Vuoristorata

Huomenna se on. Viimeinen päivä Suomessa. 

 

Fiilikset on kummalliset: välillä naurattaa, välillä itkettää, ahdistaa, stressaa, kauhistuttaa ja jännittää. Mutta silti olen tyytyväinen: tätä olen odottanut pitkään, kauan ja hartaasti. Äsken alkoi ahdistaa, kun huomenna on todella se päivä ja vien laukun jo kentälle. Päätin, etten anna negatiivisin tunteen viedä, vaan aloin rationalisoida. Menen kentälle, se on tuttua ja turvallista. Brysselin päässä on varmasti hyvät ohjeet juna-asemalle ja pääsen sieltä suoraan Gentiin, junia menee jatkuvasti. Alkoi naurattaa: se on vaan se päivä, jolloin teen ehkä elämäni suurimman muutoksen tähän asti. Vuodeksi ulkomaille… Kaikenlaisia unelmia sitä ihmisellä on. 

 

Tänään tarkistin ainakin viiteen kertaan, että kaikki paperit on varmasti tulostettu ja on oikeassa kansiossa. Keksin muutaman lisää ja hoiden nekin paikalleen. Ostin ne kaikki Potter-kirjat kännykkääni ja mietin matkaeväslistaani – nekin täytyy ostaa huomenna. Hoidin viimeiset viralliset asiat loppuun, kun viikonloppuna niitä ei välttämättä enää saa tehtyä.

 

Kävelin vain yliopistolla ja Helsingin katuja. Fiilistelin aurinkoa ja Helsinkiä, ne toimivat toistensa eduksi tänään. Muistan kuinka nuorempana en pitänyt Helsingistä ja sen tupaten täynnä olevista kaduista. Silloin näin ydinkeskustan keskipisteeksi Kampin ja Senaatintori tuntui todella etäiseltä ja kaukaiselta. Yliopiston aloittaessani 2013 syksyllä painopiste kuitenkin muuttui: olin kuin Harry Lontoossa, jolle aukesi aivan uusi maailma ja ovet tutussa paikassa. Muutenkin vasta Helsinkiin muutettuani, opin liikkumaan ratikoilla ja tietämään missä on Mustikkamaa. Pääpaino keskustalle siirtyi Senaatintorin kupeeseen ja Kaivopiha sai uuden ilmeen oppiessa sen historian. Aiemmin Wanha Ylioppilastalo oli vain täyte talo, joka oli pakko kiertää jotain kautta, kun halusi Stockalle. Nykyään se mielessäni kuvaa yliopistoa ja sen kehittymistä nykyaikaiseen muotoonsa. Mannerheimintiestä tulee ensimmäisenä mieleen osakunta ja sen upeat ihmiset. 

 

Belgiassa kaikki on uutta: niin kieli, kulttuuri, ihmiset kuin kaupunkikin. Minusta tulee taas se hoopo vaihtari, joka ei ymmärrä miten tietokoneelle kirjaudutaan tai tulostaminen onnistuu. Saati mistä luentosali löytyy ja kuinka kirjastosta lainataan kirjoja – jos sitä nyt edes siellä tehdään! Ainakin monelle kurssille näyttäisi kuuluvan ostaa kirjat. Saa nähdä mitä käytäntö todella on paikanpäällä. 

 

Huomenna olisi tarkoitus vähän vielä fiilistellä täällä mihin sitä ollaankaan menossa, faktojen kautta tällä kertaa. Sekä pakata ja toivoa ettei painoraja yllätä ;) 

 

Mutta olethan hellä viimeinen päivä Suomessa, 

 

<3 tau