Minulla piti olla tänään herkuttelupäivä ja vapaapäivä kaikesta liikunnasta. No, eilen sitten repsahdin syömään tälle päivälle tarkoitettuja herkkuja. Pohdin asiaa pitkään ja lopulta päädyin syömään (kymmeneltä illalla). Yritin syödä mahdollisimman paljon, jotta seuraavalle päivälle ei enää riittäisi mitään. Söin minkä jaksoin -ja vähän enemmänkin- ja heitin loput roskikseen ja vein vielä roskapussin ulos. Jätin puolikkaan Susu-pussin keittiön pöydälle. Tästä herkuttelusta minulle tuli aivan mielettömän huono omatunto.
Tiesin, että aamulla taas suklaa maistuisi. Söin viisi Susu-palaa. Vein samantien loput roskikseen. Päätin heti herättyäni, että minähän en taukoa lenkkeilystä pidä. Halusin epätoivoisesti polttaa jokaikisen kalorin, jonka olin itseeni illalla (ja aamulla) ahminut.
Niinpä lähdin juoksemaan. Miten voi olla taas näin kiva keli?! En valita, ihmettelen vaan.

Juoksin ensin 20 minuuttia yksin, sitten kävin hakemassa veljeni mukaan (asumme lähekkäin). Hän ei osannut odottaa minua, joten annoin hänelle kymmenen minuuttia aikaa valmistautua, ja kävin itse juoksemassa korttelin ympäri sinä aikana. Oli ihanaa juosta veljen kanssa ja jutella matkasta, joka alkaa muuten HUOMENNA (veljeni siis on yksi matkakumppaneistani)!
Lenkistä tuli pisin tähän mennessä tänä keväänä.

Kyllä minä varmasti jonkin verran suklaata sain sulatettua tuolla huhkimisella.

Pitkän lenkin jälkeen aloin valmistaa PROTEIINIPANNARIA, nam! Tai oikeastaan tein taikinan jo ennen lenkkiä, ja laitoin jääkaappiin turpoamaan lenkin ajaksi. Ohjeen löysin täältä: http://venlasavikuja.wordpress.com/tag/proteiinipannukakku/. Alla olevassa kuvassa käyttämäni ainekset:

Kolme kananmunaa ja lisäksi vielä kahden munan valkuaiset.

1,5 dl jauhoja. Itse sekoitin keskenään 30 g ruisjauhoja ja 60 g vehnäjauhoja.

1 dl Fastin heraa banaani-suklaan makuisena.


250 g maitorahkaa. (Tajusin juuri, että itse laitoin taikinaan vahingossa 500 g rahkaa! Apua. No, ihan hyvää pannarista tuli silti.)

2 dl ykkösmaitoa. Rasvaton olisi ollut ehkä parempi vaihtoehto, mutta lainasin maidon äidiltä, ja hänellä oli vain ykkösmaitoa.

Sitten taikina hetkeksi turpoamaan jääkaappiin, ja sen jälkeen uuniin 200 asteeseen 15-20 minuutiksi.

Ja valmis pannari näyttää tältä:

Ja ei kun herkuttelemaan! Pannarin kanssa söin mustikoita, punaherukoita ja mansikoita.

Löysin kivan sivun, jonne voi syöttää kaikki reseptin ainekset, ja nähdä ravintoarvot. http://kalorilaskuri.fi/ravintosisalto
Tässä proteiinipannarin ravintoarvot:

Eli 44 % proteiinia, 34 % hiilihydraatteja ja 22 % rasvoja. Ei paha!