Brussels
Brysselissä on nyt tullut käytyä kolmesti. Jokainen kerta on ollut melko erilainen, vaikka reitti on jollain tasolla ollut sama. Silti en voi sanoa, että olisin pitänyt Brysselistä – en ennen tätä viimeisintä reissua. Ehkä Bryssel vain sytyttää hitaammin?

Atomium
Aloitettiin reissu Atomiumilta, joka on melko kaukana kaikista muista nähtävyyksistä ja jota en oikeastaan ollenkaan odottanut. Mutta se pääsi yllättämään! Tiukoista turvakäytännöistä ja ohjeistuksista huolimatta siitä sai paljon irti. Alue on ollut maailman näyttely alueena 1958 ja vaikka kaikki valtaosa pavillongeista on hävitetty, oli Atomium täynnä kuvia niistä ja alueen historiasta. Käytännössä se on siis museo, hyvin erikoinen sellainen vain. Sisällä pääsee vain aivan ylös hissillä, muuten käytännössä liikutaan portailla. Tuulisena päivänä rakennus huojui … todella vakaanoloisesti!

Cinquantenaire puisto marraskuussa ja tammikuussa kahtena eri päivänä. // Cinquantenaire park in November and twice in January.
Seuraavaksi siirryttiin jo tutulle polulle EU-alueelle ja Cinquantenaire puistoon. Italialainen ruoka maistui muillekin kuin vain italialaisvahvistuksellemme ja mahat täynnä jatkettiin kävelyä kohti vanhaa keskustaa. Välillä tuntuu, että ihmiset pettyvät Brysseliin, kun pääkaupunkina siltä odotetaan samanlaista hohtoa kuin Pariisilta tai Roomalta – nähtävyyksiä joka kadun varrella. Bryssel on minusta siinä suhteessa vaatimaton, vaikka pääaukiota ei kultauksillaan voi vaatimattomaksi kutsua. Silti nähtävyydet jäävät melko vähään: aukio, pissaava poika ja museot. Ymmärrän miksi ihmiset ovat pettyneitä. Silti erityisesti Cinquantenaire puisto on mielestäni äärimmäisen viehättävä.

Näkymä ylös mäkeen ja …. // View up the hill and ….

… alamäkeen. // … down the hill.
Lopulta päädyimme lepuuttamaan jalkojamme maailman ennätyskirjaankin päätyneeseen baariin – valikoimasta löytyi 2004 erilaista olutta vuonna 2004. Eli valinnan varaa riitti – löytyi jopa Lapparia!!
Eli Belgian hohto ja kohokohta ei mielestäni todellakaan löydy Brysselistä. Silti sekin on kaunis ja näkemisen arvoinen, päivän verran. Kuitenkin jos odottaa yksityiskohtaisia kirkkoja ja rakennuksia, Gent, Brugge ja Leuven ovat enemmänkin niitä paikkoja. Enemmän itselleni Belgian hohto on kaikkea muuta – tämä rakennusten monimuotoisuus sekä vanhan ja uuden yhdistelmä. Historia joka näkyy rakennuksissa, mutta jota paikalliset eivät tunnu osaavan arvostaa. Kulttuuri, jota belgialaiset eivät näe. Mutta toisaalta – se taitaa aina olla niin että ulkopuolinen arvostaa sellaisia asioita enemmän kuin paikalliset ;)
<3 tau


Keskusaukio // Central square
eng.// Day in Brussels! This was my third time in Brussels and I can’t really say I had liked – not before now. We started our day at Atomium and I really recommend to visit there! After lunch in an Italian restaurant, we walked trough the EU-area and Cinquantenaire park. Sometimes I think people get so disappointed of Brussels, when they are expecting glamour like Paris or Rome. Belgium’s whole glam – at least for me – is the small details and diversity.

Se kuuluisa pissaava poika ja vähemmän kuuluisa pissaava tyttö. // The famous peeing boy and not so famous female version.