Miksi tein Bipopään päiväkirjan?

Facebookissa hieman avasinkin tätä ajatusta, mutta tosiaan… alkuperäinen ajatus oli, että jos edes YKSI ihminen saa lohtua tästä mun räpiköinnistä, mä olen onnistunut. Tätä kirjoittaessa tykkääjiä on 139 ja seuraajia 141. Kiitos, sydämellisesti. Mä saan tästä intoa jatkaa kirjoittamista. Pikkulinnutkin lauloi, että edellistä tekstiä oli jaettu etiäpäin, jeii! Iso kiitos, tästä on hyvä jatkaa eteenpäin samaa sanomaa toitottaen: vaikka olen sairas, sairaus ei ole minä. 

Alunperin ideana, oli että oon onnistunut, jos edes se yksi huomaisi, ettei ole yksin kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa. Että meitä bipoja on enemmänkin. MEITÄ on paljon, sekä bipoja että räpiköijiä. Ja minähän oon kumpaakin, räpiköin eteenpäin vaikka on päiviä, kun tekisi mieli luovuttaa ja antaa kaiken olla. On päiviä, kun koen olevani vain hullu nainen, joka on osa-aikaeläkkeellä. Vaikka oon nainen, joka taistelee joka päivä mielensä kanssa eikä aidosti tahdo luovuttaa. Mörkö vaan on pään sisällä ja lääkkeiden avulla se mörkö pysyy häkissään. 

Lohtu, se oli alkuperäinen ajatuslanka. Sitten se muuttui. En muista, missä vaiheessa mutta jossain kohdin luin, kuinka moneen oli iskostunut ajatus, että kaikki bipot muka olisi hulluja. Kaikki on narsisteja maniassa ja että lääkkeet on huijausta. Kuinka meidät bipot tulisi kiertää kaukaa. Kun luin sen, mulle iski ajatus hieman murtaa sitä tabua mikä mielenterveysongelmaisiin liittyy. Siks yritänkin omalla toiminnallani näyttää, että me bipotkin ollaan ihmisiä. Meidän aivot vain toimii himpun verran eri tavoin. 

Mua on kehuttu rohkeaksi, koska kehtaan ja uskallan omalla naamallani julkaista juttua, jossa kerron olevani bipo. Kai tää jonkun verran rohkeaa on, mut koen, että on mua rohkeampiakin. En koe enää häpeää, kun kerron biposta. Koen vain, että oon erilainen kuin moni muu. En huonompi, en parempi. Mulla on nykyään hyvä balanssi lääkkeen kanssa. Alussa oli kyllä vaikea kertoa parillekymmenelle tykkääjälle, että hei mun on paha olla. Nyt kun teitä on yli 130, se rima on aavistuksen verran korkeampi. On hieman haastavaa pitää yllä balanssia sekä tän blogin että facesivujen kanssa. Sääli vaan, kun blogia ei voi päivittää mobiilina. 

Balanssi, tasapaino. Lääkitys on suonut mulle hyvän tasapainon. Mulla on edelleen ongelmia, en häpeä myöntää sitä. Mä koen olevani siunattu, että mun juttuja luetaan ja niistä tykätään. Kiitos, että teitte tästä totta. 

<3

~ Hilda