Miten sä tulet pärjäämään?
Tuo on kysymys mitä kuulen aika usein. Vastaus siihen on, että kaikkeni tulen ainakin tekemään. Tosiaan käymme Pepsin kanssa tällä hetkellä pomo taistelua ja kaikki kenellä on ollut koiranpentu niin tietävät että se on taistelu joka on jokaisen pennun kanssa tehtävä. Moni unohtaa että Pepsi on isoon kokoonsa nähden kuitenkin vasta 5kuukauden ikäinen ja ihan pentu vielä. Tiedän että monet ihmiset katsovat meitä välillä aika kauhistuneena, kun Pepsi roikkuu joko minun pyllyssä, nilkassa tai ranteessa kovaa muristen. Monesti tulen kotiin ja purskahdan itkuun, mietin mitä ihmettä teen että hän lopettaa sen. Miten niin kiltistä ja kultaisesta tyypistä voi tulla sormia napsauttamalla mahdoton riiviö. Tätä on kestänyt nyt kaksi viikkoa ja tapahtuu vain minun kanssa. Kun Kim on meidän mukana, Pepsi kävelee kiltisti ja on maailman kultaisin. Tiedän että hän osoittaa sillä mieltään ja koittaa saada huomion itseensä. Koitan pysyä kovana, mutta välillä se turhautuminen voittaa, varsinkin pitkän päivän päätteeksi. Moni ihminen joka on tämän tapahtuman nähnyt on kysynyt että huh huh miten tulet pärjäämään kun se tuosta vielä kasvaa?
Mutta minä tulen pärjäämään ja minä tiedän sen! Nyt otan itseäni niskasta kiinni ja pidän pään kylmänä. Itkut ei auta, ei muutakuin näyttämään Pepsille että kuka se pomo on. Ja tässäkin asiassa voin unohtaa ne muiden ihmisten mielipiteet, siinäpähän kauhistelevat. Meillä on upea koira, joka on pentu ja tulemme kouluttamaan häntä läpi elämän. Se mitä olen muiden bokseri omistajien kanssa jutellut, niin tämä on täysin normaalia. Minulle tässä haastavaa on se kun Pepsi tosiaan on iso ja kasvaa vaan, minä taas aika pieni. En pysty ottamaan häntä syliin ja rauhoittelemaan, vaan joudun menemään hänen päälle makaamaan että saan hänet alistettua 😀 Mahtava näky!
Toinen mitä kysytään on, miksi et ottanut jotain vähän pienempää ja helpompaa koiraa? Koska halusin bokserin, halusin Pepsin! Ja hän on helppo, ihanin, kiltein, rauhallisin ym.. Mutta jokainen koira varmasti ”sekoilee” aina silloin tällöin, meissä se kiinnittää huomiota juuri kun Pepsi on iso ja minä pieni. Kaikki meidän asiakkaat ihmettelevät aina kun tulevat, että miten Pepsi on niin rauhallinen. Kun olemme töissä, hän pötköttää omalla paikallaan, välillä huomiota hakee tempuilla, mutta nopeasti rauhoittuu omalle paikalleen.
Tänään meillä alkaa arkitottelevaisuuden peruskurssi, se kestää viisi viikkoa. Uskon että tulemme saamaan sieltä hyviä vinkkejä ja apuja tulevaan.
Me jatketaan Pepsin kanssa treenailua ja minä koitan edelleen oppia pitämään itseni vahvana. Aivan liikaa mietin mitä muut ihmiset ajattelevat. Neuvojakin tulee paljon erillaisia, mutta tärkeimpänä neuvona pidän monien bokseri omistajien neuvoa: Pitkät hermot ja huumorintaju :D
Pusu: Annika