I am here, I mean Belgium

Terkkuja lentokoneesta, jostain Saksan tai Hollannin yläpuolelta! Ja hostellilta, jossa sain vihdoin tämän julkaistua! 

 

*****

 

Nii mihin sitä nyt ollaan menossa? Mitä minä tiedän tällä hetkellä Belgiasta? 

 

Belgia. Asukkaita valtiosta löytyy 10,3 miljoonaa, joista nykyään yli puolet asuvat Flanderissa. Se on yllättyksekseni liittovaltio, ollut vuodesta 1993. Maa on jaettu kolmeen osaa: pohjoiseen Flanderiin, eteläiseen Valloniaan ja Brysseliin. Niiden tausta pohjaa kieleen ja 1840-luvulla alkaneeseen kielikiistaan ranskan ja hollannin välillä. Kiista on ollut viime vuosina todella tapetilla, esimerkiksi 2010 hallitus ei kyennyt ollenkaan toimimaan yli 400 päivään juurikin puolueiden välillä olleen kielikiistan takia. Näiden kahden kielen lisäksi Belgialla on myös kolmas virallinen kieli: saksa. Alkaa pakkoruotsi tuntumaan ihan vähältä, siis vaan kaksi kieltä opiskeltavana!

 

Belgia on aina ollut historiallisesti vähän ylikulku aluetta. Se on ollut pitkään jakautuneena tai yhdistyneenä kokonaan Hollannin ja Luxemburgin nykyisten alueiden kanssa. Aluetta on hallinnut niin Espanja kuin Itävaltakin, hallitsijoita Hasburgeista Napoleoniin asti. Alue itsenäistyi lopulta 1830-luvulla, silloinkin muistaakseni Benelux-maiden yhdistelmä versiosta. Toisessa maailman sodassa aluetta käytettiin läpikulkutienä Ranskaan ja toiseen suuntaan Saksaan. Alueella on kuitenkin pitkä historia ja jo antiikin aikana belgit on ollut kansana tuttu. 

 

Tästä saadaankin tehokas aasinsilta Gentin kaupunkiin. Se on meinaan yksi vanhimmista alueen kaupungeista ja sen historian sanataan yleisemmin alkaneen jo 500-luvulla, kun sinne on perustettu ensimmäiset luostarit. Kaupungissa on edelleen aistittavissa keskiajan henkeä rakennuksissa ja erityisesti keskiajan lopussa tullut kultakauden vauraus. Ei sillä, kaupunki oli Euroopan toiseksi suurin kaupunki noin 1000-1200 luvuilla, heti Pariisin jälkeen. Eli historiaa löytyy ja on, mistä voisikaan historian opiskelija olla tyytyväisempi? Kuitenkin kaupunki on tänä päivänä kiehtova yhdistelmä uutta ja vanhaa: belgialaiset ovat erittäin kiinnostuneita ekoilusta (onkohan se sana? Sovitaan että se on!) sekä modernista taiteesta. Vaikka Antwerpen on ehkä enemmän tunnettu modernista otteestaan, on Gent ehdottomasti nykyaikainen kaupunki.

Gent kuuluu tosiaan Flanderiin ja on Itä-Flanderin provinssin pääkaupunki. Jostain syystä kaupungin lempinimi on Ylpeä kaupunki, lie mistä johtuu! Ehkä se selviää vuoden aikana… 

 

Itse Gentin yliopistoa käy 41 000 opiskelijaa, kun koko kaupungista löytyy reilut 60 000 opiskelijaa. Pitäisi siis riittää nuoria. Yliopisto on Belgian toiseksi paras, heti Leuvenin katolisen yliopiston jälkeen (toimhuom. siellä pitää ehdottomasti käydä!!) sekä löytyy vuosittain maailman 100 parhaan yliopiston listaukselta. Vertailuna Helsingin yliopistoon, joka myöskin löytyy lähes vuosittain samalta listaukselta ja opiskelijoita on 31 000. 

 

Ps. Tietoni olen koonnut rakkaasta Wikipediasta, yliopiston omilta nettisivuilta sekä Marco Polon matkaoppaasta, joten pidätän oikeuden muutoksiin sekä tarkennuksiin aiheen ympäriltä, kunhan nyt vain päästään sinne maahan  asti ensin ;) 

 Lento ei ollut ihan hellä turbulansseineen, mutta muuten matka meni hyvin! Huomenna ensimmäisten päivien ajatuksia. Nyt alkoi sopivasti satamaan, joten on hyvä lähteä tutustumaan kaupunkiin …. eiku!   <3 tau 

Suhteet Oma elämä Matkat Opiskelu