Ranskassa rakastan kaupunkeja, joiden läpi virtaa joki. Ranskassa ärsyttää kauniit kaupungit, joissa myydään vain rumia postikortteja.

***

Istuin tällä kertaa paljon bussissa. Bussin suunta oli pohjoinen, olin menossa kotiin Roueniin. Olo oli helpottunut, mikä tuntui hieman hassulta, koska viikkoon oli mahtunut paljon kivoja asioita. Kaikista niistä kivoista, yksintehdyistä kivoista asioista huolimatta viikko oli myös hirvittävän stressaava. Tehtäväni oli vahtia kahta lasta (tyttö 4, poika 7) sillä aikaa kun perheen äiti teki töitä. En vaan osannut odottaa, että nämä lapset eivät kuuntelisi minua ollenkaan.

Jos joku ihminen miettii, että ns. vapaa kasvatus on hyvä idea, voin kertoa ettei todellakaan ole. Jopa lasten äiti joutui jatkuvasti tappelemaan ja hänellä sentään vaikutti olevan jonkinlaista auktoriteettia lasten silmissä. Minulla onneksi oli enemmän kärsivällisyyttä ja voimaa (voimaa siinä mielessä, että pystyin esim. helposti pitämään jääkaapin kiinni kun kaksi lasta yritti sitä epätoivoisesti repiä auki).

Tässä muutama esimerkki näiden lasten logiikasta:

– Lapset haluavat lähteä ulos autotalliin leikkimään (joihin heillä ei ole edes avainta). Minulla on kuitenkin tiskaaminen kesken ja sanon, että menemme puistoon hieman myöhemmin. Ei kelpaa, lapset laittavat kengät jalkaan ja sanovat menevänsä ilman minua. Se ei tietenkään käy, mutta suostuttelu ei auta, joten teen ainoan asian minkä keksin: menen seisomaan oven eteen. Alkaa armoton töniminen ja huutaminen, mutta minä en siirry. Poika totaa, että hän huutaa kunnes liikun ja aloittaa melakoinnin. 10 minuttia myöhemmin poika kyllästyy ja antaa periksi. Minä 1 – lapset 0

– Olemme puistossa ja lapset leikkivät hiekalla ja pikkukivillä. Istun vähän kauempana ja nautin auringosta. Poika hieroo käsiään ja vaikuttaa siltä, että niissä on jotain likaa, jota hän yrittää saada pois. Arvaukseni saa vahvistuksen kun poika ryhtyy nuolemaan käsiään puhtaaksi.

– Tulen olohuoneeseen ja huomaan, että pöydällä on oransseja hippusia. Etsin niiden alkuperää. Ah, poika pureskelee oranssia vahaliitua.

Oh well, nyt se on ohi. Asioita tuli opittua, kuten se, että on ihan ok lähteä pois tilanteista jotka ovat itselle huonoja. Lähteminen ei ollut kuitenkaan mikään maailman helpoin juttu – logistisessa mielessä. Ranskalaiset ovat tunnetusti (kai) lakkoilevaa kansaa, minkä voin kyllä allekirjoittaa: Rounissa bussit ovat lakkoilleet viimeisen kuukauden ja mielenosoittajat töhrineet seiniä. Lakkoilu on johtanut siihen, että Ranskasta alkaa olla bensa loppu! Alunperin perheen äidin oli tarkoitus ajaa minut bussille, mutta hän ei onnistunut saada bensaa mistään. Ei haittaa, ilmoitin meneväni ratikalla, joka meni hänen asunnoltaan suorraan bussipysäkille. Paitsi ettei eilen mennytkään, koska keskustan liikenteen lamautti joku toinen lakko/mielenosoitus, minkä vuoksi jouduin rinkkani ja kahden kassini kanssa tallustelemaan puoli tuntia keskustan läpi. 

***

Keskiaikaiset linnat ja tornit ovat muuten kovin kolkkoja ja pimeitä. Ne ovat tosi hienoja, mutta olen kyllä tosi iloinen, siitä että nykymuotiin kuuluu valoisuus ja isot ikkunat.

***

Nantes oli kyllä todella kiva ja ehdottomasti yksi suosikeistani, mitä tulee ranskalaisiin kaupunkeihin. Se on hyvän kokoinen ja sopiva sekoitus erilaisia tyylejä. Löytyy keskiaikaista linnaa ja katedraalia, uusklassista arkkitehtuuria ja urbaaneja teollisuusalueita. Ja tietysti se joki, siellä kaupungin keskellä ja lähellä merta myös!

J’ai retourné à Rouen hier. J’ai du m’asseoir dans les bus beaucoup mais c’était pas trop mal, je suis juste heureuse que je ne dois plus regarder les enfants. Parce que les enfants étaient crazy. Nantes était très sympa et je suis heureuse que je l’ai fait.