Hyvä elämä, vahva mieli ja tyytyväinen keho.

Jooga. Tuo maaginen ja ihana liikuntamuoto. 

Palataan siihen kohta…

 

Kuinka moni teistä on lukenut tai kuunnellut BookBeatista Aki Hintsan kirjan Voittamisen anatomia? 

Kirjassa kerrotaan maailman parhaista formula 1 kuljettajista, kuten Kimi Räikkönen, Sebastian Vettel ja jo eläkkeellä nautiskeleva entinen maailmanmestari Mika Häkkinen. Kirja on loistavasti kehitelty erilaisiin tasoihin, joissa kerrotaan urheilijoiden erilaisista elämistä ja siitä, miten he ovat muuttaneet itseään päästäkseen maailman huipulle omassa lajissaan. Kaikessa on kysymys ytimestä, coresta. 

Noniin, yritän saada ajatukseni kasaan. Harjoittelen vielä tätä kirjoittamista, joten olen pahoillani (enimmäkseen itseäni kohtaan), jos tekstini ei ole ihan vielä sujuvaa ja helposti luettavaa. Kehitettävää on siinäkin, kuten muissakin alueissa elämässäni. 

Mistähän nyt oikein aloittaisin, kun on niin paljon sanottavaa. Laitoin kirjoituksen mieli ja hyvä olo linkin alle, koska haluaisin tuoda tässä kirjoituksessa esille sitä, että olen aika sujut oman keskeneräisyyteni kanssa. 

Joka tapauksessa, luulen, että sain nyt kanavan aivoihin auki. 

Eli tuo kirja, mistä mainitsin hetki sitten, avasi minulle vuosi sitten ihan uuden ajatusmaailman. En ole koskaan ennen ajatellut elämää niin yksinkertaisena asiana, ennenkuin kuuntelin kirjan. Siihen aikaan kuuntelin myös useita muita kirjoja, koska olin ajatusteni kanssa umpikujassa, eikä minulla ollut ketään kuka olisi minua kyennyt avustamaan pois niiltä kujilta. Sitten löysin BookBeatin, Maaret Kallion, Erik Berdnand Larsenin ja Aki Hintsan. Nämä kaikki kolme kirjailijaa kirjoittavat aika paljon samoja asioita keskenään, he käsittelevät asioita eri tasoilla. Maaret Kallion kirjoissa pureudutaan lujan lempeästi psykoterapeutin ajatusten kautta lempeämpään ajattelumalliin itsestä ja muista, kun taas Larsenin kirjoissa kovetetaan lukijaa ymmärtämään, että hän pystyy kovalla itsekurilla saavuttamaan tavoittelemansa. Hintsan kirja puolestaan on jotain tältä väliltä ja selventää hyvin ymmärrettävästi ja maallikolle helposti luettavasti, mikä on hänen metodinsa. Kaikenkaikkiaan jokaiseen näistä liittyy sama pointti, #tasapainoinenelämä #balancedlife. 

Tasapainoiseen elämään liittyy niin paljon asioita. Jollekkin tasapainoinen elämä voi olla matkustelua ilman sitoumuksia, työskentelyä siellä sun täällä, vapaus elää täysin itselleen, kokemalla asioita ja näkemällä erilaisuutta. Jollekkin toiselle tasapainoinen elämä tarkoittaa kotia tietyssä paikasssa, lapsia, avioliitto, vakituinen työpaikka, punainen volvo ja 3xvkossa kuntosali ja loput lenkkeilyä tai joogaa. 

En ole blogissani ajatellut kirjoittaa kenenkään muun elämästä, tai siitä, mitä elämä tarkoittaa kenellekkin. Olen perustanut blogin itseäni ja omaa elämääni varten. Haluan kehittää sitä parempaan ja vahvempaan suuntaan. 

Mitä tasapainoinen elämä tarkoittaa minulle? Hyvä kysymys…

Tämä vaatisi todella pitkän avautumisen taustoistani, siihen en ole vielä valmis. Mutta jos avaan yhdellä kertaa kaiken, ei minulla riitä asioita, mistä kirjoitan jatkossa. Tämäkin teksti on eräänlainen harjoituskappale hyvän blogin kirjoittamiseen. Siinä ei ole päätä eikä häntää, mutta vain tekemällä oppii. 

Yksi osa-alue tasapainoiseen elämään on itseni hyväksyminen sellaisena kuin olen. Tämä teettää tosissaan työtä, ainakin minulla, joten kirjoitettavaa riittää takuuvarmasti tulevaisuudessa. 

 

Ai niin se jooga… 

Aloitin systemaattisen joogaharjoittelun pari viikkoa sitten. Olen hullaantunut! Tästä kirjoitan jossain vaiheessa lisää!

#BeYou

K

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *