Moikka!

Mä olen Hilda, 23- vuotias tytsy Etelä-Suomesta.

Ulkoapäin näytän ihan tavalliselta, koska mun sairaudet ei näy. Joo, niitä on siis enemmän kuin yksi. Yksi niistä löytyy blogin nimestä eli bipo. No, mikä se sitten on? Bipo eli bipolaarinen mielialahäiriö. Eikö sytytä? Kansankielellä se on kaksisuuntainen mielialahäiriö, jonka vanhat ihmiset tuntee maanis-depressiona. Mieli menee vuoristorataa. Avaan tätä aihetta lisää, kunhan saan tän esittelyteksin alta pois 😀 Bipon lisäksi multa löytyy sydänsairaus SVT eli supraventrikulaarinen takykardia, suomeksi sydämen tiheälyöntisyys. Se on johtoratahäiriö, joka voidaan hoitaa beetasalpaajilla, tahdistimella tai sydämen ylitahdistuksella (eli sydämeen tehdään se häiriö ja johtorata poltetaan – kerron myöhemmin). Mulla on myös todettu migreeni, johon kokeilin syksyllä daith- lävistystä, mutta koru meni ja piru vie kasvoi ulos 🙁 Oli muuten upee koru! Tykkäsin 🙂 Tämän lisäksi mulla on todettu määrittelemätön ahdistus ja bipon masennuspuoli on keskivaikea. 

Nyt te tiedätte, että jos törmäätte muhun kadulla, te ette tiedä mun olevan bipo. Ette tiedä kuinka sekaisin mä voin ajatuksineni olla, kun vertaistukea tai tukea yleensäkään on hankala löytää. Oon kuullut kommentteja, että masennuksesta voi parantua vain menemällä ulos ja että toisellakin on masennusta, koska on mieli ollut maassa kaks viikkoa. Että häntä pystyyn ja pihalle, niin kyllähän se pirulainen lähtee! Se on tahdosta kiinni! Hei haloo, oikeesti. Sanokaa mulle, minkä takia mä tahdon vuoristorataa menevän mielialan? Miks mä tahtoisin sairauden, joka ei lähde parin kävelylenkin jälkeen ja joka tosiaan pysyy mukana kuin tauti. (Huomasitteko? Tauti… hahah, itseironiaa, kanssaeläjät!) Että tämä masennuksena hoidettu sairaus kulkee mukana, tein ja sanoin mä mitä vain? Miksi tahtoisin tällaisen?

Ironista on se, että moni juoksee pahaa oloa karkuun, koska tuntee kipua. Mä tein kans samaa. Juoksin veljen rescuen kanssa metsässä, kunnes oksetti. Rintaa pisti ja juoksin lisää. Veren maistaessa pysähdyin, olin kai purrut kieleen. Rintaa pisti ja en saanut henkeä. Ja ei, tämä ei johtunut mun päässä möngertävästä pimeydestä. Tää kipu johtui SVT:stä eli mä sain rytmihäiriön. Veljelle päästyä otin yhden beetasalpaajan ja fyysinen kipu tuntui seuraavat kaksi viikkoa. Enää en lähde tuohon, koska mä pelkään nyt että se fyysinen kipu laukaisee mun ahdistuksen. Ja ahdistus…. piru vie, sitä on vaikea kuvata. Rintaa kyllä pistää, ei saa henkeä ja mä ainakin putoan polvilleni. Yleensä mä itken lattialla ja hengitän. Se on helvetillistä, uskokaa pois. Mä en kykene menemään isoon kauppaan yksin, koska se ihmispaljous ahdistaa mua aivan sairaasti. Tuntuu, että kaikki tuijottaa ja näkee kuinka sekaisin päästäni mä olenkaan… 

Miksi kukaan tahtoisi tätä väkisin? 

***

Tähän loppuun on pakko mainita, että mä tosiaan käytän ironiaa ja sarkasmia, musta huumori on mun lempijuttu. Se ei ole pahalla ketään sairastunutta kohtaan, tää on ihan helvettiä, mutta ilman huumoria mä en kirjoittais tätä. 

~ Hilda 

PS. Kuvan lisään, kunhan opin käyttämään tätä kuvahommelia :D Minut löytää toistaiseksi vain Instagramista taiteilijanimelläni Willa Von Kitty ;) Näistä kuvausjutuista lisää myöhemmin! 

Vielä yksi PS. Olisin kiitollinen, jos käynnistä ilmoittaisi vaikka peukulla – onhan se toki vapaaehtoista. Ihanaa alkavaa helatorstaita!