Miestenpäivämietteeni

Tänään kansainvälisenä miestenpäivänä mietin sitä, kuinka useasti minua muistutetaan siitä, että kyllä miehilläkin on ongelmia, kyllä miehetkin kohtaavat väkivaltaa ja kysytään, miksi minä en puhu ikinä miesten kohtaamasta syrjinnästä. 
 
Nämä kysymykset ovat todella outoja siitä syystä, että itseasiassa olen julkisuudessa puhunut miesten ongelmista paljonkin. Pohdin, jäävätkö nämä ihmettelijät itselleen kiinni siitä, että eivät itseasiassa pidä niitä miehiä ”tarpeeksi miehinä”, tai ”oikeanlaisina miehinä”, joiden puolesta minä olen puhunut. 
 
Sen lisäksi, että haluan puhua niistä asioista, joita olen itse naisena kokenut, on monia ongelmia, jotka koskettavat miehiä ja joita haluan myös nostaa esiin. 
 
Olen elämäni aikana nähnyt, kuinka ahtaaseen muottiin miehiä ympärilläni on pakotettu ja kuinka haitallista se on niin heille itselleen, kuin heidän ympäristölleen. Kun nainen on huutanut miehelleen, muut miehet ympärillä ovat kehoittaneet lyömään naista. Mies on valehdellut lyövänsä vasta kotona, jotta ei menetä kasvojaan muiden miesten edessä. Kun hän ei ole kehdannut myöntää olevansa mies, joka ei halua lyödä naistaan. 
 
Olen kuullut miehen siivoavan ja laittavan ruokaa salaa, mutta vieraiden aikana esittäneen, että nainen on se, joka häärää keittiössä. Tiedän ravintoloita, jotka ottavat sisään tietyn määrän romaninaisia, mutta joihin romanimiehet eivät ole tervetulleita. Tunnen miehiä, jotka ovat leimattu väkivaltaisiksi puukkotappelijoiksi nimensä ja ulkonäkönsä perusteella. 
 
Olen nähnyt kulissiliittoja, jotka satuttavat kaikkia osapuolia. Miehiä, jotka eivät voi kertoa olevansa homoja, koska pelkäävät henkensä puolesta. Miehiä, jotka ovat kuolleet, koska ovat tulleet kaapista. 
 
Miksi sitten puhun miesten ongelmista vain rasismin ja homofobian kautta? Eikö minua kiinnosta valkoisten cis-heteromiesten ongelmat ollenkaan? Tämä on mielestäni absurdi kysymys tietäen, miten monta kertaa olen kirjaimellisesti itkenyt minulle täysin tuntemattomien valkoisten cis-heteromiesten kohtaloa ja toivonut voivani palauttaa heidät henkiin, jotta voisin olla heidän ystävänsä. Syrjäytyneet nuoret miehet meillä ja maailmalla. Todella lähellä sydäntäni.
 
Minun elämäni koulukiusattuna olisi ollut todella paljon hirveämpää, jos olisin ollut poika. Minua kiusattiin samoista syistä, joista monia kiusaamiseen ja yksinäisyyteen (virallisesti omaan luotiin) kuolleita poikia on kiusattu. Minä olin nössö, en osannut liikuntaa, enkä matikkaa, olin kasvissyöjä ja olin kiinnostunut täysin eri asioista, kuin muut ikätoverini. Luojan kiitos olin tyttö, joten minua ei kiusattu hengiltä. 
 
Myöhemmin, kun olen tullut kaapista biseksuaalina, pahin kohtaamani homofobia on ollut sitä, ettei minua ole otettu vakavasti, tai seksuaalisuuteni on typistetty seksifantasiaksi. Jos olisin tullut kaapista biseksuaalina miehenä, minut olisi luultavasti vähintään hakattu. Sen jälkeen, kun olisin seurustellut miehen kanssa, naissuhteitani ei olisi enää otettu vakavasti ja olisin ikuisesti se kaappihomo. Nyt taas suhteeni miehen kanssa otetaan vakavasti, koska naisen homoiluhan ei ole yhtä paha synti, kuin miehen. 
 
Armeijasta en osaa sanoa juuri mitään, koska kukaan minulle läheisistä miehistä ei ole sitä käynyt. Sen verran sanon kuitenkin, että enhän minä olisi näillä mielenterveysongelmilla sinne edes päässyt. Ja väärin on, että oli sitten terve tai sairas, sinne määrätään pelkän sukupuolen perusteella. Koska mieheltä hyväksytään ja jopa odotetaan väkivaltaisuutta. Pähkinänkuoressa: kaikessa, mitä velvoitetaan tekemään, tai olemaan tekemättä pelkän sukupuolen perustella, on purettavaa. 
 
Hyvää miesten päivää kaikille miehille seksuaaliseen suuntautuneisuuteen, transtaustaan, terveydentilaan, varallisuuteen, ihonväriin, etnisyyteen, tai uskontoon katsomatta!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *