Pirteä tiistai

Mikä ihana ilma! Taas. Aamulla herättyäni lähdin pitkälle kävelylenkille varastoimaan D-vitamiinia auringosta. Oikeassa jalassa penikka vaivasi oikein toden teolla lenkin ensimmäisten 30 minuutin ajan. Todella ikävä vaiva. Ja mielestäni on aika kummallista, että vaiva menee pois aina 30-45 minuutin kuluessa lenkin aloittamisesta. Hyvä tietty että menee. Siksi kävelenkin vähän pidempiä lenkkejä, sillä tosiaan ensimmäinen puolituntinen on melkein joka kerta samaa tuskaa. Pitäisi kai mennä hierojalle tai pitää taukoa lenkkeilystä, mutta kun en millään malttaisi.

025.jpg

Myös siitä syystä kävelin tänään normaalia pidempään, että kunntelin niin hyvää ja piristävää musiikkia. Valitsin puhelimestani Disney-kanavan ja kuuntelin eri Disney-elokuvien biisejä.

031.jpg

Sain valtavasti lisää energiaa näistä biiseistä. Ja useat kappaleet toivat ihania lapsuuden muistoja mieleen. Tämä sai minut jälleen kerran kananlihalle:

http://www.youtube.com/watch?v=0oyxywZJsIs

Viime viikonlopun tankkauspäivä teki tehtävänsä, sillä nyt energiaa löytyy taas vaikka muille jakaa! Siivosin autotallin (ollut tehtävälistalla jo pidemmän aikaa) ja touhuilin pihalla vielä lenkin jälkeen. Sisälläkin hiukan järjestelin paikkoja. Kaivoin jopa imurin esille, mutta toistaiseksi en ole vielä sanut aloitettua imurointia.

Ainiin! Tänään ilmestyi VAKAVA-kokeen aineisto, joka vaikuttaa ihan kivalta. Jes! Olen hakenut Turun yliopistoon opettajankoulutukseen siltä varalta, ettei kesätyöni jatkukaan syksyllä vakituisena. Koska olen tänään niin pirteä ja energinen, taidan aloittaa pänttäämisen jo tänään.

Hyvinvointi Liikunta Mieli Musiikki

Helsinkipäivä

Eilinen päivä vierähti Helsingissä, joka on tuleva kotikaupunkini (vähintään kesän ajan). Tämänhetkisestä kotikaupungista matkaa Helsinkiin on noin 260 kilometriä. Kävin tutustumassa uuteen työpaikkaani, joka sijaitsee Ruoholahdessa. Työpaikka vaikutti oikein kivalta, ja työkaverit rennoilta ja mukavilta. Työ alkaa aikaisintaan 15.4., mutta kuitenkin viimeistään toukokuun alussa. Aluksi sopimus on määräaikainen hoitovapaan tuuraus, mutta muuttuu todennäköisesti vakituiseksi syksymmällä. Jännittää kieltämättä aika paljon, uusi työpaikka ja uusi kaupunki!

Mietin pari päivää, mitä vaatteita laittaisin tutustumispäivään. Kokeilin kaikki mahdolliset asukokonaisuudet läpi, mutta mikään ei tuntunut hyvältä. 

Alla olevan kuvan takki on uusi, eikä ole ollut päälläni vielä missään. Ehkä juuri siitä syystä en oikein osannut valita sitä. Tykkään takista, mutta en vielä ole ihan sinut sen kanssa. Jostain kumman syystä minulla menee aina aikaa, ennen kuin uskallan käyttää uusia vaatteita.

 

002_0.jpg

Seuraava asukokonaisuus NÄYTTÄÄ mielestäni parhaalta. Tyyli on ihanan asiallinen ja olisi sopinut loistavasti työpaikalle. Ongelma oli, että vaatteet tuntuivat epämukavilta päällä. Minusta on tullut niin kovin mukavuudenhaluinen tässä muutaman vuoden aikana.

007_0.jpg

Seuraava asu oli liian tylsä. Eikä tämäkään tuntunut hyvältä päällä. Ehkä syy on tuossa hameessa, joka on käynyt vuosien mittaan hiukan piukaksi. Ja onko tuo hame aina ollut noin lyhytkin?

012_0.jpg

En voi uskoa, että taas päädyin näin arkiseen ja tylsään asukokonaisuuteen:

023_1.jpg

Tuo valkoinen, pitsireunainen mekko onneksi piristi asua mukavasti. Jalassani olevat Vero Modan Jegginsit ovat maailman parhaat päällä. Pitäisi ehdottomasti käydä hamstraamassa niitä muutamat lisää. Ainoat farkut, joiden kanssa en tarvitse vyötä. Farkut eivät myöskään purista eivätkä kiristä mistään kohdasta.

Koska tiesin, että reissussa tulisi menemään koko päivä, pakkasin mukaan lounaan, päivällisen ja iltapalan:

024_0.jpg

Kotona olimme vasta klo 23 jälkeen. Paluumatka sujui mukavasti nukkuessa.

Muoti Oma elämä Työ Päivän tyyli