Bubble, my dear bubble

Oma kupla. Välillä sitä vain tajuaa, kuinka omassa kapeassa kuplassa sitä oikein elää. Ei minulle ollut aina itsestään selvää että haluan yliopistoon, ei ollu edes selvää että halusin lukioon. Yläasteella mietin vaatturiksi lähtemistä, koska tykkäsin vaatteista ja käsillä tekemisestä. Lopulta oli vain helpompaa mennä lukioon, niin myös vanhemmat kehoittivat. Lukionkaan jälkeen en tiennyt mitä haluaisin – hain kyllä yliopistoon, mutta en mennyt lopulta edes toiseen pääsykokeeseen, toiseen menin lukematta ollenkaan. Sen jälkeen tuli tehtyä pari vuotta töitä, mietittyä mitä haluan. Tässä vaiheessa ei oikeastaan missään vaiheessa käynyt mielessä mikään käsillä tekeminen enää, yliopisto tuntui melko itsestäänselvyydeltä. Välillä kyllä mietin, mitä jos opiskelisin kenkäsuunnittelijaksi, mutta en ikinä edes tosissani selvittänyt sitä mahdollisuutta. Pelkäsin, että luovuuteni ei riittäisi. 

Antwerpen näköalatorni ja museo 

Välillä unohdan, että yliopisto ei ole itsestäänselvyys. Minäkin olisin voinut valita hyvin erilailla. Yliopisto ei ole ainut vaihtoehto, se on yksi monista. Oma ystäväpiirini sattuu koostumaan lähinnä korkeampaa koulutusta käyvistä tyypeistä. Silti tiedän ihmisiä, joilla on ollut ammatti jo monta vuotta, ikäisiäni jotka ovat jo vanhempia. Eikä se ole mitenkään huonompi vaihtoehto, se on vain eri vaihtoehto. Välillä olen kateellinen heille – heidän elämänsä on jo rakentunut. 

Asuin ensimäiset kaksi ja puoliviikkoa hostellissa, kun odotin huoneeni vapautumista. Suurimman osan ajasta nukuin kuuden hengen huoneessa, alle viikon lopussa neljän hengen huoneessa. Hostellissa ollessani tapasin paljon mielenkiintoisia ihmisiä. Oikeastaan nautin siitä ympäristöstä paljon, ihmiset vaihtuivat kovaa tahtia, mutta silti keskustelut olivat usein rikkaita. Joitain rutiineja tietenkin oli, kuka olet, mistä tulet, mitä teet Gentissä? Aloin lopulta myös auttamaan ihmisiä petaamaan petejään, jaion esimerkiksi kahden viikon aikana useampaankin kertaan tiedon pussilakanan käsirei’istä. Oli huvittavaa seurata niitä, jotka eivät olleet ikinä kuulleetkaan tästä nerokkuudesta. He eivät todellakaan osanneet sitä heti! Siellä oli niin valmentajia kuin professoreita. Aluksi toki myös paljon meitä vaihtareitakin, ennen kuin yliopiston asunnot vapautuivat. Yksi mielenkiintoisimpia keskusteluita tuli käytyä tanskalaisen tytön ja amerikkalaisen juuri eläköityneen lakimiehen kanssa. Tyttö oli opiskellut puulaivojen rakentamista. Kyllä, puulaivojen rakentamista. En ollut minäkään ikinä kuullut moisesta ammatista. Mutta kuinka siistiä! Opetella hioamaan puuta ja taivuttamaan se tahtoosi. Hän oli lähdössä maailman ympäri purjehdukselle opettelemaan Aasiaan jonkun expertin kanssa käytönnössä työstä. Oppimaan parhailta. Into, jännitys ja epäusko heijastui hänen kasvoiltaan. Olimme amerikkalaisen miehen kanssa aivan haltioissamme, mitä tämä oikein on, vau! Mikä ura valinta. Silti sama herra oli kehottanut aiemmin minua unohtamaan historian ja siirtymään opiskelemaan jotain muuta – kuulemma historian papereilla ei työllisty. 

Mutta se kupla. Onneksi se välillä puhkeaa, on virkistävää nähdä omat ajatustavat nihkeinä ja kapeakatseisina.

Bryssel ennen kuin oli mitään tietoakaan mistään terrorismista. 

<3 tau