Kävin tänään pankissa ilmoittamassa osoitteeni, mutta he vaativat erillisen asumistodisteen, joka pitää hakea avainpaikasta. Tätä ei kuitenkaan voitu kertoa ensimmäisellä kerralla, vaan kaikki tehdään mahdollisimman hankalaksi. Passia saa vilautella vähän väliä ja matkakortin hankkimiseen tarvitaan todistus osoitteesta, tähän onneksi kuitenkin riitti vuorasopimukseni.

Kieli

Toinen asia, mitä ranskalaisista usein kuulee sanottavan, on se että he eivät puhu paljoakaan englantia. Aina sitä ajattelee, että se on vähän liioittelua, sillä kyllähän nyt ainakin nuorten on pakko osata englantia – kaikki osaavat englantia! No, eivät ranskalaiset. Peläten väärinkäsityksiä virallisissa asioissa, olen pitäytynyt paljolti englannissa ja jotenkin myös selvinnyt, mutta luulenpa että oma ranskani on heidän englantiaan parempi. Ymmärrän kuitenkin ranskaa hyvin heikosti ja siksi puhuminen pelottaa. Silti on jotenkin huojentavaa, että paikallinen ilmapiiri painostaa ranskan puhumiseen, sillä ilman sitä ei pitkälle pötkitä. 

 

Janne oli ihana ja piristi ranskalaisella siilillä. Vive la France!

 

Ainiin lupasin Jannelle, että jokaisen postauksen loppuun lisään ranskankielisen tiivistelmän. Pahoittelen virheitä. Voidaan vuoden kuluttua katsoa sitten kuinka paljon parempia tiivistelmiä kirjoitan.

Je suis arrivée la semaine dernière. Il y a beaucoup de bureaucratie. Les français ne parlent pas anglais.