Lunta tupaan

Heip. 

Mulla on viime aikoina tullut lunta tupaan.

En edes tiedä, kuinka moni tätä lukee – mutta kiitos te. Tuntuu kuitenkin pahalta, että ei ymmärretä mun mörköä. Tajuan kyllä, että kaikki ihmiset eivät ymmärrä mielenterveysongelmia. Ja sekin on ok. Mutta yrittäminen, sekin tuntuu jo siltä että välitetään. Pelkästään ”hei, miten jaksat?” tai ”miten voin auttaa?” olisi taivaallista, kaikki ei vaan tajua. Ja mä olenkin hitsin kiitollinen, että mulla on tällaisia ihmisiä mun ympärillä. He ymmärtävät, etten aina jaksa olla se ilopilleri vaan joskus saatan jopa itkeä heidän nähden. Ja se on täysin OK. Mun rakkaat tunnistaa ittensä tästä tekstistä ja sanompa vaan, että kiitos kun ootte mun elämässä. En tiedä, missä oisin ilman teitä.

Lunta tupaan tullut myös voinnin kanssa. Latasin tässä Daylion – mielialapäiväkirjan. Huomasin, että mieliala on sahannut tässä aika matalalla – liekö mun kriisini siihen osasyynä, en tiedä. Kävin (ennen kriisiä) hoitajalla ja kerroin oireistani: kiukuunnuin ja ärsyynnyin helpolla. Ei hajuakaan, olinko lintu vai kala… Pää meni menojaan mut kroppa ei pysyny perässä. Varovaisena arviona oli sekamuotoinen jakso. Hip hei, tosiaan. Eiköhän tämäkin tästä ajan kanssa. Eilen olin kiukkuinen, mut nyt on hyvä olo. Ja hyvän olon kunniaks saatte mun pärstän. Olkaatte hyvät.

~ Hilda