Tervemieheen! Ja naiseenkin, täältä huutelee kirjojen alta pois ryömivä otus. Eilen oli viimeinen tentti ja sen kunniaksi olen tänään vain maannut sängyssä – koska voin. Mutta tentit kirvoittivat miettimään syksyä ja vaihteeksi opiskelun eroavaisuuksia Suomessa ja täällä. 

Ehkä suurimpia eroja täällä ja Suomessa opiskelun välillä on se vapaus. Täällä käsittääkseni on huomattavan paljon määrätympää myös ensimmäisen vuoden jälkeen, mitä sun pitää opiskella. Suomessa kun ensimmäisen vuoden jälkeen kaikilla on lähinnä mielenkiinnon kohtaasta riippuen ihan eri kursseja. 

Tää lisää vaihtovuoden taakkaa – kaikilla on muilla on lähinnä samalla porukalla kursseja ja ne on suunniteltu työmäärältään ja ajoituksiltaan suurinpiirtein täsmääväksi. Vaihtarina minulla ei ole tätä mahdollisuutta – sitä rajoittaa jo tosi paljon kieli, niin moni kurssi on hollanniksi. Joten se, että joudun menemään enemmän kielen kuin kiinnostuksen tai kurssien vaatimusten mukaan tekee tästä raskaampaa. Kaikilla kursseilla on ihan eri tyyppejä, ihan eri vaatimukset ja aikataulut. 

Toisaalta syksyllä olin myös vähän epäonninen lähinnä sen suhteen, että monet kurssit järjestettiin ensimmäistä kertaa, joten ne olivat melko kokeilullisia. Myös yksi luennoitsija oli vasta aloittanut tässä yliopistossa, joten hänelle oli yliopiston käytännöt esim aikataulutuksen kanssa hukassa. 

Kuitenkin pääsääntöisesti nautin opiskelusta täällä syksyllä – se oli vaativaa, mutta siitä sai myös todella paljon. Pidin siitä, että vaikka en päästänyt itseäni helpolla aiheiden kanssa, jouduin astumaan oman mukavuusalueeni ulkopuolelle. Se oli ehkä kuitenkin vähän liikaa, kaiken muunkin ollessa niin uutta ja se tulee näkymään varmasti heikompina arvosanoina. Mutta en ole ikinä itse oikeastaan välittänyt arvosanoista – eivät ne lopulta kerro sitä mitä olen oppinut ja miten se on avartanut omaa maailmankuvaani. Asiat olivat niin uusia, että olisin joutunut näkemään aivan valtavasti vaivaa päästäkseni niihin todella sisälle – mutta tästä on hyvä jatkaa. Tiedän vähintäänkin yhteiskunnastamme ja globaaleista ajatuksista aivan valtavan paljon enemmän kuin mitä tiesin aloittaessani. Alkutaso saattoi olla jotain 5% verran, mutta jos se on nyt jo 40% on kasvu melko räjähtävää 😉 

Molemmat kuvat viikonlopulta – perjantaina sää oli ihan kamala. Onneksi loppuviikonloppu lellitteli pienellä pakkasella ja auringolla – mitä nyt pienistä jäätyneistä pyöränvaihteista…. 

Olen oppinut olemaan myös armollisempi itselleni. Täällä luennoitsijat pääsevät jotenkin paljon enemmän opiskelijoiden iholle, en oikein osaa sanoa mikä sen eron tekee. Ehkä interaktiivisempi opetus ja useammat kirjoitustehtävät ovat pakottaneet avaamaan heille omia ajatuksia niin paljon enemmän? Samalla pettymystä on ollut rankka nähdä heidän kasvoillaan, kun olen haparoinut opintoja tehdessä. Silti tiedän, että olen oppinut valtavasti tänä vuonna – en vain ilmeisesti niin paljon kuin he haluaisivat tai sitten en ole vain kyennyt sulattamaan sitä kaikkea tietoa sellaiseen muotoon, että olisin kyennyt esittämään sen heille. Toki suulliset kokeet ovat tuoneet omat haasteensa, samoin englannin kieli. Vaikka englantini on kehittynyt kohisten, erityisesti kirjoittamisen kanssa, huomaan itse miten kiire näkyy kielessä nopeammin. Myös monen vuoden tauko kieliopin opiskelusta alkaa painaa – en enää muista missä tilanteessa pitäisi käyttää mitäkin muotoa enkä ikinä ole ollut hyvä nopealla aikataululla lukemaan omia tekstejäni riittävän tarkasti löytääkseni nämä heikkoudet juuri kirjoittamasta tekstistä. Tekstin huolitelluksi muokkaaminen on sinäänsä ollut ongelma ihan suomenkielenkin kanssa – kielioppi ei ikinä ole ollut lemppari asiani. Silti koen, että pystyn ilmaisemaan itseäni riittävän tarkasti ja tiedostan, että se on heikkokohtani. Kun sen vain saisi vietyä niin pitkälle, että asiat saisi tehtyä riittävän ajoissa, että jäisi sille loppumuokkaukselle aikaa 😉 Sen takia olen huono tarkkojen deadlinojen kanssa – hommat jää viime tinkaan ja niin paljon ei jaksa kiinnostaa, että hioisin tekstiä viime minuuteille asti, kun konkreettinen teksti on valmis. 

Eli en koe, että olen pystynyt parhaimpaan suoritukseen täällä, mutta olen silti tehnyt parhaani. Kaikki hommat on tullu tehtyä, vain yksi tehtävä palautettua myöhässä ja sekin vain 12 tuntia myöhässä, kun ymmärsin ajan väärin. Minuutilleen olevat aikataulut ja sanamäärät, ne ovat olleet jotain todella uutta. Ja kaikki yliopistolla olevat tietävät, että tämmöinenkin täsmällisyys on melkoisen olalle taputuksen ansainnut itseltäni!

Kuvat ovat Gentistä vähän erisuunnasta kuin aiemmin: vanhasta Gravesteen linnoituksesta, jonka syntyajat vievät 1100-luvun menestyskausiin. Oli meinaan hiano! 

Mutta nyt on kokeet takana, tulokset tulevat parin viikon päästä. Siihen asti voin vain toivoa päässeeni kaikki kurssit läpi. Nyt pari viikkoa siis chillailua ja ehkä matkustelua 😉 Uusi semesteri alkaa pian. Suurin osa ihmisistä, tästä Erasmus perheestä, lähtee pois. Hetki aikaa siis kerätä voimia ja sanoa heipat, suurimmalle osalle väliaikasesti.  Uusia ihmisiä onneksi tulee ja keväälle on enemmän suunnitelmia kuin ehdin toteuttaa! Näistä eniten painoittuu matkailu, opintojen tekeminen ilman stressiä, urheilu ja uusiin ihmisiin tutustuminen. Ennakkoluulottumuus, niin ihmisiä, paikkoja kuin tapahtumiakin kohtaan. Haluan mennä rohkeasti, harvemmin mikään on todella pelottavaa kun sinne asti vaan pääsee. Ah ja se hollannin kieli – rohkaisen itseäni todella vain käyttämään kieltä ja hyväksymään sen, että virheitä tulee ja paljon alkuun, mutta niistä on tarkoitus oppia. Ei kieltä opi käyttämättä. Katsotaan miten suoriudun näistä ja mihin elämä todella vie – mutta onneksi valo vain lisääntyy kokoajan. 

<3 tau