Päivitystä blogiin ja tapahtumiin
Hupsis.
On tainnut jäädä tää bloginpito hieman retuperälle, kun oon päivitellyt enemmän tonne facebookin puolelle. Pahoittelut siitä. Kuten viime postauksessa sanoinkin, seuraajia on reippaasti yli 130. Vau, koen olevani aidosti, oikeasti otettu. Kiitos toistamiseen. Päivitetään vähän mun tilannetta, jookos ananas kookos? 🙂
Aloitetaan mun kauniilla naamalla:
Jep eli näytän nykyään smurffilta, siitähän tuo instagramin smurffineito sai alkunsa (koska ennen tätä mulla oli ne vaaleanturkoosit hiukset). Kun alunperin mulla on ruskeat hiukset, nykyään siniset (niin oon mä vähän muuttunut). Otsis palasi myös takaisin muutaman kuukauden poissaolon jälkeen. Alempana on kuva mun edellisestä hiusväristä. Tokihan tässä välissä piti vaalentaa hiukset, mut kuten yläkuva osoittaa, se ei onnistunut ihan kuten Strömssössä (ei hajuakaan, miten se kirjoitetaa 😀 ).
Joo, näytetään ensin vähän mun naamaa ja samalla mä lunttaan facebookin sivulta, mitä oon raapustellut ja milloinkin.
***
Huhtikuussa olin ihan into pinkeänä tekemässä hiuskukkia. Edelleenkään en ole saanut yhtään ainutta kukkaa tehtyä, mut kipinä tekemiseen löytyy yhä! Ainoa asia, mikä multa puuttuu on ne himpuran kukat :D Kaikki muu on valmiina. Jopa se inspis. Ihmeellistä.
Toukokuussa olin aika syvissä vesissä. Tässä yhden postauksen teksti: älkää lukeko, jos ootte taipuvaisia ahdistukseen!
” Sanotaan useasti, että kaikki on tahdosta kiinni. Mut vaikka kuinka tahtoisin, niin ei tää mielisairaus lähde ja etsi uutta uhria. Ei vaikka yritän. Mä yritän olla normaali, mut pää on eri mieltä. En saa nukuttua, herään öisin ja unirytmi on sekaisin. Koitan syödä, mut vatsa on eri mieltä. Meinaa aamusin yököttää, kun vaan yritänkin. (Talkkuna-piimäsysteemi menee ihme kyllä alas.) Yritän liikkua, mut kodin ulkopuolella ahdistus iskee.
Mä haluaisin nukkua, syödä ja liikkua. Mut vaikka kuinka yritän, mä epäonnistun. Ja sitten syytetään kuinka en yritä. Kuinka kaikki mielisairaudet on laiskuutta. Että kun tarpeeksi tahtoo, niin kaikki on mahdollista. Ei se ole yksinkertaista, sinä henkisesti vahva ihminen. Mä olen heikko mieleltäni, enkä kykene samaan. Sun mielestä mä oon vain laiska, mutta silti toivon sulta ymmärrystä mitä en ikinä saa. Mä olen heikko, sä olet vahva – ja silti sä astut mun päälle etkä ymmärrä, miksi en enää jaksa. Ei kai heikko jaksakaan, kun vahvempi astuu päälle, istuu siinä ja odottaa että mä nousen. ”
Lokakuussa mulle tehtiin psykologiset testit joiden mukaan olen passiivis-riippuvainen ja tarvisin kohtuuttomasti neuvoja. Riippuu toki, mikä on kellekin kohtuutonta, mutta mulle riittää pieni neuvominen. Senhän takia mulla on tukihenkilöt, että pääsen jaloilleni ja joskus oon siivonnut kämpän, tehnyt ruokaa ja ainoa tuentarve olisi viranomaislausunnot. Kuten vaikkapa Kela. Mä luin vähän passiivis-riippuvaisuudesta, joka ei kuulosta minulta ollenkaan! Mä oon kyllä ujo (uskoisiko?) ja oon hieman pelokas tekemään omia ratkaisuja, mutta toisaalta kykenen kyllä tekemään päätöksiä itsekin. Päätän, mitä syön, mitä puen päälle, mitä kuuntelen, katselen… Tai mihin suuntaan ajan autolla. Ne on simppeleitä, mut tartten kyllä apuja mm. edellämainitun Kelan kanssa, koska se kapulakieli ei vaan ole mun äidinkieltä lainkaan. Kykenen silti selviämään ihan itse mun jokapäiväisestä elämästä.
” Riippuvaisesta persoonallisuudesta kärsivät saattavat alistua toisten ihmisten tahdon alle harhautuneessa yrityksessään saada toinen lupaamaan hoivaa ja suojelua. He saattavat ajatella olevansa kyvyttömiä tai esiintyä kyvyttöminä selviämään itsenäisesti jokapäiväisestä elämästään. ”
Kävin lokakuussa myös Oktober Thrash Festillä myymässä erään bändin paitoja, ämpäreitä ja kaikkee, mitä nyt niiden nimellä olikaan. Voitte lukea sen postauksen tästä klikkaamalla. Sen sanon, että hauskaa oli ja joulukuussa olisi tarkoitus myydä heidän merkkaritavaroitaan hieman lisää.
***
Nyt marraskuussa vietin synttäreitäni, täytin siis just 25 vuotta. Kiva ikähän tää on, ja sitten vietin isänpäivää. Otin myös rakkaan karvakuononi hetkeksi hoitoon, laitan kuvan siitä kohta tähän alas. Syy, miksi otan koirani vain kaksi päivää kerrallaan on simppeli: koira on asunut hakupäiväätään saakka veljelläni miltei koko ajan, ajoittain oon Veetin ottanut hoitoon. Joten ei ole ihme, että koira kokee mun kämpän olevan välietappi eikä koti. Ja sekä mun koira että veljeni koira Santtu on olleet niin tiiviisti tekemisissä ettei yli kahden päivän hoitopäivät tule kyseeseen. Kaksi päivää ja sitten alkaa kummankin koiran perskärpäsilmiö. Ne ikävöi toisiaan niin kovin paljon, että en koe olevan koiran parhaaksi pitää sitä yli kahta päivää. Kerran Veeti oli vajaat viisi päivää (en muista miksi niin kauan), niin kolmannen päivän jälkeen Veeti oli alakuloinen eikä syönyt kunnolla. Oli koko ajan pyytämässä rapsutuksia ja oli muutenkin kaukana omasta itsestään. Santtu taas oli kaksi päivää seurannut perskärpäsenä veljeni perässä. Siksi otan Veetin vain kaksi päivää kerrallaan, muuten kummankin koiran ikävä alkaa olla liian suuri.
Ikää herralla on jo 11-12, tarkkaa ikää en tiedä.
***
Osallistuin myös Roosa-nauhakeräykseen, tänä vuonna nauhan suunnitteli laulaja Anna Puu. Olisin ostanut myös Mielinauhan ja Sininauhan, mut en tiedä mitä kautta niitä voi hankkia. Googlettelun avulla selvisi, että Sininauha jelpiskelee päihyde- ja mielenterveysongelmien kanssa painivia asunnottomia? Käsitinköhän nyt oikein? Tätä se teettää, kun koittaa puolen vuoden kuulumiset tunkea yhteen postaukseen :D Ja pää lyö osittain tyhjää, vaikkei uskoisi. Ja onneksi aina voi lahjoittaa suoraan järjestölle, tosin Mielinauhan keräys alkaa uudestaan huhtikuussa 2019. Lisäinfoa Sininauhasta ja Mielinauhasta saat klikkaamalla sanoja :)
Ja nyt oman sairastumiseni myötä mua kiinnostaa enemmän mielenterveysasiat kuin ennen. Silloin ollessani muutama vuosi sitten ammattikoulussa opiskelemassa lähihoitajaksi, mielenterveys- ja päihdetyö kiinnosti, mutta tuolloin lapset ja nuoret meni edelle. Nytkin tahtoisin tehdä töitä lasten kanssa, mutta toisaalta tahtoisin hyödyntää tätä omaa mielenterveystaustaani. Etten olisi sairastunut ns. turhaan vaikka huonona päivänäå tahdonkin heittää kaikella vesilintua.
Perustin myös oman pottikeräykseni, jossa kerätään rahaa Suomen Mielenterveysyhdistyksen toiminnan tukemiseksi. Sinä riität, minä riitän. Just tämmöisenä kuin me ollaan. Kirjoitin hieman taustaani, että olen itse sairastunut ja haluan auttaa muita sairastuneita. ’
Koska me kaikki ollaan hyviä tällaisina.
Sinä ja minä.
Naapurin eukko ja ukko.
Joka ikinen.
~ Hilda