Vihdoin ja viimein tuli viime viikonloppu, jota olikin jo hartaasti ja malttamattomana odoteltu! Vihdoin pääsen jakamaan riemuni KOKO perheeni kanssa, hei hei salailulle! Ah!

Olin tosiaan jo melkein kuukauden ajan suunnitellut miten tämän kertomisen toteuttanut.. Googlasin, luin blogeja, tein tutkimusta.. Tuloksetta. Onneksi oltiin kuitenkin juuri käyty E:n kanssa lomailemassa, eikä lomakuvia oltu näytetty kenellekään. Tässä oli mun tilaisuus! Alkuun parhaat palat matkakuvista ja viimeiseen kuvaan  vinkki tulevasta!

OSA 1 – ISOISÄ

Edellinen vuosi on ollut koko perheelle todella rankka. Isoäidillä diagnosoitiin syöpä ja nopeasti tämän jälkeen hän kuihtui hitaasti pois, kunnes sitten pääsi kivuista ja tuskasta eroon ja kuoli muutaman kuukauden sisällä diagnoosistaan. Isoisä olikin ensimmäinen perheestä, joka sai tietää.

Vierailu alkoi perinteisellä halauksella, kuulumisten vaihtamisella ja lättykesteillä (huom: ensimmäiset lätyt jotka isoisä teki alusta asti itse!). Tämän jälkeen E ja isoisä laittoivat telkkariin äänet päälle ja alkoivat hiihtoa hurmioituneina katsomaan, urheiluhulluja kun olevat molemmat. Minä sen sijaan suoritin pyynnöstä tietoteknisiä asioita ja valmistelin omaa muistitikkuani tulevaa varten.

Nopeasti isoisä tulikin tietokoneen luokse. Tietotekniset asiat oli hoidettu. Oli aika näyttää lomakuvat. Tunsin koko ajan yhä selkeämmin miten pulssi nousi nousi nousi ja hakkasi yhä lujempaa kaulalla. Viimeisen kuvan nähtyään isosiä oli hetken hiljaa ja totesi hiljaa ”Olisipa tämä vain tapahtunut vuotta aikaisemmin, isoäiti olisi ollut innoissaan”, halasi ja onnitteli meitä molempia ja palasi sohvalle urheilun pariin.

Isoisästä kuitenkin huomasi, että asia jäi vielä jotenkin mietityttämään. ”Vai sellainen matka teillä oli! Eikö lapsiakaan enään voi Suomessa tehdä? Aikamoinen tuliainen kyllä! Isoisoisä herranen aika. Oletteko tosissanne?” sanoi hän nauru silmissä ja hymy huulillaan. Tämän jälkeen hän vielä useita kertoja toisteli itselleen ”Isoisoisä, isoisoisä..”.  Kuulemma myös konjakki olisi maistunut!

OSA 2 – VANHEMMAT

Muistan elävästi kuinka kolmisen vuotta sitten kerroin äidilleni, että tulevaisuudessa haluan kolme lasta. Äitini meinasi tippua tuolilta ja syödä pelihousunsa. ”Ootsä nyt ihan varma?!”, reaktio oli ihan odotettavissa, olinhan aina siihen asti vannonut, että lemmikit riittää minulle lapsiksi, ihmispennut ei ole minua varten. Tämän jälkeen äiti näkikin muutaman painajaisenkin aiheesta tytär raskaana, ei miestä, koulu jää kesken. Sen koommin ei aiheesta puhuttu.. Kunnes viime viikonloppuna!

Myös vanhempani näkivät samat matkakuvat kuin isoisä. Ja taas samalla tavalla tunsin sykkeen ja punan kohoavan sitä mukaan mitä lähemmäs viimeistä kuvaa päästiin. Pian oltiinkin jo viimeisessä kuvassa ja isä luki ääneen kuvatekstin.

”Ei herranen aika! Ihanks totta??” oli isän reaktio. Äiti sen sijaan repesi kyyneliin kuin niagran putous konsanaan, ”Musta tulee mummu! Musta tulee mummu!”. Vielä muutaman kerran käytiin läpi, että tämä on totta, äiti itki, nauroi ja hoki ”No jo oli aikakin!”. Pian kävikin ilmi, että mammalla oli aikamoisen paha mummukuume, kuulemma kaikista muista on viime aikoina tulossa mummuja paitsi hänestä, nyt hänkin pääsee asiaa hehkuttamaan ja saa jäsenyyden mummokerhoon. Ja nopeasti tämän jälkeen keskustelu kääntyikin aamupahoinvointiin ja äidin muisteluihin.

osa 3 – pikkusisko

Siskoni tuntien mitkään matkakuvat eivät enään kiinnostaisi. Hän on nähnyt kaikkein parhaimmat palat jo facebookin kautta, joten mielenkiinto on jo mennyt aiheeseen.

Tuliaisiksi matkalta olin ostanut hänelle puisen rasian, jonka sisällä oli erilaisia teelajitelmia. Rasian sisään ujutin vinoon leikatun (osaako ylipäätään kukaan vasuri leikata suoraan ilman ääriviivoja?) lapun, johon rustasin ”Syksyllä susta tulee kummitäti! (Jos kaikki menee hyvin!). Pimpom kuului ja sisko oli oven takana.

Siskolle rasia nopeasti hyppysiin (syke taas pilvissä) ja kehoitus rasian avaamiseen. Sisko avasi rasian, tarttui lappuun ja luki sen mietteliäänä. ”Mä saan vauvan! Me saadaan vauva! Musta tulee kummitäti! Saatsä vauvan? Oikeesti! Mä saan vauvan!”, jota seurasi pieni päätön hyppely (ja äitikin aloitti itkemisen ties monettako kertaa).

Tästä suunnattiin yhdessä keittiöön iltapalalle ja keskustelu kävikin kuumana. Sisko muisti heti, että eräässä lastenvaateliikkeessä on loppuunmyynti, suunnittelivat sinne heti reissua tulevan mummun kanssa. Ruokapöydässä pohdittiin myös kuumasti tulokkaan sukupuolta, silmien väriä, pituutta, luonnetta, imetystä, äitiyslomaa ja -rahaa, nimiäisiä ja ties vaikka mitä. Tunnelma oli ihanan kepeä, rempseä, iloinen ja mieltä lämmittävä!

Seuraavaksi teille ”The kuva”!

Pahoittelen erinomaisia taitojani, mitä tulee kuvanmuokkaukseen. Alkuperäisessä kuvassa ei esiinny yksikään purentavikainen kirahvi saatikka panda.

Olotila: naama vääntyy ilosta vääräksi