Palasin tänään Ranskaan, taas kerran. Vietin päälle viikon Suomessa, koska talviloma (tai lukuloma). On mielenkiintoista miten kaikkeen tottuu, välillä hyvinkin nopeasti. Välillä tuntuu, että elän kahdessa eri todellisuudessa. Minulla on kaksi erillistä elämää, kahdessa eri maassa, kaksi kotia. (Välillä pohdin, että ymmärtävätkö ihmiset minne menen jos kerron meneväni kotiin.) Oli outoa palata Suomeen, mutta se tunne meni ohi nopeasti. Mahtavan viikon jälkeen Ranskaan palaaminen tuntui tosi raskaalta, mutta sekin haihtui heti kun pääsin lentokentälle. Se tuntui jo rutiinilta – kuinka monta kertaa olenkaan jo kävellyt turvatarkastuksen läpi yksin, koska opiskelut eivät vaan odota. Ja Rouenissa mikään ei ollut muuttunut. Ulkona satoi, ihan kuten sinä aamuna kun lähdin. Kotona pyykit eivät olleet kavunneet itse kaappiin. Jääkaapista ei löytynyt jogurttia, mutta lähikauppa on edelleen maanantaisin kiinni.

Tänään ei ole tapahtunut paljon, mutta olen ajatellut sitäkin enemmän. Olen pohtinut lentämistä ja matkustavia lapsiperheitä. Yritin keksiä, miksi metron kumilattiassa on kohopalloja – niiden kulumisesta ainakin näkee missä ihmiset eniten kulkevat. Olen taas kerran todennut, että jos on tarpeeksi nälkä, niin spagetin keittäminen tuntuu maailman vaikeimmalta asialta. Pohdin miten koukuttavia lasten piirretyt voivatkaan olla.

Kuvassa Helsinki-Vantaan lentokenttä.

Leivoksia tulee lisää viikonloppuna.

Ps. Ostin Suomessa uudet nahkasaappaat ja ne on tosi kivat!

Je suis arrivée en France. Il pleut ici. Je n’ai pas alimentation dans mon frigo.