Runoja pahasta olosta
Moi.
Selailin mun tikkua ja löysin runotekeleitä ajalta, kun mulla oli todella paha olla. Jos et kestä, älä lue. Kiitos.
Haluan huutaa ja olla vihainen
Tekisi mieli huutaa, tekisi mieli parkua
Haluaisin olla vihainen, haluaisin olla surullinen
Voisipa maan alle hautautua, piiloon paeta pahalta Maalta
Kumpa voisin olla toisenlainen, kumpa olisin erilainen
Kun vain olisin toisenlainen, etten olisi tällainen
Pilvissä haahuileva taiteilija, kirjaimista sanoja luova kirjailija
Viivoista kuvia luova piirtäjä, mutta olisinko onnellisempi?
*
Miksi minä?
Istun pimeässä huoneessa
Lintu laulaa ikkunan takaa
Kello tikittää pääni yläpuolella
Mieleni masennuksen korvilla
Kotoa lähtö mua ahdistaa
Koko elämä alkaa masentaa
Pikkujutusta mun itku alkaa
Mieleni maata laahaa
Kysyn mielessäni: miksi minä?
Mitä pahaa tein, miksei äpärä?
Olenko huonompi, kuin sinä?
Mitä hyvää teit, paha äpärä?
Masennuksen, ahdistuksen kielsin
Kysymykset taiten kiertelin
Totuus kasvojani vasten valkeni
Kapinallinen sisälläni hiljeni
En halua muita mun asioilla rasittaa
Mua haluaa ne auttaa, antaa palaa
Jos siitä apua on, papukaijamerkin saan
Kaikki huono taakse jää, elän elämää
*
Ystäväni ahdistus
Se tuli taas mun luoksein, mä en kutsunu sitä tänne
Se vaan avas mun sydämein oven ja astui sisälle kutsumatta, pyytämättä
Heti mun sydämeni painui kasaan tuskasta, pelosta joka mut täyttää
Mä haluun siitä eroon ja heti!
Mun sydän ei kestä kohta yhtään enempää
Se repeää irti liitoksistaan, mä haluun pois
Poissa silmistä, mut ei mielestä!
Kyyneleet valuu mun poskia pitkin, maahan
Siniset, itkusta suolaiset tipat…mun suuhuni valuu, hiljalleen
Mä inhoon suolaisia kyyneliä, ne saa mut itkee yhä enemmän vain…
…ja mun tuskani musta hellitä ei
Tuska, pelko mua yhtä vainoaa……mut haluu hullujen huoneelle saattaa
Mä en kuulu sinne, en kuulu ees tänne
Kaikki ois paremmin, jos mua ei edes olis – vannon sen, joskus vielä niin käy
*
Noin, siinä oli nyt kolme – ei pahimmasta päästä, mutta pääsette hetkeksi mun pään sisälle.
~ Hilda
