Ihana tankkauspäivä

Eilinen oli paljon odotettu tankkauspäivä. Viimeiset kaksi viikkoa olen ajatellut ja odottanut sitä, että saa syödä ihan mitä vain mieli tekee. Olen kuolannut äidin synttärijuhlien tarjoiluja ja kaupan karkkihyllyn herkkuja. Joka ikinen päivä olen himoinnut suklaata (Kinderit ovat heikkouteni), mutta kun vihdoin herkuttelupäiväni kahden viikon odottelun jälkeen koitti, ei tehnytkään mieli herkkuja. Sama kuvio toistuu joka kerta.

Toisaaltahan tämä on mielettömän positiivista! Mutta kun olisin HALUNNUT, että tekee mieli karkkia ja suklaata, ja olisin HALUNNUT herkutella ja ahtaa itseni täyteen kaikkea hyvää non-stoppina.

Tankkauspäivää edeltävänä iltana asettelin kaikki ostamani suklaapatukat yöpöydälle, jotta voisin heti herättyäni aloittaa ahmimisen. Malttamattomana menin nukkumaan aikaisin, ja tein kaikkeni vastustaakseni kiusauksen syödä patukat jo illalla. Aamukuudelta heräsin, ja petyin heti. Mikseivät yöpöydällä odottavat patukat enää näyttäneetkään niin vastustamattomilta? Oikeastaan suklaa tuntui lähes vastenmieliseltä. Ennen ei ole ollut ongelmaa syödä suklaata heti aamutuimaan. No, ryhdistäydyin, ja söin sinnikkäästi jokaisen patukan.

015_0.jpg

…ja viisi minuuttia myöhemmin:

019.jpg

Pari tuntia myöhemmin maistui jo seuraava ateria, joka oli banaani ja mandariini.

022_2_0.jpg

Kymmeneltä olin jo lähes nälkäinen, ja keitinkin sitten spagettia. Spagetin kanssa söin tomaattipohjaista kastiketta. Dieetin aikana en ole muuten kertaakaan kaivannut makaronia, perunoita, riisiä tai leipää. 

023_0.jpg

Syötyäni tämän aterian lähdin vanhempieni luo. Kävimme äidin kanssa kaupassa täydentämässä herkkuvarastojamme. Ostimme nachoja, uunijäätelötarpeet, suklaata, karkkia ja tuoreita sämpylöitä.

Isäkin toi kaupasta minulle pari Kinder-suklaamunaa ja jogurtin. :-D

wp_000551.jpg

Sitten alkoivatkin herkut maistua jo paremmin. Tuoreen sämpylän jälkeen nautiskelin pääsiäiskarkeista ja -suklaasta ja juomana minulla oli hauskanmakuisia limsoja.

wp_000558.jpg

Ruoaksi tehtiin yhdessä äidin kanssa kasvispastaa. Ohje on hyvin yksinkertainen, mutta ruoka on todella herkullista. Ensin paistetaan kesäkurpitsakuutioita ja kirsikkatomaatteja hetki pannulla. Joukkoon lisätään pötkö vuohenjuustoa (nam!). Keitetään vedessä pari minuuttia tuorepastaa, ja sekoitetaan tämä sitten kasvis-juustoseokseen. Maustetaan hiukan suolalla. Helppo ja nopea kasvisruoka, lisäksi todella täyttävää!

wp_000559.jpg

Jälkiruoaksi raikas jogurtti:

wp_000561.jpg

Illalla katsottiin televisiota keittiössä ja syötiin herrrrkullisia nachoja salsakastikkeen ja juustodipin kera. Sitten alettiin äidin kanssa valmistaa uunijäätelöä. Tämä olikin päivän odotetuin herkku. Asettelin ensin Digestive-keksejä vuoan pohjalle. Kaadoin päälle jäisiä mustikoita, vadelmia ja punaherukoita. Sitten laitoin vaniljajäätelöviipaleita päällimmäiseksi samalla kun äiti valmisti marenkia (3 valkuaista + 1 dl sokeria). Marenki levitettiin jäätelön päälle. Sitten vain vuoka uuniin. Eikä tarvinnut kauan odottaa, sillä herkkua paistettiin 250 asteessa vain pari minuuttia (marenki tummuu nopeasti).

wp_000566_2.jpg

wp_000567.jpg

wp_000570.jpg

Ja tässä valmis uunijäätelö. Herkullisen näköistä, mutta vielä herkullisemman makuista!!

wp_000575.jpg

wp_000579.jpg

Ja jotta herkkuhetki olisi täydellinen, menimme fleecehuovan alle sohvalle ja laitoimme elokuvan pyörimään.

wp_000582.jpg

Tankkauspäivä oli jälleen ihana ja rentouttava, voimia keräävä. Parasta kuitenkin oli, että sain jakaa päivän vanhempieni kanssa.

Viikon päässä oleva ulkomaan matkani tulee todennäköisesti sotkemaan hiukan dieettikuvioita. En tiedä, miten aion dieetin hoitaa matkalla. Lomalla en viitsi olla turhan nirso, mutta en todellakaan aio ihan läskiksi dieettiä vetää. Matkan jäkeen kuitenkin jatkan taas niin kuin tähänkin mennessä.

Suhteet Ruoka ja juoma Ystävät ja perhe Mieli