Liikaa ja liian vähän

Onko pakko romauttaa elämänsä siinä kohdassa, jossa kaikki on hyvin? Kyllä varmasti, koska niin menin tekemään. Ihanat lapset, hyvä työ ja seksitön, mutta välittävä aviopuoliso. Jälkeenpäin on vaikea määritellä, koska muutos alkaa. Sen pisteen, jossa toiminta alkaa saattaa kuitenkin muistaa. Minä muistan.

Syyskuu 2022. Olin täysin turhautunut elämääni. Töissä loistava itseohjautuva tiimi. Kotona upea murrosikäinen tytär ja vain 50-vuotiaana työelämästä poisjäänyt aviomies. Kukaan ei tarvinnut minua. Minä tarvitsin kosketusta.

Join paljon, juon edelleen. En nukkunut koskaan, nyt nukun vähän. Valvoin yöt, välttelin yksin nukkumaan menemistä. Aviomies oli muuttanut omaan makuuhuoneeseen, sillä varjolla, että nukun niin levottomasti.

Eräänä yönä googlasin ”pettäjä sivustot”, rempaisin itseni Viktoria Milaniin. Ja siitä alkoi matka, jolla olen. Menee aikaa. Tulee uutta. Ensin tuli jätkiä, sitten tuli rakkaus ja vuosi sitten avioero.

Viimeiset pari vuotta ovat olleet käsittämättömän levottomia. Valtavat määrät seksiä. Uskomattomia juonenkäänteitä ja ennekokemattomia tunteita – kiihkoa, huumaa, hellyyttä, rakkautta – surua, ahdistusta, tuskaa ja kyyneliä.

Tässä blogissa reflektoin menneisyyttä, koitan rakentaa tasaisempaa, rehellisempää ja raittiimpaa tulevaisuutta. Toiveissa elämä, joka pysyy hallinnassa. Mikään ei ole ollut hallinnassa viimeisten vuosien aikana. Ei oma käytös, ei omat tunteet eikä varsinkaan arjenhallinta.