Lentopelko

Minusta tuntuu että minun lentopelko on alkanut ihan vaan siitä ajatuksesta, tämä on täysin luonnotonta ja tätä pitää pelätä. Pienenä me emme perheen kanssa reissattu ulkomailla ollenkaan. Ensimmäinen lentoni oli Mallorcalle 14vuotiaana, silloin se tietenkin jännitti, mutta en osannut pelätä sitä. Seuraavat lennot tulikin sitten vasta aikuisiällä. Jossain vaiheessa lennot rupesivat ahdistamaan minua tosi paljon, en pystynyt kunnolla nielemään ruokaa kun paniikissa tuntui että kurkku on turvonnut umpeen. En ole koskaan pystynyt nukkumaan lentokoneessa, jos meinaan nukahtaa kroppani herättää minut automaattisesti säpsähdykseen etten hengitä. Olen kuitenkin aina itseni lennolle jollain konstilla raahannut. En kokisi yhtään mitään jos en pystyisi koneeseen astua. Jossain vaiheessa tuli reissattua enemmän ja pystyin pidemmät lennotkin tekemään New yorkiin ja Balille. Ei ne mukavia ollut, mutta selvisin. Ja tiedän, noin tuhat ihmistä on sanonut että se on turvallisin paikka, siellä ei ole mitään hätää, autokolarikin tapahtuu varmemmin ja tämä lista vaan jatkuu. Ne sanat ei vain valitettavasti auta siihen ahdistukseen, mikä tulee kun tiedän lentokoneeseen menevän. Minulle tuli tässä kahden vuoden tauko kun en lentänyt mihinkään. Kaikki aikani ja säästöni menivät Valon perustamiseen. Sitten tuli se aika, kun vihdoin varasimme lennot ihan vain tukholmaan The Weekndin keikalle. No se jännitys alkoikin sitten edellisenä yönä, en pystynyt nukkumaan ollenkaan. Olin koko päivän ennen lentoa todella hermostunut ja ahdistunut, vaikka tiesin lennon kestävän maximissaan tunnin. No sitten kentällä huomasin koneeseen noustessa että kone on hemmetin pieni potkurikone! Apua, se lento oli ihan kamala. Samat oireet pääsi valtaansa enkä saanut kunnolla nieltyä, paniikissa koitin kuunnella äänikirjoja, musiikkia ja jutella Miran kanssa, mutta mikään ei auttanut. Olin lennon jäljiltä täysin uupunut, koko kropan monen tuntien jännittäminen ja ahdistus oli vienyt kaikki voimani. Keikka oli perjantai iltana, muutama tunti lennon jälkeen. Zemppasin ja menimme keikalle, mutta jouduimme lähtemään keskenkaiken pois. Paniikki valtasi minut sielläkin. Onneksi matkakumppani oli maailman ihanin ihminen ja ymmärsi minun pelkoni. Vietimme ihanan viikonlopun tukholman hotellihuoneessa skumppaa juoden ja syöden 😀 Koska tietenkin jännitin sunnuntaista paluulentoa jo etukäteen.

Tämän pikku episodin jälkeen, tiesin että minun on pakko käydä höpöttämässä pelostani lääkärille. Koska tulevia varattuja lentoja oli tulossa lähiaikoina kuusi ja kaksi niistä seitsemän tunnin lentoa. Teneriffan lento jännitti eniten, koska olin reissaamassa siskoni ja hänen kahden tyttären kanssa ja tytöille lento oli ensimmäinen. Pelkäsin että saisin paniikkikohtauksen koneessa ja pelästyttäisin tytöt. Lääkärissä käytiin pelkoani läpi ja tultiin tulokseen, että kokeillaan mietoa rauhoittavaa jotta lennot tuntuisi paremmilta. No sehän auttoi minua aika paljonkin. Alku jännitykset ja stressaamiset tietenkin käydään edelleen läpi, mutta itse lennolla pystyn jo syömään ja olemaan suhteellisen rauhallinen. Nukkumaan en edelleenkään pysty, mutta se on pieni murhe kun ei tarvi sydän sykkien istua montaa tuntia putkeen. Pelkoni kohdistuu enemmänkin suljettuun ja ahtaaseen tilaan, mistä ei pääsekkään pois silloin kun haluaa. No mutta näillä mennään, reissaamista en halua lopettaa hölmön kammoni takia. Ehkä vielä jokin päivä voitan pelkoni tässä!

Ps. Pidän lentoemäntiä ihan superwomaneina, aina mietin kun paniikki nousee että hitto noi tekee työkseen tätä ja vielä täysin omasta halustaan!

Turvallisia ja nautinnollisia lentoja kaikille!

Pusuu. Annika