Suomen kieli.

Aiemmilla ulkomaanreissuilla olen todennut jo, että se on äärimmäisen hyvä salakieli – suurin osa maailmasta ei pysty millään ymmärtämään sitä. Ei edes ne ihmiset, jotka ovat kieltä opiskelleet, sitä kun tulee puhuttua niin tappo tahtia ja puhekieltä. Täällä olen tavannut kolme belgialaista, jotka ovat suomea opiskelleet: yksin oli ystäväni T, jonka tunsin jo etukäteen, toinen oli viime torstaina siellä kuorotilaisuudessa ja kolmas oma buddyni yliopistolta. Viime viikolla tapaamamme oli Suomessa vaihdossa yläasteella ja kaksi muuta lukeneet sitä yhden kurssin – ruotsia pystyin puhumaan buddyni kanssa kuitenkin suht sujuvasti. Virolaisia tai unkarilaisia en ole pahemmin tavannut, ainakaan tilanteessa, jossa olisi voinut testata ymmärrämmekö toisiamme. Osakunnalta tiedän jo, etten itse ainakaan kovin helposti viroa ymmärrä.

Tein ekaa kertaa elämässäni karjalan paistia, tosin ilman uunia, mutta oi että oli hyvää! Ja kyllä, mä tykkään siitä eniten riisin kanssa 😀 

Täällä olen alkanut käsittämään ja ymmärtämään suomen kieltä eri tavalla. En niinkään sen ymmärtämistä ja itse kielen erityislaatuisuutta, vaan miten se on enemmänkin etuoikeus kuin taakka. Kyllä, niin minä ennen ajattelin. Sen liian vaikea kielioppi vaikeuttaa vain muiden kielten oppimista, ei hyödytä missään, on niin ruma kieli ja ja ja …

Kavereitteni mielestä suomi kuulostaa kuin joltain satukieleltä, jota puhumme vain kiusataksemme – eihän se voi olla oikea kieli. Olen jakanut heille muutamia sanakarttoja mitä intterneetin ihmeellisestä maailmasta löytyy – he järkyttyivät. Ollaan myös puhuttu sanasta kaunis, miten Suomessa olisi hämmentävää jos sanoisit miestä kauniiksi – se kun on naisia kuvaava sana, ainakin minulle. Silti saksassa, englannissa ja italiassa ainakin ihan normaalia sanoa miestä kauniiksi. Aloin miettiämään mistä tämä johtuu ja yksi syy mikä tuli mieleen oli persoonapronomini hän. Kun meillä ei tehdä eroa miehen ja naisen välille, onko sanoilla ollut tarve saada tavallaan feminiimi tai maskuulinen taustakaiku? Ne ovat kuitenkin syntyneet aikana, jolloin miehen ja naisen välillä oli tärkeää olla ero, tavat ja tekeminen olivat aivan erilaisia. Ihan huvikseni kysyin muutamalta miespuoliselta ystävältä, mitä mieltä he olisivat jos sanoisin, että he ovat kauniita? Lopputulos oli yllättävä: molemmat häkeltyivät ja totesivat että kiitos. Eri syistä, he eivät olisi halunneet tehdä eroa sanan sukupuolen kanssa. Onko tämä siis jotain mikä on vain minun oma näkemys sanasta? Vai onko tämä jotain, mitä tänä päivänä yritetään murtaa? 

Eilen oli kalakeitto päivä, maistui ihan kodilta <3 

Silti se arvo, mikä omalla äidinkielellä on, on jotain korvaamatonta. Pystyn ja kykenen kyllä ilmaisemaan itseäni paremmin kuin hyvin englanniksi ja sanat takertelevat joskus suomeksikin. Mutta ajattelen eri tavalla riippuen siitä mitä kieltä käytän. Minä puhuessaan englantia ajattelee avoimemmin, rakastaa koko maailmaa. Minä puhuessaan suomea on sulkeutuneempi ja ajattelen Suomi-keskeisemmin. Toki sillä on tekemistä myös paikan kanssa – täällä tulee puhuttua lähinnä englantia, täällä on pakko olla avoimempi. Joskus kun seurassa on muita suomalaisia, tulee heitettyä jotain suomeksi väliin. Se ilmavuus mikä omassa äidinkielessä on, on jotain sanoinkuvaamatonta. Etenkin se korostuu juuri silloin kuin pitää vaihtaa englannista suomeen. Englanti, johon joutuu vähän keskittymään ja vaihto suomeen, joka vain tulee. 

Vielä absurdimpaa on se, että tämä osa vaihtokokemuksesta alkaa olla lopuillaan. Viikon päästä olen jo Suomessa ja paluun jälkeen koittaa ensimmäiset tentit ja ihmisten vaihtuminen. Moni muu valmistelee jo vaihdon loppua ja itsellä vaan tykyttää päässä, että ylipuolet on vielä jäljellä. Lähes kaksi kolmasosaa. Ei mahdu päähän, eikä onneksi tarvitsekaan. 

Nyt siivoamaan ja salille parin viikon sairastelutauon jälkeen taas! Ihanaa joulun odotusta tyypit<3 

<3 tau

Ps. Alla paikallinen ”joulutorttu”, ainakin se maistui vahvasti samalta luumuhillon takia. Siinä oli vain lisäyksenä marsipaania, tietenkin…….. Miksi kaikki pitää pilata sillä?! Itse tykkään marsipaanista vain kerran vuodessa – laskiaisena.