Avain kaikkeen toimintaan on tieto ja ymmärrys. Ilman niitä joutuu tallustamaan sokkosilmillä huteja lyöden. Sama ajatuskulkeutuma pätee kampaajana toimimisen aakkosissa. Jos ei ymmärrä hiusta, on mahdottoman kinkkinen palikka lähteä heilumaan roolissa, jossa asiakkaan olettamus on asiantunteva palvelu.

Mikroskooppisella lähimmäistarkastelulla hius on mahdottoman mielenkiintoinen elukka. Tieteellisestä näkövinkkelistä puituna, kaikki karva on kuollutta solukkoa ja elollinen osuus pakkaa löytyy ihon alta.

Yksittäisen hiuksen muodostava materiaali, eli kuollut ja kovettunut solukko, on nimeltä keratiini. Keratiini syntyy suojaisassa majassaan, hiustupessa. Hiustupen pohjalla nököttää pikkuruinen hiusnysty, josta jatkuvan solujen jakautumisen myötä pukkaa pihalle alkusolukkoa. Alkusolukko kaverit matkaavat ammattiliftarin ottein melanosyytti teekekkereille nappaaman väriä kyytiinsä ja siitä hiussipuli päätepysäkille. Sipulissa solut litistyvät, luopuvat tumastaan ja muuttavat muotoaan pitkulaisiksi. Tämän transformaation tuloksena on karva.

Osa soluista päätyy pitkulaisen koviksi kuitusoluiksi hiuksen sisään, osa puolestaan levymäisiksi pintasoluiksi. Labra olosuhteissa ja sivistyssanoissa tätä prosessia kutsutaan keratinisoitumiseksi.

Aiemmin kirosin päässäni kasvavaa lammasta. Selvinneen selityksen mukaan karvatuppeni ovat muodoltaan mitä ilmeisimmin ovaaleja. Suora hius kasvaa pyöreästä tupesta ja luonnonkihara soikeammasta, joskus jopa litteästä. Hiuksen itsensä muoto poikkileikattuna vastaa samaa jamaa.

Hiuksen pinta koostuu levymäisistä rosoreunaisista keratiinikuiduista. Pienesti kalansuomuja muistuttavat otukset kasautuvat päällekäin ja limittäin muodostaen värittömän ja läpikuultavan suojan hiuksen sisukselle. Terveen haivenen suomupinta on tiivis, silkkisen sileä ja pinta vettä ja likaa hylkivä.

Rassaavat toimenpiteet, kuten harjaaminen, tupeeraaminen, kuumuus ja kemialliset käsittelyt kuluttavat pinnan nättiä rakennetta ja liuottavat suomuja toisissaan kiinni pitävää väliainetta. Täten suomut napsahtelvat käpymäisellä tavalla auki, aiheuttaen pinnan kiillottoman pörhistymisen.

Avittavaa kättä vahingoittuneelle hiukselle voidaan tarjota paikkaamalla suomukerroksen aukkoja tilapäisesti hoito- ja muotoilutuotteilla.

Mitä syvemmälle sisuksiin kaivaudutaan sitä pikkiriikkisemmäksi buugi menee. Suomukerroksen alla asuu kuitukerroksessa keratiinisoluja, jotka koostuvat makrosäikeistä. Makrosäikeet taasen muodostuvat mikrosäikeistä, mikrosäikeet alkusäikeistä ja alkusäikeet kolmesta spiraalimaisesta molekyyliketjusta. Atomitasolle päästessä vastaan loikkii hiiltä, vetyä, happea ja typpeä. Molekyyliketjujen välissä toimitsijoina touhuavat rikkisidokset, jotka pitävät koko helahoitoa kasassa.

Hiuksille tehtävät operaatiot, kuten värjääminen ja permanentti, kohdistavat voimansa juurikin kuitukerrokseen. Sieltä löytyy hiuksen väripigmenttipesäke eli melaniini sekä hiuksen rakenteeseen vaikuttava haaraseikat. Väliaikaiset muokkaukset kampauksien muodossa editoivat hiuksen rakennetta hetkellisesti, käyttäen hyödyksi atomitason suhteita molekyyli karkeloissa.

Syvimmäisen keskellä hiusta kulkee ydinkerros, jolla ei tämän päivän tietolistojen mukaan ole tunnettua funktiota. Ohuimmista hiuksista tämä tyhjistä onteloista muodostuva kerros saattaa puuttua kokonaan.

Ja minä kun luulin, ettei kemia ja fysiikka ikinä koskaan nevöevö elinenteeri voisi olla ollenkaan mielenkiintoista. Johan olin väärä hakotiessä.

LÄHDE: Hiukset – Leikkaaminen, kampaaminen ja kosmeettinen hoitaminen, Taina Luoma ja Marjo Oksman, WSOY, 2010