Tiesin sen jo viime keväänä. Vuoden 2015 keväästä tulisi rankka. Edessä olisi kaikki sairaanhoitajan opintoihin liittyvä stressi: viimeiset tentit ja kurssit, opinnäytetyön tekeminen ja yhteensä 11 viikkoa syventäviä harjotteluita. Siinä ohessa tulisi myös selvittää omat työkuviot, noin kolme kuukautta palkattomalla johtaisi asunnottomuuteen tai valtaviin mätkyihin KELA:lta myöhemmin. Ajatus tästä keväästä oli todella etova, kauhistuttava ja jopa pelottava. Kuka olisikaan tiennyt, että tähän mahdottomaan yhtälöön tulisi sisällyttää vielä raskaus.

Nyt takana on neljä viikkoa harjoittelua, seitsemän viikkoa vielä edessä. Ajalla maaliskuun alku – toukokuun toiseksi viimeinen viikonloppu on tiedossa viisi varmaa vapaapäivää, kokonaiset viisi. Nyt tulevana viikonloppuna vietän niistä kaksi ja huhtikuussa saan nauttia kolmesta vapaasta putkeen, luksusta!

Harjotteluni alkaessa oli raskaus vielä enemmän alussa kun nyt. Joko olo oli aivan todella kamala, huono tai sitten suhteellisen hyvä. Olin jo etukäteen vähän pohtinut miten ja kenelle kerron olevani raskaana, asiasta oli pakko käydä keskustelua, koska en raskauteni vuoksi voi olla läsnä esimerkiksi kuvantamistilanteissa. Mielessäni olin tullut siihen tulokseen, että ohjaajilleni ensisijaisesti. Miten kävikään?

Ensimmäisenä päivänä minua oli vastassa opiskelukoordinaattori joka esitteli minulle harjoitteluympäristöä ja kertoi sen toimintatavoista, yhteisistä linjauksista jne. Hän johdatti minut tyhjään leikkaussaliin esitelläkseen sen minulle. Kuuntelin kuuliaisena, kunnes yhtäkkiä korvat kävivät omituisiksi ja hupsistakeikkaa, pyörryin ensimmäistä kertaa koskaan ikinä! Herätessäni tästä näin edessäni lievästi hätääntyneen tulevan kolleegan joka kuumeisesti pohti, mitä ihmettä tapahtui. Siinäpä lattialla istuessa oli hyvä todeta, että tähän taitaa syyllisenä olla jännitys ja vauva. Tämän jälkeen satelikin onnitteluita, kyselyitä ja homma oli kuitattu. Koko työyhteisö sai heti saman päivän aikana tietää raskaudestani ja minä varmasti tein lähtemättömän vaikutuksen opiskelijakoordinaattoriin – kuinka moni voi kertoa pyörtyneensä tyhjään leikkaussaliin? 😀 Onneksi asiaan suhtauduttiin huumoriin ja nyt kun kaikki häpeä on kadonnut uskallan jo itsekin tälle nauraa!

Harjottelussa moni asia on yhä uutta. Ala sinänsä on tuttu, olenhan kohta jo vuosikymmenen ajan leikkinyt sisarta hentoa ja valkoista, mutta ympäristö on minulle totaalisen vieras. Ajoittain joutuu hetkeksi pysähtymään ja mielessään pohtia, että mitä seuraavaksi. Tämänkin takia on toisaalta harjotteluviikon jälkeen virkistävää mennä viikonlopuksi omiin töihin, ainakin tietää tarkasti mitä tekee ja miksi, toiminta tulee selkärangasta, eikä kaikki ole uutta vaikka potilaat vaihtuvatkin.

Harjottelun, koulun ja töiden vuoksi vapaat ovatkin harvinaista ja ihanaa herkkua! Tulevana viikonloppuna suuntaan vanhempieni luokse hemmoteltavaksi, ja myönnän sen jo nyt, aion ottaa siitä kaiken irti. Hyvästi kotityöt ja ruoanlaitto, hyvästi työnteko ja aivojen käyttö 🙂 Suunnitelmissa on sopivasti kaikkea mukavaa ja riittävästi aikaa nukkua pitkään ja nautiskella!