Syitä ja selvennyksiä radiohiljaisuuteen

Viime viikko ei kuulunut elämäni kivoimpiin eikä helpoimpiin – se meni lähinnä sairastaessa ja lääkärissä juostessa. Nyt ihmettelen miten jaksoin niinkin paljon opiskella ja saada aikaan… 

 

Viime viikon aikana kävin neljällä eri lääkärillä, niistä kaksi oli sitä mieltä, että minulla on kuumeeton munuaistulehdus ja kaksi sitä mieltä että kaikki on hyvin. Toinen näistä jälkimmäisistä oli sinäänsä myös oikeassa, juuri lääkärissä olo hetkellä olo ei ollut pahin mahdollinen. Siitä se sitten pahenikin kovaa tahtia. 

Lopullinen diagnoosi oli munuaisaltaan tulehdus. Se ei nostata kuumetta, mutta aiheuttaa välillä ilmeisesti todella pahoja vatsakramppeja. Niistä sainkin kärsiä neljä päivää eikä kramppien ollessa pahimmillaan edes ruoka pysynyt sisällä. Lopulta, kun en ollut saanut nukuttua, syötyä ja olo vain tuntui paranevan vain hetkittäin ja pahenevan aina sen jälkeen tuplasti, ostin lennot Suomeen. Tuntui naurettavalta – juurihan olin siellä käynyt, mutta yksin sairastaminen ei ollut yhtään kivaa. Etenkään kun siinä vaiheessa taustalla oli vain epämääräisiä lausuntoja. Lopulta lepo, ruoka ja antibiootit alkoivat helpottaa ja nyt voin eilen palattuani olla äärimmäisen onnellinen, että olen terve <3 Miksi terveyttä osaa arvostaa kunnolla vasta kun ei voi edes istua normaalisti useampaan päivään? 

Sitä edeltäneen viikon Suomi-reissun alku ei mennyt sekään ihan ilman ongelmia…. Nukuin nimittäin kaikki (niitä on aina paljon) viisi herätystäni ohi ja heräsin puolitoista tuntia myöhemmin kuin mitä olin suunnitellut. Siinä vaiheessa juna, johon ajattelin mennä, oli mennyt jo puoli tuntia aiemmin. Siinä vaiheessa ei kauheesti auttanut, vaatteet päälle, passi taskuun ja seuraavaan junaan. Gentistä kestää kentälle noin puolitoista tuntia junalla, nopeammin pääsee jos Brysselin kautta vaihtaa. Silloin en uskaltanut alkaa ihmettelemään vaihtoja, joten totesin että tällä on ehdittävä. Itseni oli jo tsekennut lennolle, mutta matkalaukun kanssa saattaisi tehdä tiukkaa. Junasta aloin ihmettelemään, että miten paljon aikaa kentällä sitten oikein on saada se laukku sisään ja minne pitää mennä. Ehdin kuin ehdinkin lopulta baggece dropille ajoissa, jopa kaksi (2) minuuttia oli jäljellä. Murruin virkailijoiden edessä täysin kun kuulin että aikaa on jäljellä. Ihanat virkailijat vielä soittivat portille, että odottavat minua ja toivottivat hyvät syntymäpäivät. 

Silloin koneessa tuli kirjoiteltua seuraavasti:  

Eipä varmaan taas tuu vähään aikaan nukuttua pommiin, ei ollu kivaa stressiä ei … Mutta onneksi oli niin ystävällisiä palvelunumeroita, vaikka aina kun se kentän soitto katkesi, ni meinasin menettää toivoni. Etenkin kentällä kun ehdin kuin ehdinkin saada laukkuni oikeaan paikkaan, kaikki purkautui ja ne tiskillä olleet tyypit oli niin ihania ja ystävällisiä. 

Itse Suomessa, Helsingissä jo kotona olo tuntui kummalliselta. Oli kummallista puhua vain suomea  – kaikki kysymykset muovasin ajatuksissani ensin englanniksi tottumuksesta. Takaisin oli vaikea lähteä, silloin purin jo Suomesta ajatuksiani seuraavasti: 

Helsinki tuntuu paljon väljemmältä, hektisemmältä ja uudemmalta kuin Gent. Täällä kaikki on niin tuttua ja turvallista. 

Kotona käynti oli niin kuin tämä kuva: varjoisaa ja aurinkoista. Kiva oli tulla, käydä ja olla sekä nähdä ystäviä juhlien osakunnan 110 vuosijuhlia. Tiedän, että olisi harmittanut jos en olisi tullut, mutta silti oli vaikea keskittyä täällä olemiseen. Takaraivossa jyskytti jatkuvasti ajatus paluusta Belgiaan. Ei sillä ettei Belgiassa olisi hauskaa, mieletöntä ja ihania ihmisiä – mutta koti on koti. Silti vaihtovuodesta on mennyt vasta murto-osa, sitä on vielä valtavasti jäljellä. Kokemuksia tulee ja kertyy, eikä ne aina ole niitä helppoja. Vaikeinta siellä olossa on tällä hetkellä rutiinien puuttuminen. Ajatukset ei meinaa millään pysyä kasassa, kun kokoajan joutuu prosessoimaan sitä miten asia tulisi ja kannattaisi tehdä, kun ei ole mitään mallia valmiina mitä seurata. Aamulla ei ole aamupalarutiinia, luennot alkavat päivittäin eri aikaan enkä ole vielä löytänyt opiskelulle optimaalista paikkaa. Kuitenkin tämä pitää ottaa haasteena – haastaa niitä omia rutiineja.

 

Paluun jälkeen ehdin löytää kirjaston, mutta alkuun palatakseni, ei opiskelusta meinannut tulla mitään. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Nyt on palattu tänne uusin voimin – tällä kertaa oli kiva palata!

 

Translation: About feelings being at home and what I’ve been up to last two weeks: mainly sick, studying and getting better.