Perjantaipâtisserie part 2
Nyt tulee taas pieni kokoelma kuulumisia. Yleisesti ottaen voin kertoa, että nyt menee jo paremmin kuin mitä alkuviikosta. Olen selvinnyt luennoille, olen harrastanut retail-terapiaa ja olen vihdoin päässyt irti valmisruuasta – yksi käytävätoverini jopa kehui kokkaustaitojani!
Yliopisto
Tosiaan alkuviikon hankaluuksista huolimatta löysin lopulta kaikille lopuille luennoille ja totesin, etten halua sittenkään opiskella maantietoa. Onneksi nyt tiedän jo miten järjestelmä toimii eikä kurssien vaihtaminen ole ongelma, nyt pitää vain päättää mitä haluan. Ilokseni voin kertoa, että löysin itselleni englannin kurssin ja italian kurssin, jonka lisäksi maustan viikkoani muutamalla historian kurssilla. Yksi uusi ongelma kuitenkin ilmeni, nimittäin minut on kirjattu yliopistoon paikallisena, eikä Erasmus-opiskelijana. Ongelmaa yritti ratkoa kolme ihmistä manuaalin kera, kunnes kävi ilmi, etteivät he pysty siihen. Ilmeisesti on vain yksi henkilö, joka voi korjata asian ja hän ei ollut paikalla. No, onneksi minun ei kuitenkaan tarvitse palata toimistoon, vaan he hoitavat asian ilman minua – fingers crossed! Lisäksi perjantai-iltana opin, että vaikka asiat minun kohdallani on hoidettu huonosti, niin en ole ainut ja tapasin yhden tytön, kenen asiat ovat vielä huonommin. Way to go Rouen.
Leivos
Sitten leivoksen pariin! Tämän viikon leivos on nimeltään eclair aux fraises. Se sisältää kermavaahtoa, kreemiä ja mansikoita – ja se on taivaallinen! I am in love. <3 Nyt melkein harmittaa, että lupauduin maistelemaan monia eri leivoksia, sillä eclair aux fraises on kaikki mitä minun makunystyräni kaipaavat.
Ranskalaiset miehet?
Halusin tässä jakaa myös yhden kokemukseni ranskalaisista miehestä. Alkuviikosta olin kävelemässä luennolle kun minua vastaan käveli eräs paikallinen mies. Ohi käveltyäni hän kääntyi ja pysäytti minut. Hän kertoi kuinka olen niin kaunis ja ihana ja hän haluaisi viedä minut treffeille. Suloista, mutta kerroin olevani varsin tyytyväinen nykyiseen poikaystävääni. Hän ehdotti, että ehkä silti voisimme nähdä ja ääneen pohdiskelin, että ranskalaiset kaverit ovat kyllä kiva. ”French sex friends?” hän kysyi. ”Ei”, vastasin. Ja sitten eilen kun kävin ruokakaupassa, näin tämän saman miehen. Ja hänkin ilmeisesti näki minut, sillä hän tuli luokseni ja aloitti keskustelun kertomalla kuinka olen niin kaunis ja ihana ja hän haluaisi viedä minut treffeille – hän ei tunnistanut minua. En tiedä pitäisikö olla imarreltu siitä, että hän tulee iskemään minua kahdesti, vai loukkaantunut siitä, ettei hän muista iskeneensä minua jo aikaisemmin.
Elämä
Eilen illalla oli taas Erasmus-ohjelmaa: tällä kertaa jakauduimme joukkueisiin ja kiertelimme kaupungissa tehtävälapun kanssa. Lopulta vietimme yhteistä iltaa eräässä baarissa. Olen entistä ihastuneempi Rouenin vanhaan kaupunkiin, se on vaan niin ihana! Tapasin myös uusia ihmisiä ja kasvatin Facebook-kaverilistaani (eikö se ole vaihtovuoden idea?). Illalla suuntasimme yhden porukan kanssa seuraamaan kahden vuoden välein esitettävää valoshow’ta katedraalille. Show on suunniteltu katedraaliin sopivaksi ja on aivan upea! Huomenna puolestaan suuntaan rannikolle muutaman kaverin kanssa ihastelemaan ranskalaisia maisemia. ^^