Uusi blogi ja ihan pätevä kesä 2015

Niin siinä vain kävi, että lukion äidinkielen kurssit saivat vanhan kipinän kirjoittamiseen syttymään ja loputtuaan myös jättivät poltteen tekstin tuottamiselle. Hetken pohdin, että mistä saisin kanavan toteuttaa itseäni kirjallisesti kirjoittaa mieltäni askarruttavista asioista ja elämän pienistä tapahtumista. Koska en enää halunnut väsyttää Facebook-kavereitani liian pitkillä ja vähän kököillä päivityksilläni, päätin aloittaa blogin kirjoittamisen. Ensin sen piti olla anonyymi, mutta päädyin kuitenkin kirjoittamaan omalla nimelläni. Muutenkin vauhkoan asioistani kaikille tutuille, tutun tutuille ja tuntemattomillekin, joten sama sen kai väliä sitten. Eli Bettina (kaikille tosin Peppi) tässä moi!

Ensimmäisen kirjoituksen aloittaminen ja sille aiheen löytäminen vaikutti aluksi mahdottomalta tehtävältä. Tyydyn siis tässä kertomaan kuluneesta kesästä ja sen tunnelmista ja sattumuksista, sillä juuri siitä tarkoitukseni oli tehdä jälleen kerran yksi turhan pitkä ja tarkoitukseton päivitys Facebookiin. Vähän kuin kesän jälkeen koulussa kirjoitettiin aine siitä, kuinka kesäloma on mennyt, haha. Sitä paitsi jotta päivityksestä ei tulisi ihan liian pitkä, se typistyy usein pelkäksi hehkutukseksi, mikä ei koko totuus ole alkuunkaan. Vaikka kesä on ollutkin pääsääntöisesti mukava, on siihen mahtunut myös niitä ankeita ja liian pitkiä päiviä, jotka eivät tunnu loppuvan koskaan ja joina pää on niin sumea, että ajatus ei kulje jääkaapin sisältöä pidemmälle.

Mutta kesä 2015, voi että! Päällimmäiseksi siitä on jäänyt mieleen eräänlainen huolettomuus. Ei ollut turhaa murhetta huomisesta, ei liiaksi velvollisuuksia. Ex tempore kuvaa hyvin kesän päiviä, joina mikä tahansa tuntui olevan mahdollista: ilman suunnittelua kulutetut rennot hetket terasseilla, hetken mielijohteesta frisbeegolfin pariin patistetut kaverit, kutsu grillaamaan vaahtokarkkeja järven rantaan, lähtö lavatansseihin kaatosateella, yölliset ajelut pitkin maakuntaa ja muutama erikoisreissu, jotka todella tapahtuivat hetken fiiliksen mukaan. Mahdollisuus hypätä bussiin ja lähteä johonkin päin Suomea tapaamaan rakkaita.

 

 

Kesästä jäi mieleen myös pieniä hetkiä, jotka liittyvät vahvasti tuntemuksiin ja aistikokemuksiin. En ole ikinä kokenut sellaista riemun ja vapautumisen tunnetta kuin istuessani pienlentokoneessa Pohjanlahden yllä tajuten, etten pelkää laisinkaan. Sain kokea maailman eri perspektiivistä ja hämmästyä siitä, kuinka välimatkat voivat kutistua. Tuntea, kuinka luottaa toiseen ihmiseen ja hänen ammattitaitoonsa. Tämä sama vapautuminen toistui myös moottoripyörän (joita olen aina pelännyt) selässä. Vahva tunne siitä, että kaikki menee hyvin. Sain myös kokea ne huumaannuttavat hetket järvellä ja merellä, kun aurinko laskee horisontin taakse ja taivaanranta pitää loistokkaan esityksensä vaihtaessaan väriä vaalenpunaisesta oranssiin. Ymmärtää jälleen uudelleen, kuinka omalta elementiltä vesi tuntuu. 

Katsella tyyntä Kuivajärveä, nähdä yhtäaikaisesti sekä aurinko että kuu. Istua pubissa tuoksuen savulta, jonka läpimärät puut saivat aikaan. Tallustella tyhjässä kaupungissa auringon noustessa ja tuntea syreenien voimakas tuoksu, pysähtyä ihailemaan vanhoja taloja ja ottaa kengät pois jalasta. Uida, uida, uida. Liikuttua syvästi kummilasten oppimisen riemusta, kun he päivittäin kehittyvät ja keksivät uusia asioita. Itkeä HIMin soittaessa Gone with the sinin. Jännittää vuoristoradoissa. Tehdä asioita ensimmäistä kertaa (palju!) ja ennen kaikkea tutustua uusiin, upeisiin ihmisiin.

Okei, sää oli kammottava lähes koko kesän. Saattaa myös olla, että ehkä sitä tuli muutama olut juotua liikaa. Tein myös kyseenalaisen huomion: jollei grillaamista lasketa, en tehnyt itselleni kotona kertaakaan ruokaa. Se saattaa olla syy kesän aikana pehmentyneisiin kylkiini (ehkä niillä kaljoillakin on osuutta asiaan) ja takapuoleeni. Mutta ei haittaa, ei sitten yhtään. Oli myös muutama hetki, jolloin en ollut kovin ylpeä itsestäni, mutta ne voivat jäädä itselleni. Ai niin! Neljäntoista lihattoman vuoden jälkeen söin jauhelihakeittoa, josta oli jauhelihat nypitty pois. Voitte vaan arvailla, kuinka hienosti sen on täytynyt onnistua. No, en kuitenkaan palaa punaisen lihan pariin, vaikka keitto yllättävän hyvää olikin!

Jos luet tätä ja satut tunnistamaan itsesi mun kesän hetkistä, niin SUURI KIITOS! Ilman niitä (teitä) ihmisiä mikään ei olisi ollut mahdollista.

Ehkä tämä blogin kirjoittelu nyt alkaa tästä… :)

Jestas mutta omaa tekstiä on vaikea lukea.