Ensimmäinen käynti neuvolassa ja vähän muutakin
Tosiaan ensimmäinen käynti neuvolassa oli viikko sitten. Kamala ramppikuumehan siinä tuli noin 5min ennen omaa vuoroaan. Itse ensimmäinen käynti oli sinänsä jonkinlainen pettymys, jos ihan rehellisiä ollaan. Kävimme läpi kaikki samat asiat uudestaan, jotka olin jo kirjallisesti täyttänyt, kävimme samat kirjalliset materiaalit läpi joihin oli jo neuvottu perehtymään.. Kirjallista tietoa annettiin ihan kyllästymiseen asti. Erityisen tarkasti kävimme läpi kaiken sen, mitä ei enään saa syödä..
Oli käynnissä myös jotain positiivista! Meidän ”neuvolatäti” vaikutti todella mukavalta ja rempseältä naiselta, antoi itsestään aidosti sellaisen kuvan, että pitää nykyisestä työsttä. Sain myös ajan verikokeisiin sekä seuraavalle neuvolakäynnille. Ja pakko myöntää, että kyllä se on aika sydäntä lämmittävää kulkea neuvolakortti laukussa!
Ylihuomenna olisi tarkoitus matkata E:n kanssa maalle kertomaan tuleville isovanhemmille, tädille ja isoisoisälle berliininmunkista! Tuntuu siltä, että jo nyt pakahdun tähän kihelmöivaan odotukseen! Mielessä on pyörinyt varmasti miljoonia erilaisia tapoja paljastaa jokaiselle jymy-yllätys erikseen.. Tänään on vielä aikaa hioa lopullista toteutusta!
Olotila: malttamaton!