Käytännön elämästä

Ongelmoin välillä itseki ja blogini kanssa sen kanssa, mitä tänne kirjoittaa ja kertoa. Mutta haluan ehdottomasti, että blogi on aito, joten tunne ja ajatusfiilistelyitä luvassa! Nyt ensin konkretiaa. 

PA240169_Fotor.jpg

Pyöräilystä. Tää on ehdottomasti pyöräilykaupunki, ehdottomasti helpoin tapa päästä mihinkään. Etenkin, kun koko vuodeksi sai vuokralle yliopistolta pyörän naurettavan halvalla ja kätevästi. Hämmennyn edelleenkin sitä faktaa, että autoilijat todella väistää pyöräilijöitä! Jotenkin tuntuu, että täällä on muutenkin todella paljon rennompi autoilukulttuuri kuin Suomessa Helsingissä, ei ole niin kiire kokoajan kaikkialle. Pyöräilijöille on aika paljon omia merkattuja paikkoja, missä pyöräillä. Niistä ehkä puolet ovat kadulla ja loput jalkakäytävästä puolet. Tavallaan täällä pitää aina pyöräillä autojen suuntien mukaisesti, mutta ei sitä kaikki aina noudata. Kuitenkin täällä on todella mietitty niitä reittejä, pyöräilijöille on omat valot ja jos pöyräilyalue on jalkakäytävällä, on se kivistys kunnolla laskettu, että sinne on helppo päästä. Tiheimmillä pyöräilyreiteillä tiet saattavat olla jopa tienlevyisiä. Aluksi myös huvitti, kun jos tie oli autoille vain yksisuuntainen, niin kadulta löytyi aina kyltti: uitgezonderd met fietsen = paitsi pyörät. Eli pyörällä täällä olet kuningas ja saat tehdä melkein mitä vain. Olen miettinyt paljon, onko kaupungin koolla kuinka paljon tekemistä tämän toimimisen kanssa. Gentissä asuu lähes puolet vähemmän kuin Helsingissä. Vaikuttaako myös se, että harvat todella kävelevät täällä? Koska kaikilla on pyörä ja sillä liikutaan, joten kävelijöitä on aivan turistikeskustan ulkopuolella todella vähän. Näiden kaikkien asioiden lisäksi täällä on viime viikot ollut suhteellisen lämmintä ja kaatamalla ei ole satanut kuin kerran, joten pyöräily on oikeasti nautinnollista eikä vaikuta esimerkiksi pukeutumiseen niin paljon. Loppupäätelmä: pyöräily <3 

PA240172_Fotor.jpg

Kaupassa käymisestä. Kaupat on välillä tosi hämmentävään aikaan auki, mutta kun ne tietää ei se ole ongelma. Nyt alkaa jo sentään tietää. Lähin suurin (joka on kyllä iso!) kauppa on ihan mukavasti auki, mutta ei sunnuntaisin. Sunnuntaisin jos haluaa oikeaan kauppaan, se pitää tehdä ennen yhtä. Sen jälkeen auki ovat vain Nachtwinkelit (eli yökaupat), joista saa lähinnä kaljaa, makeaa, sipsejä ja pastaa – ei mitään tuoretta. Silti jos nälkä yllättää aamu neljältä tai kesken sunnuntaita, on aina ranskalaisia tai pitsaa myyviä ruokapaikkoja auki. Belgia on muutenkin tosi tunnettu ranskalaisistaan, joidenkin mukaan ne on täältä kotoisin, mutta …. nää on aina näitä. Täälläkin aina kysytään bonuskortteja, henkkareita ei oo vielä kertaakaan kysytty. Eräs asia minua on silti mietityttänyt: Juuri tässä suurimmassa lähikaupassa on rahakoneet, joihin asiakas itse laittaa rahat käteisellä maksaessaan. (Täällä muutenkin maksetaan paljon käteisellä, useinmiten se on helpompaa.) Eli tässä kaupassa kassanhoitaja ei koske ollenkaan rahaan, vaan kone laskee vaihtorahat yms. Itse kauan kassalla työskelleenä en oikein osaa sanoa mitä mieltä olen tästä. Tavallaan ymmärrän, kone laskee todennäköisemmin oikein kuin ihminen, samalla kassalle saattaa jäädä enemmän aikaa keskustella asiakkaan kanssa. Toisaalta työ saattaa olla vielä tylsempää, enemmän vain odottelua ja joutuu selittämään miljoona kertaa miten kone toimii. Ainakin nyt nämä olivat useille asiakkaille hämmentäviä kapistuksia. Usein miten kauppojen logiikka eroaa hieman Suomesta, joten olen edelleen aika hukassa niissä. Ruoka ei mielestäni ole kovin paljon halvempaa kuin Suomessa, kala on ainakin kalliimpaa. Jotkut asiat silti yllättävät hinnallaan, esim mozzarella halvimmillaan maksaa vain 45snt! 

PA240206_Fotor.jpg

Huone. Oma huone (kuvissa) alkaa tuntua jo melkeimpä kodilta, täällä on ihanan rauhallista ja pystyy juuri vaikuttamaan siihen meininkiin mikä siellä on. Telkkariakin katsoin ensimmäisen kerran kuluvalla viikolla! Kotini on vähän kauempana ytimestä, lähempänä päärautatieasemaa. Kuitenkin pyörällä hurautan luennoille noin kymmenessä minuutissa eli lähempänä ollaan kuin Helsingissä. Alue, jossa asun, on tosi kaunista ja rauhallista. Ainoa häiritsevä tekijä on vastapäätä asuva kyylämummo, joka laittaa aina merkille ikkunasta kuka kadulla liikkuu. Ainakin on turvallinen olo ja silleen…. Täällä asuu tällä hetkellä kolme kämppistä plus minä. Meillä on kaksi ylintä kerrosta sekä kaksi alempaa, ja osa omasta kerroksestani, on vuokranantajan käytössä. Meillä on vuokralaisten kanssa yhteinen vessa ja keittiö. Keittiö on aika pieni, mutta toimiva. Ainoat asiat mitä kaipaan on uuni ja jonkilainen yhteinen tila… Pakko aina syödä omassa huoneessa yksin. Kämppikset on tosi kivoja, yksi tosiaan sattumalta suomalainen! 

PA240175_Fotor_Collage.jpg

Kun meikit ja korut on järjestyksessä, on kaikki hyvin ;) 

Hauskoja faktoja: Fairy tiskiaine on Dreft. Tiger (säläkauppa) on Flying Tiger :”DD 

JA HEI! Onko teillä jotain mitä haluisitte tietää? Toiveita? Kysyä? Mitä kaipaisitte ja mistä teidän olisi kiva kuulla? (: Kommentoi, laita viestiä tai kerro mulle jotenkin muuten! 

Ps. Mun whats up on mun Belgian numeron käytössä, eli vanhan numeron viestit ei tavoita mua, laita FB! 

PB040217_Fotor.jpg

Koska asun kolmannessa kerroksessa, valaisee katuvalot mun huoneen pimeällä oikein modernisti. Onneksi on pimentävät verhot <3

Suhteet Sisustus Oma elämä Opiskelu