Neljännen luokan vuosikertomus

Neljännellä luokalla, joka oli pahin vuosi ala-asteella tapahtuneen kiusaamiseni suhteen, luokkani tytöt perustivat bändin. Rakastin laulamista ja toivoin yli kaiken pääseväni mukaan. Tottakai kysyin tytöiltä, miksi he eivät olleet ottaneet minua mukaan ja vastaukset olivat ympäripyöreää selittelyä siitä, kuinka en sinä aamuna ollut koulussa, kun bändi perustettiin. 

Unelmani oli kuitenkin esiintyä ja anelin pääseväni mukaan. Tytöt päättivät tehdä minulle bändikokeen, jonka tarkoituksena oli ratkaista, pääsenkö jäseneksi bändiin. Tehtäviin kuului mm. ykköskerroksen ikkunasta hyppääminen ja muuta aiheeseen liittymätöntä kiusaamista, jonka tarkoituksena oli tietenkin vain saattaa minut naurunalaiseksi. En sitä tuolloin ymmärtänyt, koska toivoin pääseväni mukaan. 
 
Bändikokeen tulos oli luonnollisesti kuitenkin se, ettei minua valittu mukaan ja tämä minulle ilmoitettiin dramaattisesti kokeen jälkeen. En luovuttanut. Luokallani oli toinen tyttö, jonka ystävä halusin olla, joka ei kuulunut bändiin, mutta oli kuitenkin kiusaajien kaveri ja kiusasi minua itsekin koulumatkoilla toisen tytön kanssa. Ehdotin hänelle, että perustaisimme kahdestaan ”bändin” ja esiintyisimme joulujuhlassa. Hän suostui. 
 
Hauskuus loppui kuitenkin lyhyeen, sillä viettäessäni tavanomaisesti välituntia yksin koulunpihan nurkassa, luokan bändin tytöt marssivat luokseni. He sanoivat lauseen, joka on iskostunut mieleeni: ”Me kuultiin, että sä oot yrittänyt perustaa jotakin bändiä. Meidän luokalla on vaan yksi bändi ja se on meidän bändi. Me sanottiin sulle jo, ettet pääse meidän bändiin! Tajuatko, et sä et tuu perustamaan meidän luokalla bändiä, etkä ikinä missään muuallakaan. Ymmärrätkö?”
 
Keväällä kiusaamiseeni muutenkin osallistunut opettajani kirjoitti neljännen luokan vuosikertomukseen, kuinka ihanaa on, kuinka hänen oppilaansa pitävät yhtä ja ovat niin luovia. Miten ihanaa on, kun hänen oppilaillaan on tällainen ihana bändi.
 
Vittumaisinta tässä on se, että kiusaajani olivat tässä asiassa oikeassa. Minusta tuli kyllä esiintyjä ja unelmani toteutui, mutta toteutin sen yksin. Minulla ei tähän päivään mennessä ole mitään squadia tai crewiä, johon kuuluisin. Mutta tiedättekö mitä? Ehkä se on tarkoitus niin. 
 
Kenen kanssa seisoin koulunpihalla? Yksin.
Kenen kanssa istuin ruokalassa? Yksin.
Kenen kanssa minä pistin kampoihin raiskaajilleni ja pahoinpitelijälleni? Yksin.
Kuka auttoi minut ulos asunnosta, jossa minut pahoinpideltiin? Minä itse.
Kuka teki pahoinpitelyn jälkeen päätöksen raitistua? Minä itse.
Kuka huolehti levyni loppuun saattamisesta, kun tuottajani meni psykoosiin? Minä itse.
 
Minä olen uskomattoman kiitollinen jokaiselle, joka on auttanut minua elämässäni ja ketkä tänäkin päivänä seisovat rinnallani, tai haluavat olla ystäviäni. Tiedättekö miksi? Koska minä en ota sitä itsestäänselvyytenä. 
 
Mercedes Bentson sisällä asuu erittäin epävarma, pieni koulukiusattu tyttö, jota ei oteta muiden leikkeihin mukaan. Mutta joka arvostaa koko sydämestään jokaista ystävällistä sanaa ja kaikkia niitä, jotka antavat minulle mahdollisuuksia saada ääntäni kuuluviin. Tällaisia ihmisiä ovat perheenjäsenteni lisäksi esimerkiksi dokumenttini ohjannut ja projektin kautta ystäväksi tullut Aino Suni, joka aidosti haluaa nostaa marginalisoitujen ihmisten ääntä kuuluville. Minullekin tietä raivannut räppikonkari Rauhatäti eli Hanna Yli-Tepsa ansaitsee myös erityiskiitoksen siitä, että hän teki minulle alusta saakka selväksi, että minunkin riimini ovat arvokkaita ja ansaitsevat kuulluksi tulemisen. Konkreettisesti hän näytti tämän kutsumalla minut feattaamaan Tytöt ei osaa räppää piste!-biisiin Mc Lehmän, eli Karoliina Niskasen kanssa, joka on myös tehnyt minulle selväksi, että kuulun joukkoon. 
 
Kiitos teille jokaiselle. Kiitos siitä, että pienillä eleillä ja sanoilla osoitatte, että minä en ole enää sen kiusatun tytön asemassa. 
 
Mutta vaikka minulla on tukijoita ja ihmisiä, jotka tänä päivänä kannustavat minua, siltikään minulla ei ole sitä crewiä, tai squadia, jonka kanssa voisin tehdä yhdessä niitä saavutuksia. Eli kuvainnollisesti päästä sinne neljännen luokan vuosikertomukseen. Sen vuoksi olen kiitollinen elämästäni elämästä, jonka ansiosta olen oppinut pärjäämään siellä koulun käytävällä yksin. Ehkä minun sanomani asiat tulevat paremmin kuulluksi, kun sanon ne yksin. Vaikka joudun ottamaan myös kriitikin ja itseni ja kokemusteni likoon laittamisesta seuraavat paskamyrskyt ja raiskausuhkauksetkin yksin. 

Mutta silloin ehkä päädyn sinne neljännen luokan vuosikertomukseenkin yksin.9CFD7F9D-AF94-4BD3-82F9-5DD756934C71.jpeg

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *