Ladataan...
Bipopään päiväkirja

Heip, mussukat! 

Wuhuu, tää toimii mobiilina. Kestäähän kirjoittamisessa, mut nyt oon liian laiska mennäkseni koneelle (meinasin kirjottaa, että nettii mut siellähä me ollaa koko ajan). 

Uusi vuosi, uusi minä? Pöh, en tehnyt yhtään uudenvuodenlupausta. Vuosi vaihtui, minä jäin tämmöiseksi. Ei vuoden vaihtuminen poista pelkoja, ahdistusta, paniikkia tai bipoa. Ei ne katoo puf vaan poies. En aio laihduttaa, vaikka oonkin lihonu oman ruoka-annosten että nestettä keräävän lääkkeen takia. Mä en aio etsiä töitä ennen kuin koen olevani siihen oikeasti valmis. Sehä lähtää 2h/viikkosysteemile etiäpäin, mut mun pitää kohdata mun mörköjä. Niihin lukeutuu mm. vieraille soittaminen, se on ahdistava painajainen. Kädet hikoaa ja kurkkua kuristaa. Työpajatoimintaki pitäis käynnistää tässä puolen vuoden aikana... Huhu, ja sen jälkee pohditaa miten ja mitä mä lähtisin opiskelemaan. Jos pitää lähteä. Huokaus. 

On mulla hyviäkin juttuja. Mun tukihenkilökäynnit jatkuu ja nyt seuraavana ois alkaa opettelee tekemää ruokaa itellee. Tai siis osaanhan mä, en vaan saa aikaseks enkä luota itseeni sen suhteen. 

Sitten, tadaa! Mä haen Underground Model 2019- kilpailuun, viime vuonna jahkasin ohi hakuajan. Nyt ootan, että haku alkaa, nii pääsen kehumaan itseäni ja käyttää luovuutta. Ensin olin kisan suhteen, että "en mä pääse kuitenkaan, muut on kauniimpia ja laitetumpia kun mä. En mä sovi joukkoon." Hei haloo, edellinen voittaja Anna Gramm'kin oli ekaks varasijalla. Toisekseen, mä en sovi pulliaisten joukkoonkaan... Mä en ehkä oo klassisen kaunis, mut eihän ne sellasta etsikään vaan semmosta, joka erottuu ja kantaa tyylinsä ylpeänä. Eikä muutkaan kisaajat voi kovin itsevarmoja olla hakuaikana. Sitä paitsi, voinhan mä päästäki. Pääsinhän vuos sitten Miss Ace Cafe Pin Up- ja Miss Hukka- kisoihin, vaikka Hukkaan en päässytkää kisaamaan, kun kroppa oli eri mieltä. 

Mulle on karttunu kuvaustilanteista hurjasti itsevarmuutta. Nytkin on huomiselle Kuusankosken ruukille varattu kuvaus, taikasanoina farkut ja teepaita. Ja ensi viikolla Lahdessa on urban pin up- tyyliset kuvaukset ulkona. Ainakin kokeillaan, mitä tulee. Ja ja... oon alustavasti jutellu kolmen-neljän kuvaajan kans mahdollisista kuvauksista. Yks on entuudestaan tuttu, muut on uusia tuttavia. Sen lisäksi oon mielenterveyttä koskevassa kalenteriprojektissa, jonka valmis tuotos hyvällä tuurilla olis hankittavana ensi vuonna. Aihe on superkoskettava mulle, koska mua kiinnostaa mielenterveys oman sairastumisen myötä. Oon myös mukana koulukiusaamista koskevassa kampanjassa. 

Näiden lisäksi toisella mun veljellä on verkkokaupan raakile, minkä ylläpidossa autan. Kirsikkana kakun päälle, mun toinen veli mursi jalkapöydän, niin autan  sen lapsen hoidossa. 

Mulla on aika lailla tekemistä, mut otan myös lepoa. Pelkään hieman, että romahdanko tälläsen alla, mut sekin pelko tulee joskus iltasin. Kuten sanoin, uusi vuosi ei vie pelkoja poies. Harmi, sais kyllä viedä mennessään.

Kaiken tämän lisäksi kotona pelaan, kuuntelen musiikkia ja teen 1000/1500 palan kokoista palapeliä tai korjaan koruja. Eli kaikkea rentouttavaa. Myönnän, kämpän siivoaminen jää yleensä vaiheeseen, mut onneks tukihenkilö auttaa mua siinä - ruuanlaiton ja leipomisen ohella :) 

~ Hilda ❤

 

Ladataan...

Ladataan...
Bipopään päiväkirja

Hupsis. 

On tainnut jäädä tää bloginpito hieman retuperälle, kun oon päivitellyt enemmän tonne facebookin puolelle. Pahoittelut siitä. Kuten viime postauksessa sanoinkin, seuraajia on reippaasti yli 130. Vau, koen olevani aidosti, oikeasti otettu. Kiitos toistamiseen.  Päivitetään vähän mun tilannetta, jookos ananas kookos? :) 

Aloitetaan mun kauniilla naamalla:

Jep eli näytän nykyään smurffilta, siitähän tuo instagramin smurffineito sai alkunsa (koska ennen tätä mulla oli ne vaaleanturkoosit hiukset). Kun alunperin mulla on ruskeat hiukset, nykyään siniset (niin oon mä vähän muuttunut). Otsis palasi myös takaisin muutaman kuukauden poissaolon jälkeen. Alempana on kuva mun edellisestä hiusväristä. Tokihan tässä välissä piti vaalentaa hiukset, mut kuten yläkuva osoittaa, se ei onnistunut ihan kuten Strömssössä (ei hajuakaan, miten se kirjoitetaa :D ). 

Joo, näytetään ensin vähän mun naamaa ja samalla mä lunttaan facebookin sivulta, mitä oon raapustellut ja milloinkin. 

***

Huhtikuussa olin ihan into pinkeänä tekemässä hiuskukkia. Edelleenkään en ole saanut yhtään ainutta kukkaa tehtyä, mut kipinä tekemiseen löytyy yhä! Ainoa asia, mikä multa puuttuu on ne himpuran kukat :D Kaikki muu on valmiina. Jopa se inspis. Ihmeellistä.

Toukokuussa olin aika syvissä vesissä. Tässä yhden postauksen teksti: älkää lukeko, jos ootte taipuvaisia ahdistukseen! 

Sanotaan useasti, että kaikki on tahdosta kiinni. Mut vaikka kuinka tahtoisin, niin ei tää mielisairaus lähde ja etsi uutta uhria. Ei vaikka yritän. Mä yritän olla normaali, mut pää on eri mieltä. En saa nukuttua, herään öisin ja unirytmi on sekaisin. Koitan syödä, mut vatsa on eri mieltä. Meinaa aamusin yököttää, kun vaan yritänkin. (Talkkuna-piimäsysteemi menee ihme kyllä alas.) Yritän liikkua, mut kodin ulkopuolella ahdistus iskee. 

Mä haluaisin nukkua, syödä ja liikkua. Mut vaikka kuinka yritän, mä epäonnistun. Ja sitten syytetään kuinka en yritä. Kuinka kaikki mielisairaudet on laiskuutta. Että kun tarpeeksi tahtoo, niin kaikki on mahdollista. Ei se ole yksinkertaista, sinä henkisesti vahva ihminen. Mä olen heikko mieleltäni, enkä kykene samaan. Sun mielestä mä oon vain laiska, mutta silti toivon sulta ymmärrystä mitä en ikinä saa. Mä olen heikko, sä olet vahva - ja silti sä astut mun päälle etkä ymmärrä, miksi en enää jaksa. Ei kai heikko jaksakaan, kun vahvempi astuu päälle, istuu siinä ja odottaa että mä nousen. " 

Lokakuussa mulle tehtiin psykologiset testit joiden mukaan olen passiivis-riippuvainen ja tarvisin kohtuuttomasti neuvoja. Riippuu toki, mikä on kellekin kohtuutonta, mutta mulle riittää pieni neuvominen. Senhän takia mulla on tukihenkilöt, että pääsen jaloilleni ja joskus oon siivonnut kämpän, tehnyt ruokaa ja ainoa tuentarve olisi viranomaislausunnot. Kuten vaikkapa Kela. Mä luin vähän passiivis-riippuvaisuudesta, joka ei kuulosta minulta ollenkaan! Mä oon kyllä ujo (uskoisiko?) ja oon hieman pelokas tekemään omia ratkaisuja, mutta toisaalta kykenen kyllä tekemään päätöksiä itsekin. Päätän, mitä syön, mitä puen päälle, mitä kuuntelen, katselen... Tai mihin suuntaan ajan autolla. Ne on simppeleitä, mut tartten kyllä apuja mm. edellämainitun Kelan kanssa, koska se kapulakieli ei vaan ole mun äidinkieltä lainkaan. Kykenen silti selviämään ihan itse mun jokapäiväisestä elämästä. 

" Riippuvaisesta persoonallisuudesta kärsivät saattavat alistua toisten ihmisten tahdon alle harhautuneessa yrityksessään saada toinen lupaamaan hoivaa ja suojelua. He saattavat ajatella olevansa kyvyttömiä tai esiintyä kyvyttöminä selviämään itsenäisesti jokapäiväisestä elämästään. "

Kävin lokakuussa myös Oktober Thrash Festillä myymässä erään bändin paitoja, ämpäreitä ja kaikkee, mitä nyt niiden nimellä olikaan. Voitte lukea sen postauksen tästä klikkaamalla. Sen sanon, että hauskaa oli ja joulukuussa olisi tarkoitus myydä heidän merkkaritavaroitaan hieman lisää. 

***

Nyt marraskuussa vietin synttäreitäni, täytin siis just 25 vuotta. Kiva ikähän tää on, ja sitten vietin isänpäivää. Otin myös rakkaan karvakuononi hetkeksi hoitoon, laitan kuvan siitä kohta tähän alas. Syy, miksi otan koirani vain kaksi päivää kerrallaan on simppeli: koira on asunut hakupäiväätään saakka veljelläni miltei koko ajan, ajoittain oon Veetin ottanut hoitoon. Joten ei ole ihme, että koira kokee mun kämpän olevan välietappi eikä koti. Ja sekä mun koira että veljeni koira Santtu on olleet niin tiiviisti tekemisissä ettei yli kahden päivän hoitopäivät tule kyseeseen. Kaksi päivää ja sitten alkaa kummankin koiran perskärpäsilmiö. Ne ikävöi toisiaan niin kovin paljon, että en koe olevan koiran parhaaksi pitää sitä yli kahta päivää. Kerran Veeti oli vajaat viisi päivää (en muista miksi niin kauan), niin kolmannen päivän jälkeen Veeti oli alakuloinen eikä syönyt kunnolla. Oli koko ajan pyytämässä rapsutuksia ja oli muutenkin kaukana omasta itsestään. Santtu taas oli kaksi päivää seurannut perskärpäsenä veljeni perässä. Siksi otan Veetin vain kaksi päivää kerrallaan, muuten kummankin koiran ikävä alkaa olla liian suuri.  

Ikää herralla on jo 11-12, tarkkaa ikää en tiedä. 

***

Osallistuin myös Roosa-nauhakeräykseen, tänä vuonna nauhan suunnitteli laulaja Anna Puu. Olisin ostanut myös Mielinauhan ja Sininauhan, mut en tiedä mitä kautta niitä voi hankkia. Googlettelun avulla selvisi, että Sininauha jelpiskelee päihyde- ja mielenterveysongelmien kanssa painivia asunnottomia? Käsitinköhän nyt oikein? Tätä se teettää, kun koittaa puolen vuoden kuulumiset tunkea yhteen postaukseen :D Ja pää lyö osittain tyhjää, vaikkei uskoisi. Ja onneksi aina voi lahjoittaa suoraan järjestölle, tosin Mielinauhan keräys alkaa uudestaan huhtikuussa 2019. Lisäinfoa Sininauhasta ja Mielinauhasta saat klikkaamalla sanoja :) 

Ja nyt oman sairastumiseni myötä mua kiinnostaa enemmän mielenterveysasiat kuin ennen. Silloin ollessani muutama vuosi sitten ammattikoulussa opiskelemassa lähihoitajaksi, mielenterveys- ja päihdetyö kiinnosti, mutta tuolloin lapset ja nuoret meni edelle. Nytkin tahtoisin tehdä töitä lasten kanssa, mutta toisaalta tahtoisin hyödyntää tätä omaa mielenterveystaustaani. Etten olisi sairastunut ns. turhaan vaikka huonona päivänäå tahdonkin heittää kaikella vesilintua. 

Perustin myös oman pottikeräykseni, jossa kerätään rahaa Suomen Mielenterveysyhdistyksen toiminnan tukemiseksi. Sinä riität, minä riitän. Just tämmöisenä kuin me ollaan.  Kirjoitin hieman taustaani, että olen itse sairastunut ja haluan auttaa muita sairastuneita. '

Koska me kaikki ollaan hyviä tällaisina. 

Sinä ja minä. 

Naapurin eukko ja ukko. 

Joka ikinen. 

~ Hilda

Ladataan...

Ladataan...
Bipopään päiväkirja

Facebookissa hieman avasinkin tätä ajatusta, mutta tosiaan... alkuperäinen ajatus oli, että jos edes YKSI ihminen saa lohtua tästä mun räpiköinnistä, mä olen onnistunut. Tätä kirjoittaessa tykkääjiä on 139 ja seuraajia 141. Kiitos, sydämellisesti. Mä saan tästä intoa jatkaa kirjoittamista. Pikkulinnutkin lauloi, että edellistä tekstiä oli jaettu etiäpäin, jeii! Iso kiitos, tästä on hyvä jatkaa eteenpäin samaa sanomaa toitottaen: vaikka olen sairas, sairaus ei ole minä. 

Alunperin ideana, oli että oon onnistunut, jos edes se yksi huomaisi, ettei ole yksin kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa. Että meitä bipoja on enemmänkin. MEITÄ on paljon, sekä bipoja että räpiköijiä. Ja minähän oon kumpaakin, räpiköin eteenpäin vaikka on päiviä, kun tekisi mieli luovuttaa ja antaa kaiken olla. On päiviä, kun koen olevani vain hullu nainen, joka on osa-aikaeläkkeellä. Vaikka oon nainen, joka taistelee joka päivä mielensä kanssa eikä aidosti tahdo luovuttaa. Mörkö vaan on pään sisällä ja lääkkeiden avulla se mörkö pysyy häkissään. 

Lohtu, se oli alkuperäinen ajatuslanka. Sitten se muuttui. En muista, missä vaiheessa mutta jossain kohdin luin, kuinka moneen oli iskostunut ajatus, että kaikki bipot muka olisi hulluja. Kaikki on narsisteja maniassa ja että lääkkeet on huijausta. Kuinka meidät bipot tulisi kiertää kaukaa. Kun luin sen, mulle iski ajatus hieman murtaa sitä tabua mikä mielenterveysongelmaisiin liittyy. Siks yritänkin omalla toiminnallani näyttää, että me bipotkin ollaan ihmisiä. Meidän aivot vain toimii himpun verran eri tavoin. 

Mua on kehuttu rohkeaksi, koska kehtaan ja uskallan omalla naamallani julkaista juttua, jossa kerron olevani bipo. Kai tää jonkun verran rohkeaa on, mut koen, että on mua rohkeampiakin. En koe enää häpeää, kun kerron biposta. Koen vain, että oon erilainen kuin moni muu. En huonompi, en parempi. Mulla on nykyään hyvä balanssi lääkkeen kanssa. Alussa oli kyllä vaikea kertoa parillekymmenelle tykkääjälle, että hei mun on paha olla. Nyt kun teitä on yli 130, se rima on aavistuksen verran korkeampi. On hieman haastavaa pitää yllä balanssia sekä tän blogin että facesivujen kanssa. Sääli vaan, kun blogia ei voi päivittää mobiilina. 

Balanssi, tasapaino. Lääkitys on suonut mulle hyvän tasapainon. Mulla on edelleen ongelmia, en häpeä myöntää sitä. Mä koen olevani siunattu, että mun juttuja luetaan ja niistä tykätään. Kiitos, että teitte tästä totta. 

<3

~ Hilda

Ladataan...

Pages