Some

Luin hyvän blogin kauneusihanteista ja sain innostuksen kirjoittaa teille vähän omasta some käyttäytymisestäni (vaikkei ne ehkä liity yhtään toisiinsa). 

Näin oman sairauden näkökulmasta some oli aikaisemmin huumetta minulle. Tykkäykset kuviin ja kommentit toivat sisältöä arkeen ja jatkuvat kuvien postaukset tuottivat suunnatonta mielihyvää. Olin silloin (ennen lääkitystä) aivan koukussa someen. Yhä vieläkin käyn katsomassa vanhaa instaani ja päätääni puistellen katselen kuvia ja päivittelen. Ihan hirmuisen ihmeellistä tavaraa koko insta täynnä.

Kuvat ovat hyvin arvoikkaita minulle jotta huomaan, miten sairas olen oikeasti ollut. Kerran kummitätini huomautti minulle eräästä kuvasta, että olen aineissa selvästi. Olin hämilläni, että miten niin? Koskaan en ole kovia aineita käyttänyt. Mutta kuvassa paistoi selvästi mania. Kuvassa olin laittanut itseni tip top kuntoon ja päivittänyt faceen kuvan. Olin ihan haltioissani tykkäyksistä. Tykkäyksiä kuitenkaan ei tullut toivottua määrää, joten päivitin toisenkin kuvan. Siinä sitten muiden face oli täynnä minun pärstääni ja itse en laikaan ajatellut asiaa, ennen kuin taas masennuin. 

Huomasin myös näin jälkeempäin, että en ole paljoa ottanut kuvia masennuksessa. Olisi kiva pistää mania ja masennus kuva vierekkäin ja todeta, miten erilaiset nämä kaksi tunnetilaa ovat. Miten paljon se muuttaa ihmisen ulkonäköä. Tietenkin se muuttaa kun maniassa itsetunto on pilvissä ja masennuksessa ties missä. Täytyykin tehdä koe kun olen taas jommassa kummassa ääripäässä ja ottaa itsestään kuva. 

Kaikki postaukseen lisätyt kuvat ovat otettu vuosina 2016-2017 ennen diagnoosia. Kuvissa kuohuu selvästi itsetunto joka on voittamaton ja pelkäämätön negatiiviselle kommentoinnille. Tai jos negatiivista kommenttia tuli, ärsyynnyin ja ”ärsyttäjä” sai kuulla kunniansa saman tien. Voisi sanoa, että maniassa on totaalisesti häpeämätön minkään suhteen.

Mitä sitten sosiaalinen media tekee terveelle? Olen huomannut omassa käyttäytymisessäni, että tykkään käyttää somea, mutta en alati ole postaamassa naamaani joka paikkaan vaan silloin kuin olen näkeväni siihen tarvetta. Viimeisenä haluankin jakaa taiteilija instani kuvan, jossa olen juuri selättänyt masennuksen ja hymyilen iloisesti päätäni kuitenkin kääntäen (sehän on se juttu), koska minulla on taas hyvä olla. 

Ei siis anneta somen ottaa meistä valtaa vaikka ne tykkäykset kyllä ovat aika kivoja. Pidetään säännöllisesti somettomia viikkoja ja huomataan, että elämä oli ihan kivaa ennen somen saapumista keskuuteemme.