Perjantaipâtisserie part 3

Lukujärjestykseni on vihdoin valmis! Hieman houkuttaisi vielä vaihtaa muutama kurssi, mutta nyt kun luentoja on ollut jo kaksi viikkoa, niin mukaan hyppääminen ei ole niin helppoa. Joten näillä mennään ja katsotaan sitten keväällä uusiksi, että millaisia kursseja löytyy. Näiden parin viikon jälkeen rakkauteni Helsingin yliopistoa kohtaan on vain kasvanut, sillä se vain yksinkertaisesti on parempi.

Asioita joita kaipaan Helsingin yliopistosta:

  • akateeminen vartti
  • inhimillisen pituisia luentoja (ei siis yli 1,5h)
  • vessanistuimia
  • lämmintä vettä käsiä pestessä
  • mukavampia penkkejä (kyllä, jopa auditorio XIII)
  • UniCafe <3
  • arkkitehtuuria
  • Kaisa-kirjastoa

Asioita joita tulen kaipaamaan Rouenin yliopistosta:

  • yliopisto on kukkulan päällä, jonka rinteillä laiduntaa lehmiä

Leivos

Tämän viikon esiteltävä leivos on croustillant choco lait. Ostin sen suuren nälän hetkellä Carrefourin leipomosta. Siinä oli jonkinlainen rapea pohja ja vaahtopäällinen, mutta minussa se ei kuitenkaan herättänyt suuria tunteita. Oikeastaan se oli aikamoinen pettymys, koska odotan suklaaleivoksilta paljon. Minulle myös ehdotettiin, jonkinlaista arvosteluasteikkoa, joten tästä lähtien annan jokaiselle leivokselle yhdestä viiteen norsua (1 huono, 5 paras). Croustillant choco lait saa 2 norsua. Aikasemmin esittelemäni mansikkaunelma saa kaikki 5 norsua. Voin myös paljastaa, että tänään lähdin hakemaan mansikkaleivosta, mutta koska se on niin ihana, se oli jo loppu. Sniif! Halusin kuitenkin eclairin, joten otin suklaaversion: eclair chocolat. Suklaaleivokseksi sekin oli pettymys ja se lähtee kotiin kolmen (3) norsun kera.

12062793_10206824630509801_2082987299_o.jpg

Elämä

Ostin kaupasta ananaksen. Opin myös, että torstai on baareissa opiskelijailta ja sen kunniaksi yöbussi aloittaa liikennöinnin jo torstaina. Ranskalaiset muuten käyttävät erilaista ruutupaperia kuin me suomalaiset, jotka suosimme neliönmuotoisia ruutuja. Aluksi olin vähän hämilläni paperista, että miksi ihmeessä se on viivoitettu niin tiheästi, mutta nyt oikeastaan pidän siitä ja ostin sitä itselleni ison pinon. Ehkä se ranskakin tarttuu paremmin, kun sitä kirjoittaa oikeanlaiselle paperille.

 

Et en français: J’adore l’université d’Helsinki. L’université de Rouen n’est pas aussi sympa. N’achetez pas croustillant choco lait. Je suis sure que il y a une pâtisserie choco qui est meilleure. Aujourd’hui j’ai acheté un ananas.

tyo-ja-raha opiskelu ruoka-ja-juoma matkat