Summa kertaa summarum

Alkaa olla kohta kuukauden kokoinen määrä päiviä takana opinahjossa. Mahdottoman vilkas etenemään tämä aika nykypäivänä. Osiltaan saattaa johtua toki siitä, että viihtyvyys aspektit ovat kaikinpuolin kohdillaan. Melkein tekisi mieli imeskellä uutta taitoa kitusiin yötä myöden, kun aika ei meinaa riittää kaikkeen tahtomistilan asioihin. Edellinen viikko meni vinkuen Pendolino vauhtia ohi ja piti oppimisen lisäksi sisällään lapsellista laatuaikaa sekä migreenillisiä sahalaitoja. Kerkeämistä oli liikkeellä siis entistäkin vähemmän. Jotta pääkoppa pysyy tarakalla tämän kaiken keskellä, minikokoinen yhteenveto tehdyistä tekemisistä on aina silloin tälläin paikallaan. Tässä annos sitä.

O P E T E L T U J A   J U T T U J A

  • ristijako
  • tasausleikkaus
  • välineiden huolto
  • hiusten peseminen, pään hieronta, föönaaminen
  • A-mallin leikkaus
  • hiuspohjan harjaus
  • hoitonaamion levittäminen hiuksiin siveltimellä

 

T U L E V I A   O P P E J A

  • V-mallin leikkaus
  • System4 ja SIM mikrokamera -analyysi koulutus 

Sakset viihtyvät sen verran hyvästi kädessä, että olisi kiva omistaa varastollinen leikattavia päitä. Mielellään ihan oikeita sellaisia. Tuo harjoitusnukke ystäväiseni on muuten mukava, mutta tukka sillä kasvaa tosi huonosti takaisin. Toiselta reunaa Suomea irtoaisi kyllä vapaaehtoisia hiuksen lyhennyttäjiä, kunhan itse vaan ehdin kalenteriin laittamaan 800 kilometrin verran edestakaista siirtymää.

Sitä odotellessa treenautan sormistani spagettia. Lettikärpäsen purema pääsi yllättämään hartiakrampin kokoisella voimalla ja joka toinen vapaahetki menee vääntäen ranskalaisesta hollantilaista.

 

kukkaletti.jpg

 

 

Suhteet Oma elämä Opiskelu