Ansku Lomalla

Kyllä lomalla on ihanaa, ei voi muuta sanoa. Lähdimme perjantai aamuna aikaisin poikaystäväni kanssa kohti turun satamaa, josta hyppäsimme ruotsinlaivaan jonka nokka suuntasi Maarianhaminaa. Siellä meitä odotti Kimin vanhemmat purjeveneen kanssa. Niin ihanaa, kuusi päivää purjehditaan joka päivä uuteen saareen. Saunotaan ja syödään, uidaan ja nautitaan viiniä, pelataan iltaisin scrabblea ja höpötetään elämästä. 

IMG-2561.JPG

IMG-2548.JPG

IMG-2568.JPG

IMG-2565.JPG

IMG-2594.JPG

En ollut ennen Kimiä koskaan edes käynyt purjeveneessä. Koskaan aikaisemmin en ollut edes ajatellut, että se voisi olla asia mistä tykkäisin. Tämä on nyt minun neljäs kesäni kun olen Kimin perheen kanssa purjehtimassa ja tämä se vasta on suomen kesästä nauttimista. En ole koskaan tuntenut missään oloani näin rauhalliseksi. Päivisin purjehditaan noin kolmesta tunnista seitsemään tuntia ja joka päivä meitä odottaa uusi saari uusine maisemineen. Saaret joissa eniten käymme kuuluvat Merikarhu seuralle, Kimin vanhemmat kuuluvat merikarhuihin. Saaret ovat huikeita, saunat ja grillikatokset ovat viimisen päälle tehty ja turhaa härdelliä ei ympärillä ole, kaikki kunnioittavat toisiaan.

IMG-2615.JPG

IMG-2592.JPG

IMG-2586.JPG

IMG-2614.JPG

IMG-2593.JPG

Jokaista saarta on ihana käydä tutkimassa, nyt on huippua kun on kunnon kamera mukana ja saa oikeesti ihania muistoja reissuista. Kännykän voi jättää veneeseen ja kamera kaulaan ja seikkailemaan. Olen nukkunut päivisin kahdet päiväunet ja ainakin kahdeksan tunnin yöunet. Olen huomannut kuinka väsynyt olinkaan ennen tätä lomaa. Minulla oli hieman rankempi alkuvuosi ja koitin vain suorittaa asioita pysähtymättä ja unohdin kuunnella itseäni ja kroppaani. Tällä reissulla on pari kyyneltä vierinyt poskea pitkin, mutta ne ovat olleet onnen kyyneleitä. 

IMG-2613.JPG

IMG-2634.JPG

Ja tietenkin lomassa ja kesässä parasta on syöminen! Huh, uudet potut ja merisuolavoi sillä voisi elää! Mutta kylkeen grillattuja herkkuja tekee annoksesta vielä herkullisempaa. Kimin isäpuoli Jussi on ihan huikea kokki, ainakun haluamme jotain tiettä herkkua, ei varata ravintolasta pöytää, vaan soitamme Elinalle ja Jussille ja kysytään milloin saa tulla kylään. 

IMG-2577.JPG

IMG-2596.JPG

IMG-2595.JPG

IMG-2606.JPG

IMG-2607.JPG

IMG-2630.JPG

IMG-2631.JPG

IMG-2629.JPG

Täällä myös saunotaan koko vuoden edestä. Joka päivä uudessa saaressa käydään saunassa ja uimassa. Otamme joko oman saunavuoron, joka on tunnin kestävä tai sitten jos yksityisvuorot ovat jo täynnä, käymme naiset naisten saunavuorolla ja miehet miesten.

IMG-2570.JPG

IMG-2571.JPG

IMG-2572.JPG

IMG-2575.JPG

IMG-2573.JPG

Vielä on edessä kaksi yötä, mutta toivottavasti ensi vuonna pystyisimme olla mukana kaksi viikkoa. En malttaisi millään palata täältä rauhallisuudesta helsingin hulinaan.

IMG-2551.JPG

IMG-2632.JPG

Mutta nyt lupaan vielä nauttia ja nauttia, enkä murehtia loman loppua! 

Ihanaa viikkoa kaikille!

Puss. Annika

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Mieli

Turku Modern

Lähdimme viikonlopuksi ystävien kanssa Turkuun kohti Turku Modern tapahtumaa. Viikonloppu oli hyvin tapahtumarikas, mutta kirjoitan nyt niitä näitä sieltä täältä. Vuokrasimme airbnb:n kautta aivan ihanan puutalon ihan läheltä turun keskustaa. Lähdimme matkaan perjantaina tyttöjen kesken. Pojat olivat purjehtineet turkuun etukäteen ja odottivat meitä siellä. Perjantai ilta oli ihan huikea, oikea kunnon tyttöjenilta! Mira teki meille aivan ihanaa ruokaa, jonka jälkeen alkoi glittershow. Meikkaukset, hiustenlaitto ja paljon hyvää musiikkia ja tanssimista koko ilta. Pääsimmekin moikkaamaan poikia vasta yhdeltä yöllä, kun meidän laittautuminen vähän venähti. Tämä oli myös hauskaa, koska emme olleet ollut koskaan ennen tällä kokoonpanolla  juhlimasa yhdessä. Hauskaa kuinka mahtavia ihmisiä sitä löytää ja saa ympärilleen. Kahdeksatta kertaa järjestettävä Turku Modern on kaupunki festivaali. Tapahtumia on ympäri turun keskustaa,  esim. ravintolalaiva Donna, Blanko ja Kåren. Onneksi turussa paistoi aurinko ja sai nauttia ulkona olemisesta. Lauantaina hitaan aamun jälkeen, päätimme lähteä viettämään päivää ruissaloon. Me kaikki halusimme päästä pulahtamaan veteen. Odotimme vesibussia jolla pääsisi helposti perille, mutta sehän ylitäytenä suhautti meidän pysäkin ohi ja kuski kohautti vaan hartioitaan.:D Joten ei muutakuin taksi alle ja kohti rantaa. Uimisten jälkeen lähdimme tyttöjen kanssa kämpille laittautumaan ja pojat menivät valmistelemaan yllätystä meille. Illalla meitä odotti kukilla koristeltu purjevene ja kuohuva, se oli tosi ihanasti tehty. Minun lomani lähtikin rytinällä käyntiin upeiden ihmisten kanssa ja nyt nautiskelen olosta porissa, äidin hoivissa.

IMG-2468.JPG

IMG-2514.JPG

IMG-2515.JPG

IMG-2516.JPG

IMG-2517.JPG

IMG-2480.JPG

IMG-2521.JPG

IMG-2485.JPG

IMG-2490.JPG

IMG-2487.JPG

IMG-2513.JPG

Ihanaa viikkoa kaikille!

Puss. Annika

Kauneus Oma elämä Ystävät ja perhe Meikki