Koulukiusaamisesta

​JHT- Musta lammas​ kirjaa lukiessa tulee ihan mieleen omat kouluajat kun oli vielä lapsi. Osastollakin tuli puheeksi koulukiusaaminen ja siten taas enemmän mieleen se aika, jolloin oli pieni. 

Lapsena olin hyvin levoton sielu. En pysynyt paikallaan ja opettajan piti jatkuvasti toistaa minulle ​”Istu Mira penkissä niin kuin muutkin!”- ​lausetta. Olin hyvin menevä. Silloin jo huomasin, että olen erilaisempi kuin muut. Koulussa olin huono joka aineessa paitsi taideaineet olivat minun lemppareita. Lukemaan opin vasta kuin muut jo osasivat sujuvasti lukea ja matematiikka oli kivaa niin kauan kunnes tuli kertotaulut. Olin siis matemaattisesti hyvin lahjaton. Kirjoittamistakaan en osaa vieläkään ja moni on varmasti sen huomannutkin tekstejäni lukiessa. 

Muuten lapsuuteni oli oikein iloinen. Minulla oli ystäviä, kavereita ja tuttuja joiden kanssa hengailtiin ja vietettiin aikaa. Olin kaikkien kaveri, siksi minua ei koskaan koulukiusattu. Äitini oli aina sanonut, että kenestäkään ei tarvi pitää, mutta kaikkien kaveri pitää olla. Se oli iskostunut päähäni niin hyvin. Sain kouluaikani olla rauhassa kiusaamiselta.

Muistan nyt selvästi alakoulusta ajan, kun ystävääni kiusattiin hyvinkin paljon. Hänellä oli S-vika ja muutenkin hän oli hyvin pieni ja hiljainen persoona. Olin ainoa, joka hänen kanssaan vaihtoi kirjeitä ja vietimme hyvin paljon aikaa keskenämme. Muut sanoivat, että ei kannata tuollaisen kanssa hengata, mutta minä pidin pääni. Oli niin väärin miten toista kiusattiin ja itse vain seisoi vieressä ja koitin lohduttaa. Myöhemmin kuin yläkouluun siirryin (samaan kouluun kuin alakoulussa), tuli tämä samainen ystävä minun kanssa samalle luokalle. Hänestä oli tullut kunnon punkkari ja kaikkien kiusaaja. Hän purkasi pahaa oloaan kaikkiin ja olin itsekkin saamassa osani kiusaamisesta. Mutta sitten tapahtui se, mikä oli kannatellut meidän ystävyyttä. Ysätävä sanoi, että antakaa tuon tytön olla rauhassa, hän on ollut se joka minua silloin puolusti. Olin hyvin helpottunut. Koulukiusaaminen oli jäänyt niihin puheisiin samantien. 

En siis tiedä mitä koulukiusatusta tuntuu. En osaa muuta sanoa, kuin että se on inhottavaa. On väärin kiusata. Jos toinen on erilainen niin antaa hänen olla. Hän saattaa olla oikein hyvä vaikka piirtämään vaikka onkin ulkonäöllisesti erilainen. Hän saattaa olla luokan tai työpaikan paras laulaja ja unohtaa itsestään kaiken hyvän ihan vain kiusaamisen vuoksi. En ihmettele miksi olemme masentuneita, jos alku taipaleen tässä elämässä on joutunut kestämään kiusaamista. Esimerkkinä rakas siskoni. Hän on joutunut sietämään elämässään jopa työpaikkakiusaamista. Se on niin väärin, niin niin väärin. Miksi pitää kiusata? Olemme arvokkaita juuri tallaisina kun olemme. Ei erilaisuus ole kiusaamisen kohde vaan se erottaa meidät muista. Emme olisi mitään ilman erikoispiirteitämme. Pitäkäämme siis kiusaaminen poissa ja annetaan meidän kaikkien olla niin pieniä tai suuria kuin olemme.

Hyväksytään erilaisuus!