Perjantaipâtisserie part 6

Ensiksi: pääsin vihdoin salille! Se oli kyllä tosi pikainen visiitti, koska oli kiire muualle, mutta nyt ainakin tiedän missä se. Tosin ennen kuin menen uudestaan, pitää käydä vielä maksamassa se. Kovasti vakuuteltiin, että kyllä sen voi siellä salilla maksaa, mutta ei voi, koska ranskalaisilla on oma toimisto kaikelle. Sali on aika pieni, eikä siellä näkynyt paljoakaan tyttöjä – lisäksi aukioloajat ovat ihan ihmeelliset. Oi Unisport kuinka sinua kaipaankaan. Mutta on tuo kai parempi kuin ei mitään; lisäksi plussaa siitä, että kävelen sinne kahdessa minuutissa. Siellä on myös voimisteluhalli ja elättelen toivoa, että sinne saa mennä jos se on tyhjä.

Leivos

Tämän viikon leivos on nimeltään choux chantilly ja se on käytännössä nyrkinkokoinen tuulihattu. Se on kuohkea ja muhkea ja pehmeä, mutta sitä on mahdotonta syödä siististi, koska kaikki puolet kermavaahdosta pursuaa ulos ensimmäisellä puraisulla. Lisäksi se on hieman tylsä – syön edelleenkin tuulihattuni pieninä. Choux chantilly saa 2,5 norsua.

12169285_10206940341882513_362418463_o.jpg

Opiskelu

Halusin hieman avautua paikallisten opiskelijoiden opiskelutavoista, sillä omaan silmään ne vaikuttavat hieman oudoilta tai vähintäänkin vanhanaikaisilta. Ensimmäinen asia, joka pisti silmään on se, että täällä kirjoitetaan kaikki ylös – opiskelijat kirjoittavat muistiinpanoja, kuin heidän henkensä riippuisi siitä. Voin vain kuvitella minkälainen kontrasti olen, itsehän en paljoakaan kirjoita, koska en ymmärrä. Yhden tytön olen nähnyt nauhoittavan luennon nauhurilla. Yksi professori yritti selittää luokalle, ettei hänen tarkoituksensa ole sanella vaan opettaa. Toinen asia on elektroniikan käyttö. Torstaina yksi poika piti esitelmän luennolla. PowerPoint tunnetaan ja luokassa oli videotykki, mutta poika piti esitelmänsä piirtoheittimellä ja kalvoilla – myydäänkö kalvoja vielä jossain! Täällä muuten kaikki kirjoittavat kaunolla.

Uutuuksia

Eilen sukelsimme parin kaverin kanssa taas vähän syvemmälle ranskalaiseen kulttuuriin, kävimme nimittäin elokuvissa. Jo ennen elokuvan alkua huomasin monia outouksia. Jokaiselle ihmisryhmälle on oma hintansa: on aikuiset, opiskelijat, eläkeläiset, alle 26-vuotiaat, alle 14-vuotiaat, työttömät ja sitten on vielä kaksi kanta-asiakasryhmää. Lipuissa ei myöskään ollut paikkoja, vaan paikat sai valita vapaasti salista. Voin kuvitella, että isojen ensi-iltojen aikaan saliin mennään nököttämään jo hyvissä ajoin hyvien paikkojen tähden. Salissa oli myös paljon vanhempia pariskuntia, mikä oli mielestäni tosi kiva. En muista Suomessa nähneeni kovinkaan paljon vanhempaa väkeä elokuvissa, mikä tietysti saattaa kyllä johtua niistä elokuvista, joita olen käynyt katsomassa.

Elouvan nimi oli The Intern tai ranskaksi Le Nouveau Stagiaire. Se oli dubattu, koska Ranska. Elokuva oli kevyt komedia, mutta harmikseni en ymmärtänyt siitä paljoakaan. But the only way is up! Ajattelin, että ehkä minun pitäisi ryhtyä käymään elokuvissa kerran kuussa ja katsoa miten paljon enemmän aina ymmärrän. Ainakin elokuvissa käynti on suhteellisen halpaa (ainakin Finnkinoon verrattuna), joten sen puolesta kyllä mielelläni kävisin useamminkin.

12169106_10206940341802511_794786373_o.jpg

Tänään puolestaan suoritin jälleen pitkän ja vaivalloisen matkan IKEAan, sillä olen jo pitkään kaivannut tänne muutamia järjestystä-luovia esineitä. Näitä ovat mm. kenkäteline ja penkki, jonka päälle voin istua kun puen kengät jalkaan. Mukaan osui myös muutama heräteostos, kuten perhoskoristeet ja urheilulaukku. Ja nyt puhkun innosta, sillä huoneeni näyttää kymmenen kertaa siistimmältä kuin aamulla! Lisäksi sängyssä minulle pitää seuraa taas yksi uusi tyyny (nyt niitä on jo 4) ja viltti kylmien iltojen varalle. Vaikka kylmästä en ole tällä hetkellä kovinkaan huolissani, sillä vaikuttaisi siltä, että lämmöt on vihdoin laitettu päälle.

12168371_10206940341602506_1327991261_o.jpg

 

La salle de musculation est petite. Je ne mangerai pas choux chantilly à nouveau. Les étudiants locaux écrivent tout. Le cinéma ici est un peu bizarre. J’adore IKEA.

kulttuuri leffat-ja-sarjat sisustus ruoka-ja-juoma